Kuumeisesti täällä jo odotetaan kevään matkaa ja matkan lähestyessä itselle iski pieni kesävaatepaniikki. Kaappia penkoessani ihmettelin, missä vaatteissa olen viime kesän kulkenut, kun mitään kivaa kesäistä ei tuntunut löytyvän. Etenkin kaikki shortsit tuntuivat mystisesti kadonneen, liekö minulla paljon shortseja sitten ollutkaan. Suomen kesässä kyllä useinmiten mennään aika paljon niillä pitkillä housuilla, viime vuosina olen varmaan käyttä nyt eniten capripituisia housuja ja joitain hameita.
Reissulle tarvitsin siis muutamat lyhyemmät shortsit, mutta eipä niitä tuntunut vielä tähän aikaan oikein mistään löytyvän. Lindexiltä bongasin sitten uutuuksista mustat ja valkoiset pitsishortsit, jotka sovituksessa osoittautuivat kyllä oikein mukaviksi. Kuvan raidalliset shortsit ovat parin vuoden takaa holly&whyte mallistosta ja niistä olen tykännyt kovasti, vastaavat taitavat löytyä Lindexin mallistosta joka kesä. Crocsilta saadut pitsikengät ajattelin ottaa mukaan, ne on helppo yhdistää asuun kuin asuun!
Tarvitsin myös uudet uikkarit, jotka tilasin sitten lopulta zalandosta. Lasten kanssa kun kuitenkin tulee altaassa vietettyä aikaa varmasti paljon, täytyi uikkareiden olla sellaiset jotka oikeasti soveltuvat myös siihen uimiseen (ja hyppimiseen). Mitkään nirunaru-jutut eivät siis tulleet kyseeseen vaan halusin kunnon tukevat uikkarit ja sopivat löytyi Huitin valikoimista. Vastaavia olisi ollut myös mustana, mutta nämä seilorihenkiset olivat mielestäni kivemmat.
Tässä kollaasimuodossa nuo samat tuotteet, ohut valkoinen toppi on myös lindexilta ja näitä oli myös sinisenä sekä mustana. Mites, kolahtaako pitsijutut teihin?
Loppuun vielä juuri sähköpostiin tullut vinkki tuonne zalandolle. Sieltä saa nyt -20% alennuksen kaikista normaalihintaisista miesten ja naisten kevättakeista (mm. paljon hienoja nahkatakkeja ja parkatakkeja!) koodilla: TAKKI1AF
Takkeja löytyy monista hintaluokista ja merkkeinä mm Gant, Ralph Lauren, Only, Vero Moda, Vila ja Filippa K. Urheilupuolella oli hyvä valikoima esimerkiksi juoksutakkeja ja kuoritakkeja.
Koodi on voimassa tästä päivästä alkaen aina 23.3.2013 saakka. Tilauksen vähimmäisarvo 100e.
Naisten kevättakit täällä ja urheilutakit täällä, miesten kevättakit täällä ja urheilutakit täällä.
Lisäksi muistuttelen, että tuo Stockmannin alekoodi on voimassa vielä tämän kuun loppuun saakka. Eli koodilla STCOM1314 saa -20% alennuksen naiste-, miesten- ja lastenvaatteista, kaikista kengistä ja laukuista sekä kodin sisustustuotteista. Itsellä koodi toimi tosiaan kaikkiin ostoskorin tuotteisiin, vaikka pitäisi kait olla vain yhteen tuotteeseen. Postitus on myös ilmainen kuun loppuun saakka. Nyt oli tuonne lastenpuolelle tullut myös noita mini rodinin uutuuksia ja kivoja seilorihenkisiä kesävaatteita. Tuo parin postauksen takainen onlyn tekonahkatakkini on myös tuolta stockmannilta tilattu ja oli normihinnallakin tosi edullinen!
*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Anonyymi
19.3.2014 at 18:17Minkälaista mitoitusta nuo pitsishortsit ovat? Ja ovatko valkoiset luonnonvalkoiset vai ihan "vitivalkoiset"?
Sini
19.3.2014 at 18:55Moi! Mun mielestä noista kannattaa valita aika napakka koko. Sovitin itse yhtä isompiakin ja ne oli muuten ihan hyvät, mutta takana oleva vetoketju jäi rumasti kuprulle. Itse otin saman koon kuin mitä normaalistikin housuissa on. Väri on luonnossa kyllä paljon valkoisempi kuin mitä tuosta kollaasin kuvasta voisi ajatella. Lähempänä vitivalkoista kuin luonnonvalkoista. Mielestäni sellainen ihan "normivalkoinen" 🙂
*Laura*
19.3.2014 at 19:28Mulla on ihan samat proggikset käynnissä, meilläkin odottaa Kanarian reissu tuossa huhtikuun alkupuolella. Vähän hirvittää paukahtaa sinne vitivalkoisena täältä suomen talvesta, kesävaatteet näyttäisi kivemmalta pienen rusketuksen kanssa, mutta minkäs teet…! 😀 Lindexiä ja seilorityyliä olen minäkin hankinnoissani suosinut.
Sini
20.3.2014 at 12:32Oi, tekin pääsette pian reissuun! Mihin te menette siellä? joo, toinen kalkkilaivan kapteeni ilmoittautuu ja mä en edes yleensä rusketu paljon yhtään! lindex ja seilori toimii aina!
*Laura*
20.3.2014 at 14:42Meillä kohteena Playa de las Americas. 🙂
Sini
20.3.2014 at 15:12Meillä sama! harmi, ei ihan olla yhtäaikaa!
*Laura*
20.3.2014 at 15:42No voi harmi! Olisi ollutkin hauska jos olisi törmätty tuolla! Menettekö ennen meitä? Laita sitten vinkkiä jakoon, mitä tuolla kannattaa tehdä…
Sini
20.3.2014 at 16:57No älä, blogimiitti Kanarialla 😀 Me varmaan tullaan just ennen kuin te lähdette eli en välttis ehdi vinkkailemaan. Sain kuitenkin tänne blogiin silloin hyviä vinkkejä tuonne, kannattaa kurkata täältä postauksesta http://eeviskainen.blogspot.fi/2014/01/kylmasta-lampimaan.html
Mukavaa lomaa teillekin!
Sara.
19.3.2014 at 19:49Mä olen ehkä vähän katteellinen teidän lomasta 😀 Ihania raitoja ja pitsejä. Pitsi iskee muhun ainakin lujasti.
Sini
20.3.2014 at 12:33Ei kandee, tässä olikin meidän perheen yhteinen viime kesän loma ja tulevankin. Eipä tuo yrittäjä-mies turhan paljon lomia pidä 😀 Pitsi muutes sopii sulle tosi hyvin!
Sari - MrsAgatha
20.3.2014 at 05:21Ihanat nuo pitsikengät! Harmi että on Crocsit, ei vaan pysty Crocseja ostamaan vaikka olisi kuinka kivan näkösiä (ai miten niin mulla on ennakkoluuloja 😀 ).
Sara.
20.3.2014 at 12:28Sari, mäkään en pystyisi 😀
Sini
20.3.2014 at 12:33Hei Sari, nyt ennakkoluulot roskikseen. Kokeile noita edes 😉
j.m
20.3.2014 at 09:43Mulle tulee pitsisortseista mieleen ihan alushousut 🙂 Pitsiä saa olla yläosassa, mutta ei alaosassa!
Sini
20.3.2014 at 12:34Kieltämättä joo ja mäkään en ole koskaan mitään pitsistä alaosaa kyllä käyttänyt. Noh, kokeillaan!!
Anonyymi
21.3.2014 at 08:29Juuri tenerifflat kotiuduttiin, costa adejesta, americaksen lähellä. ihanaa oli ja lämmintä 🙂 siskon perhe vuokrasi rattaat sieltä jostain, ne tuotiin hotellille ja hotellilta haettiin pois lähtöpäivänä,olisko maksanut 30€ 6päivää. Me käytiin jungle parkissa, oli kiva paikka, leijona oli paras:) siellä meni koko päivä ja meillä sattui ainakin hiljainen päivä, ei ollut ruuhkia juurikaan. SItten käytiin aquaparkissa, oli ihan jees paikka mutta ennemmin olisin halunnut siamparkiin. Kannattaa miettiä tarkkaan kumpiin haluatte, siellä myydään yhteislippu paketteja vesipuistoon ja eläinpuistoon, saarella kaks eläinpuistoa ja vesipuistoa:) kävimme myös linja-autolla santa cruzissa shoppailemassa, suosittelen jos aika riittää! mukavaa lomaa!
Sini
21.3.2014 at 12:38Moi! Kiva kuulla, että teillä oli onnistunut loma ja lämmintä piisasi! Me kanssa olemme vuokranneet rattaat ennakkoon ja maksoi muistaakseni jotain päälle 20 euroa. Tuonne eläinpuistoon olisikin trakoitus mennä, siellä meneekin sitten visiin tosiaan koko päivä. Vesipuistosta en vielä tiedä viitsimmekö mennä kun lapset ovat sen verran pieniä, että ei niihin liukumäkiin ja muihin oikein voi laittaa. Varmaan allas+meri riittää meille. Tuonne Santa Cruziin pitää varmaan kanssa mennä pyörähtämään, kiitos vinkeistä!
R
22.3.2014 at 16:37Ihanaa lomaa! Just samoja bikineitä tsuumailin vähän aikaa sitten meidän "hitusen"pienemmälle matkalle (=kylpylään:)) mutta oli pakko tyytyä astetta halvempiin. Kivoja vaatteita!