VÄRITETTÄVÄT VAATTEET JA LYHYTHIUKSINEN POIKA

Lapsimessupostauksessa kirjoittelinkin noista hauskoista väritysvaatteista, joita kävin tutkailemassa messuilla. Sain kiitos viestin kivasta maininnasta blogissani ja kyselyn olisinko halunnut testata meilläkin muutamaa vaatetta. En ole aikaisemmin tällaisiin kyllä törmännyt ja uskoin tämän olevan erityisesti Eevin mieleen, joten mielelläni lähdin kokeilemaan miten nämä oikein toimii. Tässä vähän kuvasaldoa meidän väritystuokiosta ja meidän lyhythiuksisesta pojastakin (joka ei kovin innokas ollut kyllä esittelemään uutta kampaustaan tällä kertaa..)

Nuo väritettävät vaatteet tulevat kaikki kankaisissa pussukoissa ja pussukka sisältää vaatteen lisäksi vesiliukoiset tussit sekä ohjeet. Simppeli juttu kaikenkaikkiaan, vaate väritetään haluamallaan tavalla (ja värityksen ajaksi alle laitetaan mukana tullut suoja, ettei väri mene läpi) sitten annetaan kuivua ja lopuksi vaate puetaan päälle. Ja sitten kun vaate likaantuu niin sen voi pestä pesukoneessa ja värittää taas uudelleen!

Aatulle paketissa oli tämmöinen robotticollege, jossa on hauskasti kuva molemmilla puolilla. Aatun värityslinjat oli kyllä vähän suurpiirteisemmät kuin Eevin ja lopulta äiti vähän vielä auttoi viimeistelyssä. Minun mielestäni tämä college on kiva ilman värittämistäkin. Aatun paidan koko on tuo 98/110, vähän reilu vielä pituudesta kyllä.

Eeville paketissa oli tuo ihana talomekko, jossa on kuviot myös molemmilla puolilla. Tässä riittikin värittämistä useammalle päivälle ja mekkoa ei kuulemma nyt heti ainakaan saa mennä pesemään! Kumpaakaan en ole vielä pessyt, mutta selostuksessa luvataan tussien lähtevän 40 asteen pesussa, raportoin vielä myöhemmin siitä kun saan luvan laittaa mekon pesuun 🙂

Jos innostuit ideasta niin kaikki nuo väritettävät vaatteet löytyvät nyt alesta täältä. Väritettäviä pöytäliinoja ja muita tuotteita on tulossa kaupan valikoimiin vielä myöhemmin.

Tässä yksi ”parempi” kuva noista Aatun lyhyemmistä hiuksista. Malli lyheni tosiaan rajusti ja pituutta jäi enää vain hiukan päälle. Jännä miten tuo hiusmalli muuttaakin lapsen näköä niin paljon, muutamassa hetkessä mun pojasta kasvoikin tosi iso jätkä!

  • Pikku hiiri
    28.4.2014 at 19:34

    Hauska idea & söpö poika 🙂

    • Sini
      29.4.2014 at 15:34

      Kiitos Pikku hiiri!

  • Petra Puistolassa
    28.4.2014 at 19:45

    Onpas tosi kivoja! Varsinkin mekko ihastuttaa, harmi kun meidän E elää poika-vaihetta… Aatun tukka on niin hyvä! Pakko koittaa V:lle samaa (kunhan parturi-kammo hellittää). Näitä vaiheita riittää 😉

    • Sini
      29.4.2014 at 15:34

      Ai teillä on semmoinen vaihe! 🙂 Voi, parturikammo kulostaa kamalalta, josko se siitä pian helpottaisi!

  • -Auroran&vaavin äiti-
    28.4.2014 at 19:47

    Miten noi pesussa käyttäytyy, siis voiko pestä muiden kanssa ilman että tussitahroja on sit muissa vaatteissa? Hauska idea kyllä 🙂
    Ja on kyllä ison pojan näköinen ilman kiharoita! 🙂

    • Sini
      29.4.2014 at 15:35

      Mä en tiedä, mutta testaan! En ehkä uskalla ihan valkopyykin sekaan kuitenkaan heittää 🙂

  • kummelikopplan
    28.4.2014 at 20:00

    Hieno tukka! Meillä leikattiin aika samanlainen 2-v bileiden kunniaksi.

    • Sini
      29.4.2014 at 15:35

      Muotitukka kuulemma tämä 🙂

  • titti
    29.4.2014 at 04:10

    Hiukset muuttaa kyllä ulkonäköä nopeasti. Meilläkin pojalla on ollut ylipitkät hiukset jo pitkään, mut hiustenleikkauskone mummulassa. Meni eilen hermot ja leikkasin miehen partatrimmerillä 😀 Meni siis himpun lyhyeksi varmaan pariin milliin mutta päällä vielä tosi pitkät. Pitäis saksilla vähän muotoilla tai leikata kesäksi eteen vain pieni töyhtö. Nyt on jo vuoden kasvaneet kiehkurat tuossa päällä. 🙂

    • Sini
      29.4.2014 at 15:35

      Äkkiä ne kyllä kasvaa ja sitten niitä ei meinaa malttaa millään leikata. Nyt alkaa jo vähän silmä tottua itselläkin noihin 🙂

  • tvej
    29.4.2014 at 08:17

    Ootko ihan itse parturoinut? Vau! Mä en varmaan kykenis.:)

    • Sini
      29.4.2014 at 15:36

      En sentäs! Tuttu parturi leikkasi vähän ex-temporee 🙂

  • Anonyymi
    3.5.2014 at 08:36

    Moi!
    Mainitsit, että väritettävät mekot olisivat alessa. Oliko ale vain vapun aikaan, kun nyt ne näyttävät olevat tavalliseen hintaan?
    t. Anna-Kaisa

    • Sini
      4.5.2014 at 06:02

      Moi! Juu ne oli alessa vielä ainakin silloin kun tein postauksen! Ehkäpä niihin tulee vielä joku ale myöhemminkin?!

Lue lisää