Gugguulta oli mahdollisuus tilata naisten collegevaatteita ennakkoon noin pari kuukautta sitten ja nyt ne vihdoin sitten saapuivat! Tuotteet teetettiin omien väritoiveiden mukaisesti ja sen vuoksi toimituksessa kesti hiukan kauemmin. Ennakkoon tilanneet saivat tuotteista pienen alen ja minä sain blogin kautta myös hiukan alennusta tilauksestani. Hintaluokka on suurinpiirtein sama kuin esimerkiksi peakin collegevaatteissa ja molempia omistavana, voin sanoa materiaalin tuntuvan näissäkin yhtä laadukkaalta. Olin todella positiivisesti yllättynyt soviteltuani vaatteitani, todellakin nappiostokset!
Itse olen huppareiden suurkuluttaja ja tilasinkin näitä kolme kappaletta. Näitä kun teetettiin vain tilauksesta, niin päätin ostaa heti ne mitkä haluan, ettei jää sitten harmittamaan. Verkkokauppaan on myöhemmin tulossa kyllä vielä pieni erä huppareita ja housuja kun ennakkoon tilanneet saavat omansa, kannattaa siis kurkkia kaupan sivuja ja gugguun facesivuja ahkeraan, että osuu oikeaan aikaan paikalle. Syksyllä näitä teetetään suoraan verkkokauppaan, joten silloin varmasti useampi ehtii saamaan omansa.
Kokojutuista sen verran, että minulla on kuvissa hupparit koossa S ja housut koossa xs. Housut ovat slim malliset ja näistä olisin voinut ottaa myös S koon. Hupparin alle mahtuu minulla hyvin vielä esimerkiksi pitkähihainen, mikä oli tarkoituskin.
Nyt sitten muutamia sovituskuvia näistä. Olisi kiva kuulla mikä on teidän suosikkinne? Ja tilasiko teistä joku muu näitä myös ennakkoon? Mitäs piditte? Ai niin, jos nuo keltaiset kumpparit kiinnostavat niin ne löytyvät nyt vielä alessa täältä ja niiden tiimoilta on teille tulossa kiva arvonta sunnuntaina, joten tulkaa silloinkin kurkkaamaan!
Nyt oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
*postaus sisältää mainoslinkin
Heini
9.5.2014 at 17:10Keltanen on ehdoton lemppari! Hupparin malli näyttää kyllä tosi kivalle, eikä housutkaan huonot oo. Ehkäpä syksyllä sitten vois harkita itsellekin, ootellaan nyt ensin että päästään raskausmahasta 🙂 Sovitin eilen kauppareissulla noita samoja kumppareita pinkkeinä, vitsi nekin oli tosi kivat jalassa. Kaikkea sitä itselleen nyt haluaisi! 🙂
Sini
10.5.2014 at 19:59Hupparin malli on kyllä tosi mahtava!Tuo vetskari tuo lisää vähän jujua perushuppariin. Oi, pinkit kumpparit kuulostaa kanssa aika hyvältä! Mukavaa loppuodotusta!
Netta//lapsenmielellä
9.5.2014 at 17:18Hyvältä näyttää 😉 Ja oma suosikkini oli ehdottomasti musta huppari keltaisella vetoketjulla 🙂
Sini
10.5.2014 at 19:59Kiitos!Voi, sulle tuli niin magee väricombo!
Anonyymi
9.5.2014 at 18:44Tosi kivan näköisiä!
Sini
10.5.2014 at 19:59Kiitos!
Annika /Karkkipurkki
9.5.2014 at 19:12Aivan ihania kaikki! Ja varsinkin tuo keltainen on niin kiva! 🙂
Sini
10.5.2014 at 20:00Keltainen oli kyllä superyllättäjä!Meinasin eka ottaa vaan tylsät mustan ja harmaan, mutta onneksi lopussa vielä muutin mieleni 🙂
Elina /Elinamaista
10.5.2014 at 05:24Kivan näköisiä, keltainen huppari ja harmaat housut on tosi kivat.
Sini
10.5.2014 at 20:00Se on kyllä tosi kiva setti!
Anonyymi
10.5.2014 at 06:09Keltainen huppari ehdottomasti !
Sini
10.5.2014 at 20:01Keltainen näyttää saavan eniten ääniä! En ihmettele, se oli kyllä tosi kiva, vaikka aluksi vähän epäröin!
Emma / Pintariipaisuja
10.5.2014 at 06:12Keltainen setti paras, ja siinä kengät on vielä piste iiin päälle 🙂
Sini
10.5.2014 at 20:01Ainakin tuossa setissä erottuu 🙂
Vauhtivekaroiden äiti
10.5.2014 at 07:07Onpas tosi hyvännäköiset! Keltainen on kyllä herkku, mutta itselle valitsisin tuon ekan setin 🙂
Sini
10.5.2014 at 20:02Olihan täällä joku joka tykkäsi muustakin kuin keltaisesta! 🙂
Ebbe
10.5.2014 at 09:32Tosi makeita! Keltainen-harmaa on kyllä niin hyvä yhdistelmä mutta itse taitaisin päätyä turvalliseen mustaharmaaseen 😉
Pitää kurkkia kun näitä tulee yleiseen myyntiin..
Sini
10.5.2014 at 20:02Juu kannattaa kurkkia, faceen varmaan tulee ekana tieto!
Helmi
10.5.2014 at 14:19On tosi kivat! Keltainen on paras.:)
Sini
10.5.2014 at 20:02Keltainen taisi viedä tämän "kisan" 😀
Anonyymi
10.5.2014 at 15:33Tosi kivoja kaikki. Myös housut kiinnostaa kovasti. Täytyy tsekkailla sivuja, jos vaikka ilmaantuisivat sinne pian.
Sini
10.5.2014 at 20:03Housut oli tosi kivan malliset, tykkään tuosta kapeasta mallista.