Meidän lomamatkallamme meillä oli lapsilla mukana Solamigos merkiltä saadut uv-asut. Merkin asuja meillä on ollut aikaisemminkin ja olen itse ollut tosi tyytyväinen niihin. Viime kesänä paljon ihastusta herätti erityisesti Aatun rainbow-kuosinen uv-haalari. Solamigos on ruotsalainen brändi, jonka tuotteet valmistetaan EU-maissa ja vaatteilla on Ökö-tex sertifikaatti.
Vaatteet soveltuvat niin uimiseen kuin muihinkin aktiviteetteihin ja, koska ne kuivavat nopeasti, ovat ne erityisen mukavia esimerkiksi rantaleikeissä. Mallistossa on monta eri teemaa ja teemojen sisällä paljon erilaisia vaatekappaleita. Ihan perusuikkareista haaremihousuihin ja huppareihin! Kaikki teemat voit kurkata heidän nettisivuiltaan kohdasta collection.
Uv-suoja vaatteilla on +50, mikä helpottaakin lasten kanssa lomailua, kun aurinkorasvan kanssa ei tarvitse niin paljon läträtä. Kokoja mallistosta löytyy aina 0-12 vuotialle ja suurin osa vaatteista on suunnieltu unisex tyylisiksi.
Meillä lapsilla oli mukana mustavalkoisesta boys and girls mallistosta kuvissa näkyvät asut. Aatulla tuollainen pithähinainen uv-paita sekä siihen sopivat shortsit ja Eevillä sitten saman malliston lyhythihainen uv-mekko. Mallikappaleet lähetettiin meille kaikki 110 koossa, joten Aatulle tuo helma oli vähän pitkä, mutta muuten ihan pidettävä jo.
Eevillä oli lisäksi mukana nämä rose medallions malliston vaatteet, kuvassa näkyvä huppari ja haaremihousut. Näillä ei uimassa käyty, mutta pidettiin kyllä sitten muuten auringossa.
Kovalle käytölle puvut kyllä pääsivätkin, meillä oli myös toiset uikkari molemmilla mukana ja joka päivä kaikkia noita kyllä käytettiin. Solamigos merkkiä saa Suomeen tilattua Babyshopista ja merkin vaatteet löytyvät täältä
.
*Postaus sisältää mainoslinkin
annna
5.5.2014 at 08:52Heippa! 🙂 Olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne hotellista.
Annika /Karkkipurkki
5.5.2014 at 14:27Ihania lomakuvia, tulipa kova aurinkolomakuume 😀