Moikka ja mukavaa maanantaita! Piti tulla vinkkaamaan hyvästä alesta minkä huomasin eilen kun etsin noita Liu-Jon farkkuja. Kirjoittelinkin kyseisistä farkuista silloin täällä ja edelleen olen samaa mieltä, että bottom upit ovat ehdottomasti parhaita farkkuja ikinä. Niiden hinta vain tahtoo normaalisti olla melko korkea, joten kovin monia en ole itsekään vielä hankkinut.
Nyt kävin katsomassa Fashionstoren alevalikoimaa josko siellä olisi niitä ollut, mutta ale-kategoriassa ei ollut paljon mitään. Katsoin kuitenkin vielä erikseen tuotekategoriasta ja siellähän olikin Liu-Jo:n farkut -40% alessa ja kokoja vaikka kuinka! Kannattaa siis käydä läpi eri osastot, aletuotteet löytyvät niistä. Fashionstoreen on muutes palauttaminenkin edelleen ilmaista!Liittymällä fashion clubiin tästä saa alehinnoistakin vielä -5% alennuksen, alennettu hinta näkyy kun kirjautuu tunnuksillaan sisään.
Lisäksi lisää selailemalla huomasin, että lähes kaikki tuotteet ovat nyt vähintään -40% alessa ja osa jopa enemmän. Laukut ja lompakot olivat -30% kaikki, tuolta löytyy kivoja nahkaisiakin malleja!
Pikkumustia löytyy -40% alesta ja myös kaikki kengät ovat samoilla prosenteilla. Vaikka en korkokenkäihminen oikein olekaan, niin ovathan nuo todella kauniita. Noita korollisia lenkkareita ihailinkin keväällä, mutta silloin hinta ei houkutellut tilaamaan.Yhdet mustat nahkaballeriinat tilasin, toivottavasti olisivat sopivat.
Tässä oma suosikkiasuni alevalikoimasta. Marcianon mustavalkoinen takki on puoleenhintaan ja saman merkin kaunis kotelomekko -40% alessa. Kuvan korkkarit ovat Guessin, aika ihanat!
Nämä ja kaikki muut kevään farkut olivat alessa, itseltäni löytyy nuo tummimmat tästä kuvasta. Monet ovat kehuneet myös Guessin farkkuja, niitä löytyy tuolta myös.
Ja takkipuolelta vielä muutama poiminta. Suurimmassa alessa oli tuo musta villakangastakki, kevään trenssit ovat -40% alessa. Tuota mustaa keväällä jo itsekin ihailin.
*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Anonyymi
30.6.2014 at 12:07Itse tilasin noi vaaleansiniset. Olivat luonnossa kuitenkin rumemman väriset kuin kuvassa joten palautukseen meni.. Toi musta valkoinen takki ois tosi kiva!
SANNA S.
Sini
1.7.2014 at 19:50ai nuo ihan vaaleat? Voi höh, mä mielessäni olen ajatellut niiden olevan tosi mageet!