MÖKILLÄ

Toukokuisen helleaallon iskiessä suuntasimme yhdeksi päiväksi mökille. Lapset viihtyvät meillä tosin hyvin mökillä ja puuhaa keksitään, vaikka leluja ei samallalailla ole kuin kotona. Itseasiassa parhaat leikit syntyvätkin ihan joistan simppeleistä jutuista ja pelkällä vedelläkin saatetaan läträtä tuntikausia. Mikäs sen mukavempaa puuhaa silloin kun aurinko paistaa ja tarkenee!

Aatu rakastui naapurin kissaan. Kissan perässä hän kulki tuolla koko ajan ja paijasi minkä kerkesi. Meillä ei lemmikejä ole, mutta tutuilla ja naapureilla on monilla koiria ja niihin Aatu ei ole koskaan kiinnittänyt samanlaista huomiota. Toki silittää joskus ja usein ajaa naapurin koiraa takaa 😀 Ihan selvä kissaihminen kuoriutui siis meidän Aatusta! Oli jotenkin liikuttavakin seurata häntä kun en ole ikinä nähnyt Aatua tuollaisena, puhuikin kissalle ihan kuin pienelle vauvalle ja oli sellainen todella hellä.

Rannassa käytiin ihmettelemässä, mutta isossa järvessä oli vielä niin kylmää vettä, ettei kukaan uskaltautunut uimaan. Läheisessä metsikössä taas seikkailtiin polkuja pitkin ja etsittiin aarteita.

Onni on myös ihan muutaman sadan metrin päässä oleva pikkukauppa, josta on helppo kipaista hakemassa jäätelöt viilentämään kuumaa kesäpäivää! Onneksi kesä on vasta edessä ja monta ihanaa mökkipäivää vielä tulossa!

  • Siimeksessä Minttu
    9.6.2014 at 09:14

    Ihania kuvia! 🙂 Mukavaa viikkoa!

    • Sini
      11.6.2014 at 16:50

      Kiitos, samoin sinne!

  • Saga / Niittykulma
    9.6.2014 at 10:09

    Kivaa kesäfiilistä ja mukava blogi. Eksyin tänne ekaa kertaa ja jäänkin seurailemaan.

    • Sini
      11.6.2014 at 16:50

      Kiva kun löysit tänne ja tulehan toistekin!

  • With all my love- blogin Jenna
    16.6.2014 at 05:15

    mökkeily on huippua!

Lue lisää