LAPSIPERHE RODOKSELLA: IXIA, LINDOS JA TSAMBIKA

Lomailimme pari viikkoa Rodoksella kesäkuun alussa ja kirjoittelen muutaman reissupostauksen näin lapsiperheen näkökulmasta.  Ensimmäisessä postauksessa vähän kokemuksia Ixiasta, autonvuokrauksesta ja hyvä hiekkarantavinkki.

Rodos oli mielestäni kaunis paikka ja hyvin siellä sai kaksi viikkoa kulumaan. Lento Rodokselle kesti noin 3,5 tuntia ja matka lentokentältä Ixiaan n. 20 minuuttia. Taksilla matka maksoi 17 euroa. Rodoksen päässä rattaat tarvitsi luovuttaa vasta lentokoneen portailla. Rodoksen lentokentällä ruoka oli ihan sikakallista ja muutenkin kaikki matkaeväät aika yläkanttiin hinnoitellut. Kannattaa siis ostaa naposteltavat maista ja syödä hyvin ennen lentoa, me emme ruokaa noin lyhyellä lennolla ottaneet ollenkaan.

Olimme vähän huuli pyöreänä siellä muutenkin kun koneen piti lähteä tiettyyn aikaan infotaulun mukaan ja menimme sitten siihen portille n 40 minuuttia ennen kuin koneen piti lähteä. Siellä ei ollut enää kuin muutama henkilö ja samalla virkailija kuulutti viimeistä kuulutusta lennolle Helsinkiin. Olivat siis vain päättäneet lähteäkin aikaisemmin ja olimme Suomessa sitten 45min etuajassa. Kovasti meitä siellä hoputettiin, että äkkiä nyt ennen kuin se kone lähtee 😀

Ixia oli siis varsinainen kohteemme, alunperin olisimme menneet Rodoksen kaupunkiin, mutta sieltä ei löytynyt enää hotellia kyseiselle ajalle. Ixiaa suositeltiin lapsiperheille ja varmaankin sen takia, että siellä oli kyllä todella rauhallista. Ixia sijaitsee n 6km päässä Rodoksen kaupungista ja ajattelin, että onhan sielläkin varmaan vaikka mitä kun noin lähellä on. No eipä siellä ollut oikeastaan kuin ravintoloita ja hotelleja. Alueella on paljon luxushotelleja, joissa monet lapsiperheet viettävät all inclusive lomia, jote niissä varmasti on myös monenlaista aktiviteettia. Itse en noista all inclusive jutuista niin välitä, koska tykkäämme mennä ja tulla miten haluamme ja silloin ei tarvitse olla sidottua hotellin ruokailuihin. Onhan se toisaalta varmasti ihanan helppa, varsinkin lasten kanssa kun ruokaa ei tarvitse odottaa jne.

Kaikki lapsille suunnatut jutut olivat siis niissä hotelleissa ja itse alueella ei ollut mitään leikkikenttiä tms. Itse kun tykkäisin niin kävellä ja tutustua paikkoihin, pysähtyä syömään ja välillä lasten kanssa leikkipuistoon. Kreikan huono taloustilanne näkyi kyllä tuolla Rodoksella, sillä siellä oli paljon keskeneräisiä rakennuksia, hylättyjä kiinteistöjä ja muutenkin sellaista aika ränsistynyttä. Rodoksen kaupungissakin oli esimerkiksi kiva liikennepuisto, mutta siitä ei ollut pidetty huolta varmaan moneen vuoteen ja ihan autio ja sotkuinen se oli.

Ixiassa ehkä ärsyttävintä oli se, että aina piti lähteä taksilla tai bussilla johonkin. Alueella ei supermarkettien lisäksi ollut juurikaan kauppoja, joten shoppailua ei siellä tarvinut harrastaa. Taksi Rodoksen Ixiasta Rodoksen keskustaan oli sen 8e ja kahdelta aikuiselta+kahdelta lapselta bussimaksu 7e. Rodoksen kaupungista taas löytyi kaikki mahdolliset liikkeet, hintaluokka oli aika sama kuin Suomessa. Itse tein muutaman löydän zarasta ja benettonilta, kovin monessa kaupassa ei kyllä siinä kuumuudessa jaksanut edes käydä. Rodoksen kaupungissa kun ei taas tuullut ollenkaan ja siellä oli aika tuskastuttavaa.

Ranta Ixiassa oli tällainen mukulakiviranta. Siellä emme kunnolla uimassa käyneet kertaakaan, mutta muuten kyllä vietimme aikaa mm kiviä keräillen ja lapset tosiaan viihtyivät hyvin. Lämpötila reissumme aikana oli koko ajan n 25-30 astetta ja satanut ei kertaakaan. Ixiassa tuulee usein, joten se vähän vei pois sitä kuumuutta. Ihan sopiva keli oli kuitenkin.

Paljon aikaa vietimme altaalla ja Eevi oppi tuolla reissulla uimaan ilman kellukkeitakin! Vuokrasimme hotellin kautta kahdeksi päiväksi auton hintaan 65e. Olimme etukäteen jo vähän suunnitelleet reittiä ja ensimmäisenä päivänä kävimme Lindoksella, sitä kun kovasti oli kehuttu.
Totesimme reissumme aikana, että säästimme ihan mielettöömän summan rahaa kun varasimme kaikki retket yms itse emmekä ottaneet niitä matkatoimiston kautta. Esimerkiksi Marmariksen reissusta olisimme joutuneet matkatoimiston kautta maksamaan 35e/per lapsi kun todellisuudessa kustannus oli 2e/per lapsi (pelkkä vero)! Lindokselle meidän porukasta (2 aikuista, 2 lasta) olisi mennyt maksua yhteensä 128 euroa. Nyt 65 euron hinnalla ajoimme kiersimme saarta kaksi päivää, parikymppiä taisi lisäksi mennä bensoihin.

Ajaminen Rodoksella oli tosi helppoa. Siellä on samat liikennesäännöt kuin täällä opasteet olivat aika selkeitä (joskin kyltit joskus aika pienellä)

Ixiasta kun lähdetään kohti Lindosta, tulee aika pian oikealla puolella Jumbo niminen iso lelukauppa. Siellä oli todella edullista ja valikoimaa vaikka kuinka. Aatulle ostimme tuolta mm automaton 4 eurolla (sisälsi myös liikennemerkkejä ja autoja), Pixarin lentsikoita ym. Tytöille oli kanssa vaikka mitä ihanuuksia, paljon sellaisia mitä en ole Suomessa edes nähnyt. Ihan kamalasti ei tuolta kuitenkaan viitsinyt mukana raahata, leluja kun on muutenkin jo tarpeeksi. Suosittelen kyllä käymään, taksi sinne Ixiasta maksoi n 10 euroa. Kauppa ei ole ihan siinä päätien varressa vaan vähän aikaa joutuu ajamaan sellaista pientä hiekkatietä, mutta kyllä se sitten sieltä löytyy..

Ennen Lindosta pysähdyimme Tsambika rannalle. Olimme kyselleet paikallisilta mikä olisi paras rana lapsille ja tänä he suosittelivat. Tännekin oli selvät kylti päätien varresta ja taisi tänne bussejakin mennä, helpoiten pääsee kuitenkin omalla autolla. Ranta oli suojaisessa poukamassa ja todella matala, joten erittäin otollinen siis lapsiperheille! Rannalta löytyi kaksi pientä kauppaa ja useampi ravintola. Omia eväitä ei siis välttämättä tarvitse ottaa mukaan.

Vesi oli kirkasta, hiekka sileää (ja kuumaa) ja tunnelma hyvä. Ranta näytti olevan kyllä suosittu, mutta ei kuitenkaan mitenkään ”sillit salaatissa” täynnä. Paljon lapsiperheitä tuolla näkyi. Rannalla myytiin isoja tuoreita donitseja hintaan 2e, sellaiset vedettiin välipalaksi ennen kuin jatkoimme matkaa. Lapset tykkäsivät tästä paikasta hurjasti eivätkä olisi malttaneet pois lähteä ollenkaan, lupasimme mennä seuraavana päivänä vielä uudestaan.

Tsambikassa oli myös paljon erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia, vähemmän hurjapäillekin mm. polkuveneitä yms.

Tsambikasta matka jatkui sitten sinne Lindokselle. Tuolla Lindoksessa on paljon historiaa ja esimerkiksi antiikinaikaisen Athenan temppelin rauniot. Lindos itsessään oli kaunis paikka, turisteja täynnä, mutta söpö pieni kylä. Kuumahan siellä oli kuin mikä ja parkkipaikalta itse kylään kävellessä jo tuli tuskanhiki.

Tässä välissä nälkä yllätti ja pysähdyimme syömään. Kreikkalainen ruoka on kyllä taivaallisen hyvää ja fetajuustoa sekä paikallista tsatzikia sekä pitaleipää tuli syötyä joka päivä. Suosittelen muutes Ixiassa Posedonia ravintolan buffaa, kävimme siellä usempana iltana ja ruoka oli tosi hyvää. Valikoimaa oli mielettömästi ja hinta aikuisilta oli 12e, lapset söivät ilmaiseksi. Henkilökunta siellä oli erittäin lapsiystävällistä ja olimme siellä juhlistamassa Aatun 3-vuotis syntymäpäivää, jolloin paikan pomo tuli pöytäämme tuoden mukanaan Aatulle ”drinkin” missä oli sädetikku ja koko ravintola lauloi hänelle onnittelulaulun. Kreikkalaiset tuntuivat muutenkin pitävän paljon lapsista ja ottivat ne hyvin huomioon ravintoloissa. Välillä tuntui, että vieraat tulivat vähän liiankin ”iholle” ja Aatu varsinkin juoksi yleensä karkuun kun joku lähestyi häntä 🙂

Lindoksessa emme sitten kuitenkaan menneet sinne kukkulalle. Tuona päivänä oli varmaan yli 30 astetta lämmintä ja sinne kukkulalle olisi pitänyt kavuta iäisyyden. En edes tiedä olisiko se onnistunut rattaiden kanssa, tie kun oli sellaista antiikkista kiveä. Ja Aatun kanssa ilman rattaita ei haluttu edes yrittää. Sinne olisi päässyt myös Aasilla, mutta totesimme ettei lapset varmaan piittaa noista raunioista niin paljoa ja päätimme mennä rannalle. Ensin kiertelimme Lindoksen kylässä hetken aikaa, siellä oli kapeiden kujien sisällä kojuja jokujen perään, mitään emme kuitenkaan tuolta ostaneet.

Lindoksen rantakin oli todella matala, matalempi kuin se Tsambikan. Kello oli jo noin viisi iltapäivällä kun menimme sinne, joten porukkaa ei enää kovin paljoa ollut. Aurinkotuoleistakaan ei tuohon aikaan enää tarvinut maksaa mitään. Rannalla taisi olla yksi ravintola, muut olivat sitten siellä kylän sisällä. Lindos itsessään on korkealla kukkulalla ja tuo ranta oli ihan siellä alhaalla. Sieltä pois kapuaminen olikin urheilusuoritus itsessään, välillä tuntui mäen olevan lähes 90 asteen kulmassa! Olin aivan puolikuollut kun pääsin takaisin autolle ja edessä oli vielä ajomatka takaisin Ixiaan.

Hotellille saavuimme illansuussa väsyneinä, mutta monta kokemusta rikkaampana. Seuraavissa postauksissa kokemuksia perhoslaaksosta, seitsemästä lähteestä, vanhasta kaupungista, Marmariksesta ja sukeltamisesta!

  • titti
    4.7.2014 at 03:01

    Oi kiitos tästä, tuli tämä postaus kuin tilauksesta. Eilen äidin kanssa juttelin, että millainenhan paikka Rodos on ja äiti suositteli ennemmin vaikka Turkkia. Kauniit maisemat kuvissa ja varmasti ihan mukava reissu, mutta aikuisten reissua miettiessä taidetaan tosiaan kallistua johonkin toiseen kohteeseen.

    • Sini
      8.7.2014 at 11:59

      Kyllä tuolla varmasti aikuisillakin kiva olisi, itse menisin kuitenkin ennemmin Rodoksen kaupunkiin kuin Ixiaan.

  • Katja
    4.7.2014 at 07:28

    Kiitoksia tästä 🙂 syyskuussa matkaamme Ixiaan viikoksi. Tuonne Jumboon pitääkin mennä lasten kanssa. Olen 9 vuotta sitten käynyt Rodoksella viimeksi, kiva nähdä miten on muuttunut.

    • Sini
      8.7.2014 at 12:00

      Kiva, että tästä oli hyötyä! Mukavaa tulevaa reissua teille, varmasti on muutoksia tapahtunut tuossa ajassa!

  • Anonyymi
    4.7.2014 at 09:06

    Kävittekö ollenkaan vanhassa kaupungissa? Me käytiin Rodoksella 3 v. sitten ja tykkäsin paljon. Oltiin siinä kaupungissa ja vanhassa kaupungissa käytiin usein. Näkemisen arvoinen paikka.

    • Sini
      8.7.2014 at 12:00

      Juu käytiin parina päivänä siellä. Ihana paikka!

  • Anonyymi
    7.7.2014 at 19:37

    kiitos kirjoituksesta. olemme lähdossä kohta juuri tuonne ixiaan. tuo auton vuokraus houkuttaa.
    Oli mukavia ja mielenkiintoisia retki vinkkejä.

    • Sini
      8.7.2014 at 12:01

      Kiva, että näistä oli hyötyä! Pitääkin kirjoittaa vielä muista retkistä mitä teimme, kannattaa tulla ensi viikolla vilkaisemaan!

  • Anonyymi
    11.9.2014 at 15:25

    Tosi kiva bloggaus matkasta! Olimme Ixiassa neljä vuotta sitten ja ensi kesäksi on nyt varauksessa kahden viikon matka. Kiva katsella näitä kuvia ja saada uusiakin käyntikohdevinkkejä!

Lue lisää