ESKARILAINEN JA LUMOAN ALE

Miten minusta tuntuikaan, että yhdessä yössä pieni tyttöni kasvoi niin valtavasti? Tänään oli Eevillä ensimmäinen päivä eskarissa ja en meinaa millään ymmärtää, että ensimmäinen vauvani on jo näin iso. Aamulla Eevi totesi, että häntä jännittää niin paljon, että melkein itkettää..mutta ei kuitenkaan oikeasti itketä. Voi toista!

Innokkaana, uteliaana ja hieman jännittyneenä lähdettiin ensimmäiseen eskaripäivään ja hyvinhän siellä oli kaikki mennyt. Monet vanhat kaverit olivat onneksi päässeet samaan ryhmään, joten tuttuja riitti.

Eskarin aloitus on iso juttu niin lapselle kuin äidillekin. Eniten tulen varmasti kaipaamaan niitä arkivapaita, jolloin saimme kaikki nukkua pitkään ja touhuta mitä halusimme. Nyt tulee olemaan outoa viettää vapaapäiviä kun Eevi ei olekaan täällä. Onneksi noissakin vapaissa on iltapäivä vielä yhteistä aikaa. Ensi vuonna sitten koittaa vielä suurempi muutos kun koulu alkaa, miten ne ekaluokkalaisetkin näyttivät niin pieniltä kun niitä näin tuolla kulkemassa isot reput selässään.

Mitenkäs muilla eskarin aloittaneilla oli mennyt?

 Ensimmäinen eskaripäivä edessä
Huomasin facebookista, että Lumoan nettikaupassa on meneillän ale, jossa kaikki naisten- ja lastenvaatteet ovat tämän viikon ajan -30% alessa. En olekaan tästä minun Lumoan Aava mekostani täällä kirjoittanutkaan, mutta tämä on ostettu jo aikaisemmin ja olen tykännyt tästä tosi paljon. Omassa kaapissani ei kovin paljoa mitään romanttisia vaatteita ole, mutta tässä mekossa tuo pitsi tuo vain kivan lisän ja sopi mielestä hyvin omaankin ei niin romanttiseen tyyliin. Materiaali on laadukasta puuvillaa ja ompelujälki huolellista.

Tähän tykästyneenä laitoin nyt tilaukseen toisenkin Lumoan vaatteen, tuon aika simppelin mustan Säde-mekon.
Facebookissa oli maininta, että mekkotilauksiin tulee kaupan päälle
myös vyö. Oma mekkoni on XS kokoa ja ihan sopiva, eivät ainakaan
mielestäni mitenkään niukkaa mitoitusta ole. Okranvärinen mekko oli myös
kaunis, valitsin kuitenkin tutun ja turvallisen mustan 🙂

Tässä muutamia kuvia mitä tuolta alesta löytyy, kurkatkaa loput täältä. Onko teillä kokemusta näistä Lumoan vaatteista? mitä olette tykänneet?

  • Anonyymi
    7.8.2014 at 16:51

    Eskarin aloittaminen on varmasti iso juttu koko perheelle! Eevi näyttää toisaalta niin isolta, mutta silti niin pieneltä <3. Voi toista :'). Kiva kuulla, että kaikki mennyt hyvin, varmasti sama meno jatkuu :).

    Lumoan vaatteista ei ole kokemusta. Bongasin itsekin tuon tarjouksen ja mietin tilaamista, mutta sitten kuitenkin vielä emmin. Onko nuo pitsit sittenkään mun juttu :)?

    • Sini
      8.8.2014 at 14:38

      Sitähän hän on, iso ja pieni yhtäaikaa! Minäkään en aluksi ajatellut noiden olevan yhtään mun juttu, mutta sitten kun sovitin niin ei näyttänytkään hassummalta!

  • Annika /Karkkipurkki
    7.8.2014 at 18:44

    Voi että, varmasti jännää koko perheelle uudenlainen arki ja eskarin aloitus 🙂 Kiva, että on tuttuja kavereita samassa ryhmässä 🙂
    Nuo Lumoan mekot on kyllä ihania!

    • Sini
      8.8.2014 at 14:38

      Oli kyllä tosi kiva, että niin monta tuttua pääsi samaan ryhmään!

  • Anonyymi
    7.8.2014 at 20:10

    Tuntuu kyllä hurjalta kuinka aika onkaan mennyt näin nopeasti! Täällä eskari alkaa vasta 18. päivä, joten ehdimme vielä nauttia vapaista. Kyllä se tulee olemaan iso muutos, kun niitä yhteisiä arkivapaita ei olekaan, kun itse vuorotyötä tekevänä on usein arkena vapaalla ja saanut lasten kanssa olla rauhassa. Meillä on pidempi matka eskariin, joten Emmillä on taksikuljetus aina tarvittaessa, kun ei tarvitse hoitoa tai minä olen vapaalla. Aika jännää 🙂 Vielä ei neiti onneksi jännitä, mutta äiti on ehtinyt asioita mietiskellä! Mihin se minun pikkutyttö katosi? 🙂
    Adimon

    • Sini
      8.8.2014 at 14:39

      sama juttu, mullakin noita arkivapaita tulee ja ne on olleet aina niin luxusta! Minä kanssa mietin, että miten tässä näin kävi. Lapsi vaan kasvaa, mutta itse ei vanhene ollenkaan 😀

  • Anonyymi
    8.8.2014 at 05:15

    Huomenta!
    Pakko kommentoida noihin vapaisiin. Kyllä täällä Helsingissä eskarilaiset jatkavat mahdollisia arkivapaitaan esim. 1krt/vko vaikka eskarilaisia siis ovatkin. Nyt on menossa viimeinen vuosi, kun tollaiseen ihanuuteen (arkivapaapäivään oman vanhemman kanssa) on mahdollisuus. Koulu sitten rajoittaa elämää ihan toisella tavalla. Jos vapaapäivälle sattuu retki tai muuta ekstraa, tulevat he aina mukaan mutta päivinä jolloin eskariryhmä on päiväkodilla/koululla pitävät oman vapaansa. Tässäkin siis on hyvä ottaa jousto mukaan. On hyvä muistaa, ettei ole olemassa eskaripakkoa. Ihanaa eskarin aloitusta, omassakin vatsanpohjassa kutittaa, kun on niin kiva tavata uusia innokkaita eskarilaisia ja heidän vanhempiaan näin lomien jälkeen.
    t. eskariope Tiina Helsingistä

    • Sini
      8.8.2014 at 14:42

      Meillä kyllä mainittiin, että eskariaikoja tulisi noudattaa ja siellä pitäisi olla läsnä. Kysyin tänään vielä hoitajalta niin hän sanoi, että kyllä monet tuo siksi 9-13 väliseksi ajaksi, vaikka muuten vapaapäivä olisikin. Tosin mainitsi kyllä, että onhan ne arkivapaatkin tärkeitä lapselle. Käsitin siis, että suositeltavaa olisi olla läsnä, mutta maailma ei kaadu vaikka joskus olisikin pois.

  • Sari - MrsAgatha
    8.8.2014 at 07:18

    Meillä alkaa eskari maanantaina ja on kyllä jännää (äidistä) ja siistiä (pojasta). 🙂
    Oman lisänsä tuo päiväkodin homeongelmat ja se että eskari on ilmeisesti jossain pienessä rivitaloasunnossa ainakin ekat pari kuukautta ja sitten siirtyy väliaikaiseen rakennukseen jonka kunta pystyttää pikaisesti joutomaalle…

    • Sini
      8.8.2014 at 14:42

      Oi, jänniä aikoja! Ompa harmi kuulla tuosta homeongelmasta, toivottavasti löytyy joku kiva korvaava tila!

  • Meeri / Murulit
    8.8.2014 at 12:13

    Meillä oli vasta tänään tutustumispäivä eskariin, maanantaina sitten alkaakin tositoimet. 🙂 Minä juuri kysyin tänään siitä, että haittaako jos on välillä päiviä, että Pinja on poissa kun olen kuitenkin kotona niin olisi kiva tehdä mummolareissujakin ihan viikolla toisinaan ja se onnistuu oikein hyvin, vielä kun joustoa on vähän enemmän toisin kuin sitten koulun alkaessa.
    Meillä saa Pinja kyydityksen eskariin ja maanantaina sitten mennäänkin 8.30 odottamaan tienristeykseen taksikyytiä, takaisin taksi tuo sitten yhden jälkeen, ihanaa kun voi itse luistaa nyt kuljetuksesta eikä tarvitse laittaa Islaa valmiiksi aina Pinjan hakuun. 🙂

    • Sini
      8.8.2014 at 14:44

      Joo mäkin kysyin nyt kun tuli täällä kommenteissa esiin, niin mulle sanottiin että "en tiedä saisinko sanoa tätä, mutta…" ja sitten kertoi, että ne arkivapaatkin on toisaalta lapselle tärkeitä. Eli ehkä meilläkin Eevi niitä vapaita joskus kotona vielä viettää 🙂 On kyllä varmasti helpotus teille tuo kuljetus niin ei tarvitse Islan kanssa lähteä kuskaamaan ja hankala juuri päiväunien aikaan tuo lopetuskin..

  • Anonyymi
    9.8.2014 at 18:48

    Onko Eevi päiväkodin vai koulun eskarissa?
    Mitenkäs, tykkäsikö eskarilainen kovasti ekoista päivistä?

    • Sini
      10.8.2014 at 07:33

      Meillä on päiväkodin eskarissa. Paikka oli tuttu kun oli yt kesällä siellä jo varahoidossa ja henkilökunta on ihanaa. Eevi on viihtynyt tosi hyvin, lauantaina kyseli, että eikö voisi kuitenkin mennä eskariin eikä viettää vapaapäivää 🙂

Lue lisää