Kiusaaminen on ollut mielessäni viime aikoina paljon. Itse olen ollut onnellisessa asemassa, että minua ei ole kiusattu koskaan. Nyt tätä nuorison ja lasten menoa seurattuna tuntuu, että kiusaaminen on saanut ihan uudet muodot ja mittasuhteet. En juurikaan muista sellaisia selkeitä kiusaamistapauksia omilta kouluajoiltani. Olihan silloin sitä, että oltiin kavereita ja sitten ei
oltukaan ja sitten taas oltiin. Ja totta kai se tuntui kamalalta sille, jonka kanssa jostain syystä meni sukset ristiin. Ylä-asteella meillä oli oma porukka missä liikuttiin ja sen ulkopuolelle ei juurikaan nähty. Ehkä en ole sitten vain osannut katsoa mitä
muualla tapahtuu.
pyörittiinhän me niiden kanssa muutenkin kylillä. Muistan kyllä, että joku toinen koki sen aivan erilailla. Ja sehän siinä onkin, kiusaamista on niin monenlaista ja ihan joku typerä mukahauska läppäkin voi tuntua toisesta aivan eriltä. Saatika sitten ne fyysiset
teot tai julmat nimittelyt.
voin kuvitella mitä helvettiä se on. Ja sen kuvitelman perusteella tekisin mitä tahansa, että oma lapseni ei koskaan kiusatuksi joutuisi. Vaan sitäpä en voi taata, en vaikka tekisin mitä.
Olen miettinyt, että asia mihin minä voin vaikuttaa on se, että lapsestani ei tulisi kiusaajaa. Toki eipä sekään taattua ole, mutta jo pienestä asti meillä on puhuttu siitä miten muita ihmisiä pitää kohdella. Olen kuullut, että kiusaaminen
alkaa jo ihan pienillä, jopa eskarilaisten kesken sitä ilmenee. Nimittelyä, leikeistä pois jättämistä, naureskelua toisille. Ihan kamalaa. Siksipä olenkin molemmille lapsille puhunut paljon siitä, että on tärkeää leikkiä ihan kaikkien kanssa ja kenellekään
ei saa sanoa pahasti ja jos jostain syystä pahoittaa toisen mielen, on pyydettävä anteeksi. Erityisesti nyt Eevin eskarin alettua olemme useampaan otteeseen keskustelleet siitä mitä se kiusaaminen on ja miten tärkeää on, että kohtelee kaikkia tasavertaisesti.
Usein sanonkin Eeville, että miettisi miltä itsestä tuntuisi jos olisi siinä toisen asemassa ja toimisi sitten sen mukaan. Jos se ei itsestä tuntuisi kivalta, ei sitä tulisi tehdä kenellekään toiselle.
Ja se oma esimerkki, sen tärkeyttä ei voi korostaa tarpeeksi. Itse uskon, että aluksi lapsille kaikki lapset ovat samanlaisia ja samanarvoisia…kunnes joku muu kertoo heille ettei näin olekaan. Minä en ainakaan halua olla se, jolta lapseni tällaista kuulisi.
Lapset helposti myös kiusaavat toisia ulkonäöstä tai heidän vaatteistaan. Tätä asiaa olen miettinyt paljon ja sitä, miten oma ”lastenvaaterakkauteni” mahdollisesti vaikuttaa heidän ajatusmaailmaansa. Meillä ei kuitenkaan koskaan tehdä vaatteista
numeroa eivätkä lapset tiedä mitä merkkiä tai minkä hintaisia heidän tai jonkun muun vaatteet ovat. Ei ole olemassa parempia tai huonompia, on vain vaatteet, jotka puetaan aamulla päälle. Monet varmaan ajattelevat, että lastenvaatteet olisivat meillä jotenkin
suuressa roolissa, mutta ainut rooli mitä niillä on, on täällä blogissa. En ole ikinä kuullut lapseni mainitsevan toisen lapsen vaatteista mitään, paitsi jos ne ovat olleet erityisen ihanat.
Olemme myös puhuneet Eevin kanssa paljon siitä, että pitää heti kertoa jos joku kiusaa. Kertoa siellä eskarissa tai koulussa ja sitten kotona. Olen onnellinen siitä, että Eevi kertoo minulle vielä ihan kaikki. Toivoisin, että näin olisi
aina, mutta eihän sitä tietenkään vanhempana enää kaikkea kerrota. Kunhan kertoisi kuitenkin ne tärkeimmät asiat ja kiusaaminen, se lukeutuu ehdottomasti niihin. Olen myös sanonut, että on tärkeää kertoa jos näkee jotain toista kiusattavan. Ehkä se toinen
ei uskalla itse siitä kertoa. Toivoisin myös todella, että omista lapsistani tulisi niin rohkeita, että puuttuisivat kiusaamiseen jos sitä havaitsevat tai ainakin kertoisivat heti asiasta jollekin. Toisaalta tiedän, että jos porukka kiusaa, niin ei siinä porukassa välttämättä
halua olla erilainen ettei joudu itse kiusatuksi. Siinä sitä rohkeutta vaaditaankin.
jos oma lapsi kiusaa? Miten silloin toimitaan?
ja saada vertaistukea miten käsitellä kiusaamista kotona ja koulussa/hoitopaikassa.
Mammis
19.8.2014 at 18:35Kiusaaminen on vaikea aihe. Itselläni on ollut kova huoli koulun alusta asti siitä kiusataanko lastani. Tyttö meni nyt kolmannelle. Olen itse ollut koulukiusattu ja se on vaikuttanut elämääni todella paljon vielä aikuisiälläkin. Menetettyä omanarvontuntoa ei niin vain palauteta. Tähän asti tytölläni on mennyt koulussa ihan ok paitsi nyt tänä syksynä. Hän on monesti kertonut, että häntä ei oteta mukaan leikkeihin ja hän jää aina yksin välitunneilla. Tyttöjä on luokalla pariton määrä ja minun tyttöni on sitten se kolmas pyörä. Tuntuu todella pahalta kun omaa lasta syrjitään. Seuraava askel on sitten kiusaaminen. Vaikea siihen on mitenkään puuttuakaan tällä hetkellä. Toivon vain, että tämä tästä lähtisi menemään parempaan suuntaan. Muuten tulee kurja kouluvuosi tytölle.
Sini
20.8.2014 at 20:11Voi ei, onpa ikävää 🙁 Uskon, että varmasti jos itse on ollut kiusattu, on se murhe omasta lapsesta vielä suurempi. Ja tuo ulkopuolelle jättäminen on niin vaikea asia kun lapsia ei voi pakottaakaan leikkimään toisten kanssa. Tai siis jos asian ottaa esiin ja lapset sitten näennäisesti leikkisivätkin keskenään, niin olisiko siellä silti sitä ulkopuolelle jättämistä jollain lailla, vain enemmän salaa kuin ennen. Toivon todella, että tyttösi pääsisi mukaan leikkeihin <3
*Laura*
19.8.2014 at 18:39Tosi tärkeä aihe, ja itsekin olen paljon tätä miettinyt! Laitetaan kaikki äidit ja isit ja opet silmät ja korvat auki ja puututaan rohkeasti, ja velvoitetaan lapsetkin puuttumaan. 🙂
Sini
20.8.2014 at 20:12Näinpä!
Meeri / Murulit
19.8.2014 at 18:42Minua on kiusattu kouluaikoina, pahiten kiusaaminen on osunut ala-asteen loppuvuosille, yläasteelle mennessä kiusaaminen väheni huomattavasti kun tuli uusia kavereita ja uudet kuviot. Kiusaaminen on varmaan ahdistavin asia mitä kotipaikkakunnallemme muutossamme on, eniten ahdistaa, että siellä koulussa on edelleen vaan niitä samoja opettajia jotka eivät puuttuneen minun kiusaamiseeni vaikka suoraan näkivät sen silmiensä edessä, toivon todella, ettei meidän tarvitsisi perehtyä lasten kanssa kiusaamiseen sen lähemmin kuin mitä nyt kuulema tätä tyttöjen välistä touhua täälläkin jo vähän vanhemmilla on, että ei osata leikkiä porukassa vaan jos on sovittu, että leikitään tuon kanssa niin siihen ei millään mahtuisi kolmatta tyttöä leikkeihin. Tätä ei onneksi vielä näillä eskari-ikäisillä ole vaan kaikki ovat leikkineet tyytyväisenä kaikkien kanssa.
Kyllä sitä kovasti on nyt kouluiän lähestyessä Pinjalla miettinyt mitä jos häntä kiusataan samoin kuin minua, itsehän en puhunut vanhemmilleni kiusaamisvuosina kiusaamisesta ja toivoisin todella, että jos Pinjalle näin käy hän kertoisi siitä vanhemmille eikä sulkisi pois tai häpeäisi kiusaamista. Oikeastaan yhtä kamalaa olisi jos Pinja kiusaisi jotakuta, en tiedä kuinka taas siihen osaisin suhtautua rakentavasti.
Onneksi kuitenkin edelleen Pinja on onnellisesti ollut kaikkien kaveri ja riitoja ei ole pahemmin tarvinnut aikuisen selvitellä.
Sini
20.8.2014 at 20:15Tuo on ihan kamalaa, ettei opettajat puutu asiaan, tai siis puuttuneet. Varmasti sinulla on tosi vaikea nähdä näitä opettajia ja jos tosiaan samoja opettajia on vielä Pinjallakin tulevaisuudessa. Ehkä voisit puhua heille nyt jälkeen päin?
Mikähän tytöillä onkaan siinä, että kolmatta ei mahdu joukkoon? Pojat näyttävät usein leikkivän paljon paremmin isossa porukassa..
Anonyymi
19.8.2014 at 18:55Minulla on kaksi lasta – toinen jo nuori aikuinen ja toinen pieni ekaluokkalainen. Vanhempi lapsistani joutui koulukiusaajien kohteeksi jo ala-asteella ja se jatkui aina 8. luokalle saakka (loppui lopulta siihen, että lapseni vuosikausia nimittelyä kuunneltuaan sai tarpeekseen ja löi pahinta kiusaajaa – tämä tuli ilmi vasta monta vuotta tapahtuneen jälkeen). Hän oli hieman pyöreyteen taipuvainen, hyvä koulussa, kiltti ja rauhallinen – eipä siihen muuta sitten tarvittukaan, että joutuu kiusatuksi, ja varmaan vähempikin riittää. Riittää että olet jollain tapaa erilainen kuin kiusaajasi. Hän ei kertonut kiusaamisesta ja kun se ei ollut fyysistä, sitä oli vaikea havaita. Kaikenlaisia pieniä "sattumuksia" oli, mutta niihin ei oikein osattu puuttua, eikä kiusaaminen silloin jotenkin ollut niin "tapetilla". Tällä hetkellä tämän äidin sydämeen sattuu aika tavalla, koska koulukiusatusta lapsesta tuli (lääkärin toteamana koulukiusaamisesta johtuen) lukioikäisenä vakavasti masentunut nuori, mitä on jatkunut jo pari vuotta. Kaikenlaiseen kiusaamiseen pitää ehdottomasti puuttua! Nuorempi lapseni vaihtoi päiväkotia vuosi sitten ja alkusyksystä häntä alettiin kiusata. "Vahingosta viisastuneena" (aika kevyesti sanottu, totuus on paljon rankempi) kerroin joka ainut kerta lapsen eskariopelle lapsen kokemasta kiusaamisesta (hän ei itse halunnut kertoa opelle tms.) ja kun asiaan noin kuukauden ajan koko ajan puututtiin, kiusaaja lopetti kiusaamisen ja tällä hetkellä he ovat oikein hyviä ystäviä. Vaikea asia tuo kiusaaminen. Siitä on aika vaikea puhua opettajalle tms., jos oma lapsi joutuu kiusatuksi, mutta kiusaamista ei ole huomattu päiväkodissa/koulussa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa kuitenkin asiasta puhua ja kiusaamiseen pitää puuttua. Se jättää koko elämän mittaiset jäljet kiusattuun ja hänen läheisiinsä. Oman lapseni osalta pahimman kiusaajan asiatkaan eivät ole hyvin, hän on ns. huumenuori nykyään, ei ole helppoa hänenkään vanhemmillaan.
Sini
20.8.2014 at 20:19Voi ei! En osaa kuvitella mitö olettekaan joutuneet käymään läpi ja käytte edelleen. Voimia!
Kiusaajat eivät varmasti ymmärrä, tai siinä vaiheessa heitä ei ehkä edes kiinnosta, kuinka syvät arvet kiusaaminen jättää. Ja kuinka siitä voi koko elämä mennä pilalle.
Ehdottomasti olen samaa mieltä, että asia pitää tuoda esiin, jo heti varhaisessa vaiheessa eikä pelätä "hankalan vanhemman mainetta". Ennemmin niin päin kuin se, että lapsi kärsii turhaan. Ja valitettavasti usein kiusaajallakaan ei ole hyvä olla, olisi tärkeä myös pohtia sitä miksi kiusaaja kiusaa eikä vain tyytyä siihen jos kiusaaminen loppuu. Monesti se on merkki jostain vakavemmastakin ja lapsen pahasta olosta.
titti
20.8.2014 at 04:05Meillä kans juuri niin, että vaikka moni kuvittelee varmasti blogin perusteella, että meillä sanotaan lapselle että "laitapas nyt se X-merkin paita päälle" niin ei todellakaan ole niin. Koskaan ei ole lapsi sanonut, että jollakin olis rumat vaatteet ja varmasti juurikin sen takia koska emme aikuisetkaan niin tee. Se, että itse tykkää jostain vaatteista ei tarkoita sitä etteikö muut saisi pukeutua miten tahtoo ja olla oma itsensä kokematta tyhmää ja turhaa arvostelua.
Totta kai toivon, ettei omasta lapsesta tule kiusaajaa. Kiusattuja on saanut katsoa lähipiirissä paljon, varmaan kaikkia tuntemiani on joskus koulussa kiusattu. Itseäni myös joskus ihan ensimmäisillä luokilla, mutta se onneksi loppui aika lyhyeen. Jälkikäteen ajateltuna ne kiusausjutut johtui kateudesta, mutta eihän sitä silloin lapsi voinut ymmärtää.
Hyvät käytöstavat opitaan osittain kotoa. En toki väitä, että jos lapsi on koulukiusaaja, se olisi täysin vanhempien vika! Mutta jos kotona koko ajan pilkataan ihmisiä jne niin kyllähän siitä jotain jää lapsellekin korvan taakse.
Sini
20.8.2014 at 20:20Näinhän se on. Lapset kuulevat kyllä paljon enemmän kuin mitä luulisi ja tosiaan jotkut asiat ainakin on suoraan kotoa opittuja/kuultuja..
Anonyymi
20.8.2014 at 04:47Mä haluaisin muistuttaa kaikkia vanhempia siitä, että pieni lapsi ei välttämättä vielä itse osaa kuvailla mitä ja millaista se kiusaaminen on! On paha olla joo, muttei osaa sanoa mitä se kiusaaminen konkreettisesti on. Kysykää tarkemmin esimerkkien avulla: onko tönimistä? Onko nimittelyä? Onko leikkien ulkopuolelle jättämistä? Onko luokkakaverien toimesta? Onko OPETTAJIEN toimesta? – Itseäni kiusattiin ala-asteella ja vasta aikuisiällä ymmärsin itse, että koko soppa lähti aikuisista, niistä opettajista! Kotona opetettiin kunnioittamaan auktoriteetteja, minkä takia pieni mieli ei osannut yhdistää että se kiusaamisen syy oli opettajissa! Opettaja teki minusta silmätikun ja se ruokki luokkakavereita entisestään syrjimään, osoittelemaan sormella, nauramaan… Ja tämä kaikki on jättänyt jäljet loppuelämäksi 🙁
Sini
20.8.2014 at 20:22Olet ihan oikeassa! Ja pieni lapsi ei ehkä tosiaan osaa sanoa, että kiusataan, vaan voi reagoida asiaan muuten. jos lapsessa tulee äkillisä muutoksia käyttäytymisessä, on se varmasti merkki jostain. Sitä pitää sitten vain koittaa osata kaivella, että mistä se johtuu. Ja onpa inhottava kuulla näistä opettajista, jotka ovat tuollaiseen sortuneet. Heidän ku pitäisi nimenomaan suojella siltä kiusaamiselta, tai siis ainakin reagoida siihen.
Anonyymi
20.8.2014 at 09:34Tämä on NIIN tärkeä aihe! Itse jouduin kiusatuksi tai oikeastaan poikien silmätikuksi kun kehityin murrosiässä vähän muita aikaisemmin. Tyttökaverini onneksi olivat silloin puolellani. Toisaalta seurasin vierestä erään toisen luokkani tytön kiusaamista, johon en uskaltanut puuttua muuten kuin olemalla itse kiusaamatta. Pelkään myös todella omien lasteni puolesta. Asutaan ulkomailla ja kohta 7-vuotias esikoinen menee jo toiselle luokalle ja 5-vuotias kuopus eskariin. Molempien kouluissa olen jo huomannut jonkinlaista kiusaamista. Isompien lasten kiusaamisesta mulla ei ole vielä täällä kokemusta mutta olen huomannut että pienempien keskuudessa kiusaaja on usein se jolla ei ole kavereita ja joka yrittää soluttautua muiden joukkoon. Esikoinen on ujoa tyyppiä (samanlainen kuin olin itse pienenä), kuopus taas osaa pitää puoliaan. Varsinkin esikoisen kanssa olen koittanut puhua paljon siitä ettei ketään saa nimitellä ja siitä miten aina pitää yrittää miettiä miltä itsestä tuntuisi jos joku kiusaisi. Muiden lapsiin ei tietenkään voi vaikuttaa mutta siihen tosiaan yritän ettei omasta lapsesta tulisi kiusaajaa, ja siihen että he aina kertoisivat jos koulussa tapahtuu jotain ikävää. Haasteellisia tilanteita on tullut myös silloin kun jonkun kiusaavan lapsen vanhempi on pyytänyt omaa lastani luoksensa leikkimään. Tämä kyseinen tyttö on silloin tällöin kiusannut omaa tytärtäni mutta pitää tätä hyvänä ystävänään. Oma tyttäreni ei taas välittäisi leikkiä kyseisen tytön kanssa. Vaateasiaa (olen myös tällainen lastenvaatteisiin hurahtanut:)) olen myös miettinyt mutta meidänkään lapset eivät ole vielä koskaan kommentoineet kenenkään vaatteita (paitsi tietenkin jos ovat olleet erityisen ihania) ja olen pitänyt huolen etten koskaan lasten kuullen mainitse mitään merkkejä. Vauva-aikana olin vielä innostuneempi lastenvaatteista mutta nyt koulun alettua olen vähentänyt kalliimpien merkkien ostoa tai ainakin katsonut etteivät lapset pue hirveästi mitään "näkyviä" merkkejä kouluun. Ulkovaatteissa on se hyvä puoli että kukaan ei tunne näitä skandinaavisia ulkovaatemerkkejä täällä:) Välillä, varsinkin lomalla, olen myös antanut lasten pukea päälleen mitä huvittaa ja ihan mielenkiintoisia kombinaatioita meillä on nähtykin:) On tämä vanhemmuus aika haasteellista…tsemppiä meille kaikille!
T: Heidi
Anonyymi
20.8.2014 at 11:56Miksei tyttösi halua leikkiä tämän yksinäisen tytön kanssa? Tiedätkö että myös yksinäisyys ja se että jätetään ulkopuolelle on todella surullista ja joillakin paha olo saattaa purkautua ei toivottuna käytöksenä. Miksi pienen lapsen pitää "yrittää soluttautua" joukkoon, kaikki pitäisi hyväksyä joukkoon sellaisena kuin on, ilman "hylkimistä". Kannattaa todella nyt pysähtyä ja miettiä kuka se eniten kiusattu tässä tilanteessa on.
Sanna
Anonyymi
20.8.2014 at 19:14Siis laitoin tuohon että tämä kyseinen tyttö on kiusannut omaa tytärtäni, minkä vuoksi tyttäreni ei haluaisi olla tekemisissä kyseisen tytön kanssa. Hän esim. uskottelee tytölleni erinäisiä asioita (valheita), uhkailee (jos et tee näin niin teen sinulle sitä) ym. Tämä siis syynä tähän vähän vaikeaan tilanteeseen. En tietenkään tue sitä etteikö yksinäisten lasten kanssa tulisi leikkiä, päinvastoin. Olenkin yrittänyt selittää tyttärelleni että kyseinen tyttö käyttäytyy luultavasti näin siksi että on yksinäinen ja ettei häntä saisi syrjiä mutta en myöskään halua että tyttäreni leikkii pakosta itseään kiusaavan lapsen kanssa.
Heidi
Sini
20.8.2014 at 20:26Hankalia tilanteita todella. Ja olet oikeassa, että aina ne ulkopuolelle jääneet lapset eivät ole niitä hiljaisia, vaan asia voi näkyä juuri tullaisena muiden kiusaamisena ja härnäämisenä. Sitä ei ehkä osaa ajatella, että kiusaaja itse olisikin se kiusattu, tai siis kovin yksinäinen. Ehkäpä he toiminnallaan koittavat saada jonkilaista kanssakäymistä muiden kanssa, jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Tai ehkäpä kotona ei kukaan anna huomiota ja sitä joutuu hakemaan sitten muualta. Vaikeita juttuja ja kaikki tietysti murehtivat omansa puolesta, mutta harvemmin kukaan siitä kiusaajasta.
Anonyymi
20.8.2014 at 12:48olen ehdottomasti sitä mieltä myös että kaikkeen kiusaamiseen tulee puuttua ja mahdollisimman varhain.. Itse olen ollut lukioaikana syrjitty, vaikka en kylläkään kokenut sitä erikoisen raskaana vaikka ei se tietenkään ollut kivaakaan! Olin ns. Outo lintu. Suvaitsevaisuuden opettamista pidän erityisen tärkeänä ja sitä tosiaan että alusta asti puututaan esim lyömiseen tai muiden tyhmäksi haukkumiseen. Siitä se lähtee sitten, todennäköisesti tai ainakin toivot lapsi oppii ettei muita saa kiusata. Mielesätni tosiaan kiusaamista on jo alle kouluikäisillä. Tutun vuotta vanhempi lapsi on kiusannut omaani, joka on nyt 4-vuotias. Mielestäni kysessä oli ainakin jonkinlainen valtasuhde, koska toinen lapsi tönäisi helposti, jos ei omani tehnyt niin kuin se toinen olisi halunnut tai jostain syystä rupesi vain ehkä ärsyttämään ja kerran tämä lapsi polkaisi jalalla omaani aika kovastikin. Silloin sanoin siitä "että ei noin saa tehdä", mutta toinen äiti ei mitään.. Itse otin asian sitten vielä vähän myöhemmin esille ja tietenkin toisen äiti loukkaantui. No itse olisin kyllä ainakin ottanut vakavasti ja muutenkin kieltänyt tuollaisen käytöksen jo aikasessa vaiheessa. Ja oma lapseni siis on kerran tönäissyt tätä toista ollessaan 3-vuotias.
Sini
20.8.2014 at 20:28Joo näitäkin äitejä on, jotka eivät milläänlailla puutu siihen miten oma lapsi käyttäytyy. Lapsella ei ole mitään rajoja ja saa usein kaiken mitä haluaa. Ja sitten onkin ihmeessä kun joku muu ei annakaan periksi.
Olen itse sitä mieltä, että ennemmin liian tiukka kuri ja kunnon säännöt kun ei kuria ollenkaan. Ei meillä nyt mitään epänormaalin kovaa kuria ole, mutta jos lapseni toimii väärin, en epäröi puuttua siihen vaikka lapsi mielensä pahoittaisikin.
Vera
20.8.2014 at 19:04Mulla on suuri huoli, varsinkin tosta keskimmäisestä, joka kehityshäiriöidensä takia on erittäin potentiaalinen kiusattu =( ja sitä myötä myös mahdollinen kiusaaja tietty, koska imee vaikutteita kuin sieni, eikä ymmärrys ole ikätovereiden tasolla. Päiväkodissa sitä kiusattiinkin viime vuonna, varsinkin alussa tosi paljon, ja se oli ihan hirveetä aikaa. Joka päivä itkin kun hain lapsen hoidosta. Kamalinta oli nähdä kun jotkut äidit iltapäivisin seisoi ihan lastensa vieressä kun ne huutelivat törkeyksiä meidän pojalle, eivätkä puuttuneet asiaan millään lailla. Tässä linkki myös postaukseen minkä kirjoitin viime syksyllä: http://konkkaronkkalaiset.blogspot.fi/2013/09/erityinen-huoli-pienesta-erityisesta.html
Ton jälkeenkin kun asioista pidettiin palavereja, sitä saatettiin tempasta nyrkillä heti kun tuli päikyn ovesta sisään, jätettiin edelleen leikkien ulkopuolelle, ja usein se oli ryhmän ainoa poika ketä ei kutsuttu synttäreille, mutta kaikki muut muistivat kyllä lällättää asiasta hoidossa. Keväällä poika alkoi leikkimään tyttöjen kanssa, ja sai niistä kavereita <3 en voi muuta sanoa kun että onneksi oli ne tytöt
Sini
20.8.2014 at 20:32Luin tuon postauksesi ja itku tuli silmään. Voi pientä Noppaa <3 En voi ymmärtää noita vanhempia jotka eivät puutu tuollaiseen, oli sitten oma lapsi huutelijana tai ei. Minun mielestä kaikkien pitäisi kasvattaa kaikkien lapsia jos näkee jotain tuollaista tapahtuvan! Ihana kuulla, että teillä saatiin kavereita ja nyt on asiat paremmin!
Anonyymi
20.8.2014 at 19:26Oma lapseni on alaluokalla oleva rauhallinen, hiukan ujo punatukkainen poika. Kavereita on koko luokallinen, ja touhuavat kovasti yhdessä, saman luokkatason pojat ovat vielä "yhtä suurta perhettä". Ylemmällä luokkatasolla on ollut kiusaamista ja opettajatkin ovat olleet helisemässä yhden luokan kanssa.
Nyt kesällä olimme urheilukentällä ja siellä oli ollut norkoilemassa eräs poikaporukka. Meidän poika + muutama hänen kaveri olivat touhunneet omiaan tämän poikaporukan lähellä ja poikaporukasta yksi oli koko ajan huudellut jotain meidän sakille, mm. porkkanapää jne. Poikaporukasta kaksi oli toppuutellut tätä huutelijaa ja yrittäneet saada siirrettyä hänen huomion johonkin muualle. Ei se huutelu kamalan pahaa ollut ollut, mutta sellaista ikävää ja tyhmää. Lähinnä meidän sakki oli ihmetellyt miksi se yksi tuollalailla käyttäytyi.
Mä kuulin asiasta vasta kun olimme menossa kotiin ja lapset kertoivat tapahtuneesta. Itse en tuntenut tätä porukkaa, mutta poikamme tunnisti siitä pari, ja tämä huutelija on todennäköisesti juuri siitä kiusaajaluokalta.
Tämän tapauksen jälkeen itseä rupesi kovasti mietityttämään kiusaaminen. Poikamme on hyvin otollinen kiusaajan kohde; ujo punatukkainen. Eipä siinä muuta tarvita.
Sini
20.8.2014 at 20:33Tosiaan, eipä siihen kiusaamiseen aina mitään kovin erikoista syytä tarvita. Onneksi pojallasi on tuo oma porukka takanaan ja heistä varmasti on tukea toisilleen!
Anonyymi
20.8.2014 at 19:38Meillä on myös ollut aihe tapetilla eskarin aloituksen vuoksi. Itse olen vähän pelännyt, saako tyttö kavereita, ja että ei aleta kiusaamaan. Ihan "tavallinen" hän on, ehkä vähän lapsellinen ja toisaalta pikkuvanha (aivan loppuvuodesta syntynyt), jos nyt 5 -vuotiasta voi sanoa lapsellinen. Ryhmässä on 14 poikaa ja 7 tyttöä ja tytöistä puolet on uskovaisia, jotka jo tuntevat toisensa. Tottakai saavat leikkiä uskovaiset ja me ei-niin-uskovaiset keskenään, mutta toiset eivät tiedä esim kuka Robin on tai mitä telkkarissa näytetään, niin jossain välissähän se jonkinlainen kuilu syntyy, ainakin vähän myöhemmällä iällä. Muutaman kerran tyttö on sanonut että pihalla kysyi ryhmäläisiltä voiko ne olla ja oli kuulemma jo kaveri ja sitten toisilta tytöiltä ja sama vastaus niin sitten oli käynyt sanomassa opelle joka oli tullut sanomaan että pitää leikkiä kaikkien kanssa. Itselle tulee paha mieli tuollaisesta, vaikka lapselle sitä ei voikaan näyttää, sillä en itse tiedä tilannetta, että onko tyttö tulkinnut sitä oikein. Tuntuu, että tytöt opetetaan leikkimään vain kahdestaan??! Kaiken lisäksi ryhmässä on myös tyttö joka on selvästä isokokoinen ja valitettavasti "helposti " kiusatuksitulemisen kohde, ja minä mielessäni ajattelen että meidän tyttö ei saisi alkaa leikkimää VAAN hänen kanssa, tulee kiusatuksi helposti itsekin. Eli itse ajattelen mielessäni yhtä älyttömästi kuin "kiusaajatkin". TOTTAKAI pitää ottaa mukaan leikkiin, sehän se nyt tärkeää onkin että pääsisi jokainen mukaan, mutta se että jos kahdestaan alkaa olemaan, niin tottakai kiusatuksi tuleminen on silloin helpompaa. Vaikka eihän sitä toivo kenellekään, mutta ei tietystikään omalle lapselleen! Lisäksi tekee mieli kysellä tytöltä kenen kanssa leikit oliko kavereita jne. Mutta ei saisi painostaakaan, kun eskaria on niin kovasti odotettu juurikin kaverien saamisen takia.
Sini
20.8.2014 at 20:53No jopas. Koitan kovasti ymmärtää sinunkin näkökulmaasi, vaikka omani onkin vähän erilainen.
Meillä täällä Pohjanmaalla on paljon uskovaisia. Omalla luokallanikin on ollut aikoinaan, työkavereissa, harrastuksissa jne. En ole koskaan kokenut, että meidän välillä olisi ollut minkäänlaista kuilua, hyviä tyyppejä nämä minun tuntemani ja puhetta on riittänyt vaikka emme joistain asioista ajattelekaan täysin samallalailla. Minä ole itse käynyt seurakunnan kerhossa pienenä ja Eevi kävi myös. Siellä lapset olivat ihan sulassa sovussa keskenään, kenenkään vakaumuksista sen kummemmin piittaamatta. Ei meillä Eevi edes tiedä mitä sana "uskovainen" tarkoittaa. Enkä kyllä ajatellut hänelle sitä ikinä sen kummemmin selittää, ennen kuin hän itse ehkä joskus isompana kysyy miksi jonkun kotona toimitaan erilailla.
Meillä Eevi on kova Robin fani, mutta en ole koskaan kuullut hänen juttelevan kavereidensa kanssa Robinista tai telkkariohjelmista. Siellä ne viimeksikin eskarin pihalla jahtasivat isolla porukalla etanoita kaikki. En siis usko, että uskonasiat tulevat lapsilla olemaan mikään kynnyskysymys..ellei heille sitten siitä sellaista joku tee.
Tuosta toisesta asiasta niin tavallaan ymmärrän mitä sanot, mutta jotenkin se kuulostaa vain tosi kamalalta. Siis ymmärrän, että ei tietenkään kukaan halua oman lapsen joutuvan kiusatuksi, mutta sen varjolla jonkun toisen ulkopuolelle jättäminen ei mielestäni ole ollenkaan oikein. Miten ajattelisit jos sinun tyttösi olisikin tämä toinen? Ja muiden äidit eivät haluaisi lastensa leikkivän hänen kanssaan, etteivät he vain joudu kiusatuksi?
Olen ehkä naiivi, mutta uskon (ja toivon) ettei meillä Eevi arvota ystäviään milläänlailla ulkonäön tai muidenkaan pinnallisten asioiden vuoksi. Joidenkin kanssa leikit vain sujuvat hyvin yksiyhteen ja that´s it. Jos minulle sattuisi eteen kuvailemasi tilanne niin toivoisin todella, että Eevi leikkisi tämän tytön kanssa, olisi esmerkkinä muille. Vaikka tietysti tuossa murehdinkin sitä joutuuko oma lapsi kiusatuksi, niin hän on luonteeltaan kuitenkin aika samanlainen kuin minä, sanavalpas ja tempperamenttinen ja uskoisin hänen ehkä puolustavan tätä tyttöä muiden edessä. Ainakin siihen olen kovasti pyrkinyt kaikessa kasvattamisessani.
Anonyymi
21.8.2014 at 11:01No jopas. Väärinkäsitysten määrä on suuri, kun tekstiä luetaan ja kirjoitetaan eli haluan korjata muutamia asioita. Ensiksi tuo toinen asia, eli nimenomaan kirjoitin että AJATTELEN pienesti mielessä että jos tyttö on toisen kanssa tulee helpommin kiusatuksi, ja se kuulostaa älyttömältä eli kamalalta. Sitä ei tietystikään sanota ääneen, eikä tytölle, eikä mitään toimenpiteitä tehdä että tyttö ei toisen kanssa olisi!! Kirjoitin myös että tottakai pitää alusta alkaen ottaa tyttö mukaan, nimenomaan sen takia että ei tulisi kiusatuksi! ja kysyt olenko itse miettinyt miltä tuntuisi, jos oman tytön kanssa ei haluttaisi olla. Vastaus olen miettinyt. Mahtavaa että teidän tyttö on sanavalmis, meidän tyttö on enemmäkin arka ja on siinä mielessä itsekin hyvä kohde.
Toinen (siis eka) asia on se missä tuli enemmän väärinkäsityksiä, kun yritin lyhyesti kirjoittaa. Eli me voimme todellakin leikkiä "uskovaisten" kanssa, eihän se siellä esimerkiksi juurikin etanoita katselemassa tule ilmi yhtään mitenkään. Olemme olleet seurakunnan kerhossa, käymme joulukirkossa jne, ja itsellä on kyseisen uskonnon edustajia paljon luokkakavereina eli ei olla uskovaisrasisteja, niin kuin sinä sen käsitit, minulle on ihan sama mihin muut ihmiset uskovat. Kyse olikin siitä että luokalla on vähän tyttöjä ja monet niistä tuntevat uskonnon kautta jo toisensa eli heidän mukaan ei enää pääse niin helpolla. Yhteisö on sen verran tiivis ja lapsia riittää, joten hankalampi saada lapsista kavereita, jotka ihan kylässäkin kävisi. Tietysti tähänkin vaikuttaa se, kuinka vanhoilliset periaatteet ovat, "aletaanko meitä uskottomia". Ja ei, ei meilläkään lapsi tiedä kuka on uskovainen ja kuka uskoton.
Nanna
20.8.2014 at 20:52Itse olin suurimman osan kouluajoista kiusattu ja sen merkkejä näkyy vielä nykyäänkin. Omaa tilannettani ehkä pahensi se ettei kukaan puuttunut asiaan vaan jopa omat vanhemmat vähättelivät sekä uskomatonta kyllä syyttivät. Heidän mielestään minä tein jotain väärin tai minussa oli jotain vikaa koska olin joutunut kiusatuksi.
Omien kokemusteni pohjalta toivon koko sydämestäni ettei omia lapsiani kiusattaisiin, mutta jos niin tehdään teen kaikkeni sen lopettamiseksi. Toki lapset eivät välttämättä uskalla tai halua kotona kiusaamisesta kertoakaan, mutta uskon ja luotan läsnä olevana vanhempana huomaavani jos merkkejä muutoksesta ilmaantuu.
Sini
20.8.2014 at 20:55<3 <3
Ehkä pahin virhe mitä voisi vanhempana tehdä, olisi syyttää lasta siitä että on joutunut kiusatuksi. taistelisin kyllä kynsin ja hampain lapseni puolesta ja tekisin kaikkeni, että kiusaaminen loppuisi. Olen todella pahoillani, että sinun kohdallasi näin ei ollut 🙁