Monthly Archives:

elokuu 2014

ALEOSTOKSET

Tämän kesän alennusmyynneistä en juurikaan lapsille mitään ostanut. Kuitenkin taannoisesta babyshopin lisäalesta tein pienen tilauksen, osa vaatteista kun oli jo alunperin -70% alennuksessa ja siitä sai vielä lisäalet päälle. Tämä musta Mini A Turen takki olikin minulla ostoslistalla ja…

GEGGAMOJA AW14

Geggamojan syksyn uutuuksia onkin ilmestynyt jo jonkin verran kauppoihin. Meillä on tästä ruotsalaisesta merkistä tykätty aina, puuvilla on paksua ja laadukasta ja värit kivoja. Myös mallit vaatteissa ovat sellaiset, että ne menevät aika pitkään, aluksi kun voi resoreja käyttää…

FASHIONSTOREN LIU JO PÄIVÄT

Tänään starttasi Fashionstorella Liu Jo päivät! Kolmen päivän ajan nettikaupassa on kaikki Liu-Jo:n tuotteet -20% alennuksessa. Lisäksi 50 ensimmäistä Liu Jo tuotetta tilannutta saa tilauksensa mukaan merkin kuulokkeet. Alennus lasketaan suoraan kassalla eli mitään koodia tähän ei tarvita. Kannattaa…

BOOM KAH

Eilen jammailimme Robinin Boom Kah kiertueen viimeisellä keikalla Tuurissa. Tätä Robinin keikkaa Eevi oli odottanut kuin kuuta nousevaa eikä koko päivänä meinannut saada oltua ollenkaan kun laski tunteja (ja lopussa minuutteja) keikan alkuun. Meitä oli kasassa hyvä sakki; minun…

CROCSIN UUTUUKSIA, ALEKOODI JA ILMAINEN POSTITUS

Crocsin verkkokauppaan oli tullut jo joitain syksyn uutuuksia ja sivuilla luvattiin ilmainen postitus tämän viikon loppuun saakka. Lisäksi sivuilta löytyi -10% alekoodi tuotteisiin. Muutamia sandaalejakin näytti oleva uusissa kuoseissa, nuo Star wars kengät ovat aika mageet ja samoja oli…

ESKARILAINEN JA LUMOAN ALE

Miten minusta tuntuikaan, että yhdessä yössä pieni tyttöni kasvoi niin valtavasti? Tänään oli Eevillä ensimmäinen päivä eskarissa ja en meinaa millään ymmärtää, että ensimmäinen vauvani on jo näin iso. Aamulla Eevi totesi, että häntä jännittää niin paljon, että melkein…

LAPSIPERHE RODOKSELLA: PÄIVÄ MARMARIKSESSA

Muutama postaus olisi vielä meidän Rodoksen reissusta jäljellä. Toivottavasti näistä olisi apua Rodoksen matkaa suunnitteleville, itse ainakin googlettelin ahkerasti ennen reissua kaikkea mitä lomalla voisi sitten puuhata. Muut postaukset reissusta voi kurkata täältä. Kahdessa viikossa ehtii puuhata vaikka mitä…

VAPARI

Viime viikolla suuntasimme vapaapäivänäni Kalajärvelle uimarannalle. Täällä on mielestäni tosi kiva ranta ja rannan vieressä myös mukavasti muuta puuhaa lapsille. Me otimme myös eväät mukaan, mutta rannan vierestä löytyy ravintolakin, jossa voi piipahtaa syömässä tai hakemassa vaikka jäätelöt. Rannan…

ELÄIMELLISTÄ MENOA

Saimme tuossa jokin aika sitten PR-toimistolta paketillisen Schleichin eläimiä. Schleich on vuodesta 1935 lähtien valmistanut näitä eläinhahmoja ja nämä ovatkin itselle ja monille muillekin varmaan tuttuja myös omasta lapsuudesta. Hahmot maalataan kaikki käsin ja ne vastaavat oikeita esikuviaan sataprosenttisesti.…

VOIMAMIEHET, RAIDAT JA SEEPRAT

Lupasin laittaa tänne muutamia sovituskuvia noista Mini Rodinin uuden malliston vaatteista. Tilasin nämä siis Punavuoren peikosta ja toimitus oli jälleen kerran ihan supernopeaa. Eilen tilasin ja tänään oli noudettavissa postista! Tässä tilauksessa olleet kuosit. Koot Aatun omissa 104/110 ja…