SINUN ARKESI ON JONKUN LAPSUUS

Otsikossa näkyvään lauseeseen törmäsin taas yksi päivä ja se laittoi minut kovasti miettimään. Ehkä potemaan huonoa omatuntoakin. Se taisi olla yksi sellainen päivä kun töissä oli ollut kiire, kotona tuntui kiire jatkuvan ja lapsetkaan eivät totelleet. Tuli huudettua ja käyttäydyttyä itsekin kuin mikäkin uhmaikäinen. Yritettyä yhtäaikaa siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja toimia erotuomarina.

Illalla kun talo hiljeni, tuli itselle se huonto omatunto. Minun arkeni on heidän lapsuutensa. Ja onhan se hektistä, kohta vielä enemmän kun harrastukset starttaavat. Tuntuu, ettei aikaa ole riittävästi, tuntuu ettei itse ole riittävä. Tuntuu, että pitäisi revetä niin moneen paikkaan, ärsyttää kun kotona on aina sotkuista, itse ei kerkeä juurikaan harrastaa tai mennä. Ja välillä sitä vain menee hermot.

Illalla sitä ruoskii itseänsä ja miettii, että muistaakohan lapset lapsuudestaan vain sen, että äiti aina vain komensi ja kiukutteli. Noin niinkuin kärjistettynä. Eihän se nyt aina noin ole, mutta kyllä te tiedätte ne huonot päivät ja mikä fiilis itsellä niiden jälkeen on. Kun olisi voinut toimia fiksumminkin.

Joskus tuntuu, että itse on niin kiinni siinä kiireessä ja suorittamisessa, että unohtaa minkä takia näitä asioita oikeasti tehdään. Perheen ja lasten takia. Sen vuoksi, että he saisivat kokea ja harrastaa, olla vain lapsia, onnellisia ja huolettomia. Joskus tämä arki on itselle niin arkea, että unohtaa sen olevan lapsille kuitenkin hyvin erityistä aikaa, lapsuutta. Aikaa, jota muistellaan vielä vanhanakin, hetkiä joita eletään uudestaan ja asoita joita kerrotaan joskus niille omille lapsillekin. Elämän tärkeintä aikaa.

Havahduin juuri hetki sitten siihen, että olen kohta ollut kuusi vuotta äiti. Kuusi vuotta, mikä tuntuu ajatuksena pitkältä aikajaksolta, mutta todellisuudessa se on mennyt yhdessä hujauksessa. Vaikka välillä tuntuu, että kaipaisi sitä omaa aikaa enemmän, olen taas toisaalta niin onnellinen, että olen juuri tässä ja täällä. Onnellinen siitä, että edelleen Aatu tulee keskellä yötä viereemme ja kaivaa käteni hänen käteensä. Onnellinen, että Eevi rakastaa edelleen olla sylissäni on vieläkin minun pieni tyttöni. Onnellinen, että kummallekin heistä olen tärkeä ja korvaamaton, vaikka välillä vähän hermoni menettäisinkin. Usein tuntuu, että en haluaisi missata tästä hetkeäkään.

Kysyin Eeviltä, että ”mikä tekee sut onnelliseksi?” ja sain vastauksen ”se kun sä aina halaat ja pussaat mua ja luet mulle satuja”. Niin, eivät he ihmeitä kaipaa, minultakaan. Vain aikaa, syliä ja rakkautta. Lupasin, ettei koskaan tule sellaista kiirettä etten ehtisi ottaa syliin. Nyt vielä kun voin ja saan. Myönnän syyllistyneeni ”Joo, ihan kohta!”-fraasiin useamminkin, mutta kyllä se kiire odottaa.

Puhuimme, että huomenna on lastenpäivä. Lapset saisivat päättää mitä tehdään, ihan mitä tahansa. Eevi kysyi ”Ai siis saadaanko me oikeasti tehdä vaikka sormiväreillä?” Auts! Olen ehkä kerran jos toisenkin sanonut, että ei nyt tehdä niillä kun muistissa on ollut parin edellisen kerran jälkeiset siivousoperaatiot. Värejä löytyi niin pöydästä, lattialta, seinästä ja jopa keittiön lampusta. Eipä ollut siis kovin suuret toiveet ja minä pisto sydämessäni sanoin, että ilman muuta tehdään sormiväreillä ja kaupan päälle vielä muovaillaankin. Meneepähän kaikki yhdellä jynssäyksellä 😀 Toinen toive oli päästä uimahalliin, joten sellaiset suunnitelmat meillä sitten huomiselle.

Mitä se rakkaus on?
lapsi kysyy
lämpimänä sylissä.
Rakkaus on sitä,
että pitää sylissä,
sinä vastaat,
annat sormiesi lipua
hentojen hiusten läpi.
Hento kuin lapsen hius
on rakkaus,
yhtä hauras,
yhtä puhdas ja väkevä.
Mikset sinä sitten ole
koskaan minun sylissäni?
lapsi kysyy vakavana,
eikä suostu hyväksymään,
että yksikään rakkaus olisi
toista suurempi tai pienempi.

— Tommy Taberman

Arjen keskeltä,
Sini

Kuvissa ne Gugguun uuden malliston vaatteet, Eevillä Acer mekko ja trikooleggingssit ja Aatulla huppari ja collegepantsit sekä viime syksyn pipo. Tilattu punavuoren peikosta sekä gugguun omasta nettikaupasta.