Tööt, tööt, tööt, tööööt..
Hiljaisuus.
Tööt, töööt, töööt, töööt
Vielä viis minuuttia…
Säpsähdän ylös ja vilkaisen kelloa. Vartin yli seitsemän. Voi
paska! Joka-aamuinen torkutussessioni on päätynyt siihen, että olen
auttamattomasti nukkunut pommiin. Ei muuta kuin äkkiä ylös ja
herättämään lapset. Aatu on jälleen kerran haahuillut yöllä meidän sänkyyn, joten hänet otan ensimmäiseksi uhrikseni.
paska! Joka-aamuinen torkutussessioni on päätynyt siihen, että olen
auttamattomasti nukkunut pommiin. Ei muuta kuin äkkiä ylös ja
herättämään lapset. Aatu on jälleen kerran haahuillut yöllä meidän sänkyyn, joten hänet otan ensimmäiseksi uhrikseni.
– Huomenta Aatu! Nyt pitäis herätä…
Ei vastausta.
– Hei ihan oikeesti, nyt on kiire. Äiti myöhästyy töistä!
– En mä haluu…
Päätän
kokeilla seuraavaa ja singahdan lasten makkariin, josta Eevi sentään
löytyy omasta sängystään. Tiedän jo valmiiksi, miten tämä aamu tulee
alkamaa.
kokeilla seuraavaa ja singahdan lasten makkariin, josta Eevi sentään
löytyy omasta sängystään. Tiedän jo valmiiksi, miten tämä aamu tulee
alkamaa.
Eevi kääntää mielenosoituksellisesti vain kylkeään ja vetää peittoa korviin.
-ÄLÄ! MÄ EN JAKSA NOUSTA VIELÄ!
Huoh. Tätähän se on melkein joka aamu, vaikka silloinkin kun kiire ei olisikaan. Molemmat ovat mitä ilmeisimmin
perineet minun unenlahjani ja herääminen on aina vaikeaa, paitsi
tietysti viikonloppuna kun saisi luvan kanssa nukkua pitkään. Nappaan
vaatekaapista lapsille ensimmäiset käteeni osuvat vaatteet ja rynnistän
alakertaan. Aatu on tässä välissä jo päässyt sängystä ylös ja protestoi
portaiden juuressa.
perineet minun unenlahjani ja herääminen on aina vaikeaa, paitsi
tietysti viikonloppuna kun saisi luvan kanssa nukkua pitkään. Nappaan
vaatekaapista lapsille ensimmäiset käteeni osuvat vaatteet ja rynnistän
alakertaan. Aatu on tässä välissä jo päässyt sängystä ylös ja protestoi
portaiden juuressa.
– Mä en jaksa kävellä, mun jalat ei kanna! 
Yksi
pienimies kainalossa ja vaatepinkka toisessa pääsen alakertaan.
Suihkusta on turha haaveillakaan ja vilkaisen peiliin vain todetakseni,
että tähän luonnonkiharaan ongelmatukkaan ei auta edes taikuus. Great,
päivä pilalla jo heti aamusta. Aatu kieltäytyy pukemasta itse ja ottamani vaatteet ovat kuulemma typerät.
pienimies kainalossa ja vaatepinkka toisessa pääsen alakertaan.
Suihkusta on turha haaveillakaan ja vilkaisen peiliin vain todetakseni,
että tähän luonnonkiharaan ongelmatukkaan ei auta edes taikuus. Great,
päivä pilalla jo heti aamusta. Aatu kieltäytyy pukemasta itse ja ottamani vaatteet ovat kuulemma typerät.
-”Mä haluan sen autopaidan!”
No
mutta kun se autopaita nyt sattuu olemaan juuri pesussa. Ei kelpaa
toinen autopaita, ei moottoripyöräpaita, ei edes viimeinen oljenkorsi
eli batmanin viittapaita.
mutta kun se autopaita nyt sattuu olemaan juuri pesussa. Ei kelpaa
toinen autopaita, ei moottoripyöräpaita, ei edes viimeinen oljenkorsi
eli batmanin viittapaita.
Eevi ei vieläkään ole saanut itseään ylös sängystä ja kello näyttää jo puoli kahdeksaa.
– Eevi, viimeinen varoitus!
Mietin,
että moneskohan viimeinen varoitus tämä olikaan. Meikkaamiseen ei ole
aikaa, mutta jotain on nopeasti tehtävä. Luojalle kiitos noista 6 in1-tuotteista, ei muuta kuin Lumenea naamaan ja vähän ripsaria perään ja sitten täytyy jo mennä. Tämän jälkeen pääsee tietysti aivastus ja juuri levittämäni ripsari on levinnyt mihin sattuu. Aamupalaksi yksi viipale paahtista mukaan ja sitten pukemaan kiukuttelevaa kolmevuotiasta. Kuunneltuani
aikani kuinka typeriä kaikki sukat ja paidat ja housut ovat ja tietysti
minäkin olen typerä, totean, että pue sitten kuule itse.
että moneskohan viimeinen varoitus tämä olikaan. Meikkaamiseen ei ole
aikaa, mutta jotain on nopeasti tehtävä. Luojalle kiitos noista 6 in1-tuotteista, ei muuta kuin Lumenea naamaan ja vähän ripsaria perään ja sitten täytyy jo mennä. Tämän jälkeen pääsee tietysti aivastus ja juuri levittämäni ripsari on levinnyt mihin sattuu. Aamupalaksi yksi viipale paahtista mukaan ja sitten pukemaan kiukuttelevaa kolmevuotiasta. Kuunneltuani
aikani kuinka typeriä kaikki sukat ja paidat ja housut ovat ja tietysti
minäkin olen typerä, totean, että pue sitten kuule itse.
Eevi
kuulee kuinka kolistelen jo eteisessä ja pääsee vihdoin alakertaan
saakka. Tuo kuusivuotias on myös yön aikana sopivasti unohtanut miten
puetaan ja vaatii, että äiti pukee. Tällä välin Aatu on saanut puettua
jo housut väärinpäin jalkaansa ja haluaa purkan.
kuulee kuinka kolistelen jo eteisessä ja pääsee vihdoin alakertaan
saakka. Tuo kuusivuotias on myös yön aikana sopivasti unohtanut miten
puetaan ja vaatii, että äiti pukee. Tällä välin Aatu on saanut puettua
jo housut väärinpäin jalkaansa ja haluaa purkan.
– No et todellakaan saa mitään purkkaa. Nyt vaatteet päälle ja mennään!
Aika
ei riitä tahtojen taisteluun, joten puen nopeasti Eevin ja lähden
etsimään jostain vielä pampulaa. Mihin ne pampulat aina päätyy? Koskaan
ne eivät ainakaan ole siellä rasiassa missä niiden kuuluisi olla…
ei riitä tahtojen taisteluun, joten puen nopeasti Eevin ja lähden
etsimään jostain vielä pampulaa. Mihin ne pampulat aina päätyy? Koskaan
ne eivät ainakaan ole siellä rasiassa missä niiden kuuluisi olla…
Varttia
vaille kahdeksan pääsemme kaikki ovesta ulos. Yksi itkee, toinen
haluaisi mennä etupenkille istumaan ja kolmas huutaa ”Äkkiä sinne autoon tai jäätte kyydistä!” Arvaatteko miten nämä roolit jakautuivat? Onneksi
matkaa on vain muutama kilometri ja ihmeen kaupalla olen työmaalla
tasan kello kahdeksan. Kummankin lapsen kiukku ehtii laantua juuri ennen
hoitoon viemistä ja saan ihanat pusut ja halit molemmilta. Huono
omatunto vaivaa. Tiedän, oma moka oli tuo pommiin nukkuminen ja
lapsille jäi liian vähän aikaa heräämiseen. Ei tullut taas itsekään
käyttäydyttyä parhaimmalla tavalla, voi olisipa sitä joskus vähän
pidempi pinna näissä jutuissa.
vaille kahdeksan pääsemme kaikki ovesta ulos. Yksi itkee, toinen
haluaisi mennä etupenkille istumaan ja kolmas huutaa ”Äkkiä sinne autoon tai jäätte kyydistä!” Arvaatteko miten nämä roolit jakautuivat? Onneksi
matkaa on vain muutama kilometri ja ihmeen kaupalla olen työmaalla
tasan kello kahdeksan. Kummankin lapsen kiukku ehtii laantua juuri ennen
hoitoon viemistä ja saan ihanat pusut ja halit molemmilta. Huono
omatunto vaivaa. Tiedän, oma moka oli tuo pommiin nukkuminen ja
lapsille jäi liian vähän aikaa heräämiseen. Ei tullut taas itsekään
käyttäydyttyä parhaimmalla tavalla, voi olisipa sitä joskus vähän
pidempi pinna näissä jutuissa.
Työpäivä
menee nopeasti, satunnaiset vilkaisut peiliin kyllä muistuttavat päivän
mittaan, että tuli todellakin nukuttua pommiin. Päivä tulee olemaan
kiireinen, työpäivä loppuu klo 17.00 ja klo 17.00 alkaa myös Eevin
jumppa, jossa olen ollut mukana ohjaajana. Nipistän työvuorosta vartin
ja lähden hakemaan lapsia. Aatu täytyy ottaa mukana jumppaan, sillä mies
ei ole ehtinyt vielä kotiin. Matkalla jumppaan käydään Aatun kanssa
nopea keskustelu:
menee nopeasti, satunnaiset vilkaisut peiliin kyllä muistuttavat päivän
mittaan, että tuli todellakin nukuttua pommiin. Päivä tulee olemaan
kiireinen, työpäivä loppuu klo 17.00 ja klo 17.00 alkaa myös Eevin
jumppa, jossa olen ollut mukana ohjaajana. Nipistän työvuorosta vartin
ja lähden hakemaan lapsia. Aatu täytyy ottaa mukana jumppaan, sillä mies
ei ole ehtinyt vielä kotiin. Matkalla jumppaan käydään Aatun kanssa
nopea keskustelu:
– Sitten olet kunnolla ja uskot mitä sanotaan. Et lähde kiipeilemään
minnekään ilman lupaa ja SIELLÄ EI SAA JUOSTA YMPÄRIINSÄ. Lupaatko??
minnekään ilman lupaa ja SIELLÄ EI SAA JUOSTA YMPÄRIINSÄ. Lupaatko??
– Joojoo. Mä lupaan!
Joojoo, sitä kuulee nykyään usein ja juuri sillä venyttävällä tyylillä. Jooooojoooooo!
Ehdimme
muutaman minuutin yli viisi jumppaan ja alku meneekin ihan hyvin. Aatu
seisoo kiltisti jonossa ja tekee temppuja omalla vuorollaan. Jumppa
kestää tunnin ja puolet siitä paimennan Aatua. Haen häntä pois
katsomosta kiipeilemästä ja komennan menemään jonoon, kiellän
etuilemasta, käsken olemaan juoksematta mihin sattuu. Kerron, että tämä
oli sitten viimeinen kerta kun pääsee mukaan. Niin taisin sanoa
viimeksikin…
muutaman minuutin yli viisi jumppaan ja alku meneekin ihan hyvin. Aatu
seisoo kiltisti jonossa ja tekee temppuja omalla vuorollaan. Jumppa
kestää tunnin ja puolet siitä paimennan Aatua. Haen häntä pois
katsomosta kiipeilemästä ja komennan menemään jonoon, kiellän
etuilemasta, käsken olemaan juoksematta mihin sattuu. Kerron, että tämä
oli sitten viimeinen kerta kun pääsee mukaan. Niin taisin sanoa
viimeksikin…
Vähän
yli kuusi olemme vihdoinkin kotona. Lapsilla on nälkä ja vuoden äitinä
tietysti totean, että kaapista löytyisi nyt tähän hätään noita
pinaattilättyjä. Ruoanvalmistukseen menee pari minuuttia ja ruokailuun puoli
tuntia. Lapset tappelevat siitä kumpi saa kummankin juomalasin, Aatu
haluaa myös veitsen vaikka ei sitä tarvitse ja Eevi ilmoittaa yhden
pinaattilätyn syötyään, ettei jaksa enää.
yli kuusi olemme vihdoinkin kotona. Lapsilla on nälkä ja vuoden äitinä
tietysti totean, että kaapista löytyisi nyt tähän hätään noita
pinaattilättyjä. Ruoanvalmistukseen menee pari minuuttia ja ruokailuun puoli
tuntia. Lapset tappelevat siitä kumpi saa kummankin juomalasin, Aatu
haluaa myös veitsen vaikka ei sitä tarvitse ja Eevi ilmoittaa yhden
pinaattilätyn syötyään, ettei jaksa enää.
Myöhemmin
suuntaan vielä ruokakauppaan. Kumpikin lapsi haluaisi tulla mukaan,
mutta tänään on todellakin semmoinen päivä, että kumpaakaan en sinne
ota. Otsasuoni sykkii itsellä kuin stressi-Erkillä konsanaan ja haluan vain hetken olla ihan rauhassa.
suuntaan vielä ruokakauppaan. Kumpikin lapsi haluaisi tulla mukaan,
mutta tänään on todellakin semmoinen päivä, että kumpaakaan en sinne
ota. Otsasuoni sykkii itsellä kuin stressi-Erkillä konsanaan ja haluan vain hetken olla ihan rauhassa.
Palaan
siinä puoli kahdeksan aikaan ja totean, että kämppäkin on kuin
pyörremyrskyn jäljiltä. Olohuoneeseen on raahattu kaikki mahdolliset
lelut ja se varsinainen leikkihuone ammottaa tyhjyyttään. Lapset
tappelevat samasta lelusta ja kuulen huudon jo eteiseen saakka.
Ihmettelen mihin tämä ilta taas meni ja mietin, että yhteinen aika jää
tätä nykyään kyllä todella vähäiseksi. Olisi niin kiva kun se vähäinen
yhteinen aika olisi sellaista mukavan seesteistä, sellaista mitä näkee
telkkarimainoksissa. Tosiasiassa tuntuu, että lapset vain kinastelevat
keskenään milloin mistäkin ja tekevät tinkiä toisilleen. Tänään on juuri
sellainen päivä.
siinä puoli kahdeksan aikaan ja totean, että kämppäkin on kuin
pyörremyrskyn jäljiltä. Olohuoneeseen on raahattu kaikki mahdolliset
lelut ja se varsinainen leikkihuone ammottaa tyhjyyttään. Lapset
tappelevat samasta lelusta ja kuulen huudon jo eteiseen saakka.
Ihmettelen mihin tämä ilta taas meni ja mietin, että yhteinen aika jää
tätä nykyään kyllä todella vähäiseksi. Olisi niin kiva kun se vähäinen
yhteinen aika olisi sellaista mukavan seesteistä, sellaista mitä näkee
telkkarimainoksissa. Tosiasiassa tuntuu, että lapset vain kinastelevat
keskenään milloin mistäkin ja tekevät tinkiä toisilleen. Tänään on juuri
sellainen päivä.
Loppuilta
saadaan kulumaan sulassa sovussa kaikki pelaamalla uunoa. Aatu ei jaksa
parin pelin jälkeen enää keskittyä vaan menee puuhaamaan omia juttujaan
leikkihuoneeseen. Kello on kohta yhdeksän ja iltapalan jälkeen pyydän
lapsia keräämään lelunsa olohuoneesta.
saadaan kulumaan sulassa sovussa kaikki pelaamalla uunoa. Aatu ei jaksa
parin pelin jälkeen enää keskittyä vaan menee puuhaamaan omia juttujaan
leikkihuoneeseen. Kello on kohta yhdeksän ja iltapalan jälkeen pyydän
lapsia keräämään lelunsa olohuoneesta.
– ”En mä jaksa…” kuuluu molempien suusta.
Pienen
taiston jälkeen lelut kuitenkin kerätään yhdelle isolle röykkiölle
lastenhuoneen lattialle ja minä suljen vain äkkiä oven takanani. Nyt
näyttää siistiltä!
taiston jälkeen lelut kuitenkin kerätään yhdelle isolle röykkiölle
lastenhuoneen lattialle ja minä suljen vain äkkiä oven takanani. Nyt
näyttää siistiltä!
Viemme
lapset nukkumaan ja suoritamme jokailtaiset rituaalit. Pusut ja halit,
rakettipaketit molemmille, unilelujen etsiminen, unilelujen vaihtaminen,
pusut ja halit uudestaan, hyvää yötä, valot pois.
lapset nukkumaan ja suoritamme jokailtaiset rituaalit. Pusut ja halit,
rakettipaketit molemmille, unilelujen etsiminen, unilelujen vaihtaminen,
pusut ja halit uudestaan, hyvää yötä, valot pois.
– Liian pimeetä! Mua janottaa! Mua pissattaa! Mua pelottaa!Mun pitää niistää! Mun on kuuma! Mun rakettipaketti on huonosti! Mun jalat on kipeet! Mä haluan teidän sänkyyn!
Se oma aika on jo niiin lähellä, että kärsivällisyys ei meinaa millään piisata. Nukkukaa nyt jo. Aikansa huudeltuaan ja vaadittuaan mitä ihmeellisimpiä
asioita, tulee hiljaisuus. Vihdoinkin! Itse olen väsynyt, kiukkuinen,
nälkäinen ja kaiken lisäksi vielä likainenkin, joten suihkuun on
suunnattava. Pari jaksoa Netflixista ja olen valmis nukkumaan, tai no oikeastaan nukahdan hetkeksi jo sohvalle ja kömmin siitä sitten sänkyyn.
asioita, tulee hiljaisuus. Vihdoinkin! Itse olen väsynyt, kiukkuinen,
nälkäinen ja kaiken lisäksi vielä likainenkin, joten suihkuun on
suunnattava. Pari jaksoa Netflixista ja olen valmis nukkumaan, tai no oikeastaan nukahdan hetkeksi jo sohvalle ja kömmin siitä sitten sänkyyn.
Juuri kun pääsen unenpäästä kiinni kuuluu huuto:
-ÄITIIIII! ÄITIIIII! MÄ HALUUN TEIDÄN VIEREEEEEEN!
Ei jumalauta. Saisinko edes yhden yön nukkua kokonaan heräämättä kertaakaan? Unenpöpperössä haahuilen kohti oviaukkoa ja törmään karmiin, samalla löydän valokatkaisijankin. Kauniisti sanottuna ketuttaa.
Saavun lastenhuoneeseen, jossa yksi pieni mies seisoo ovensuussa, hieroo silmiään ja roikottaa isoa pupua korvista vieressään.
– ”Äiti, mun tuli sua vaan niin ikävä”, hän sanoo ja kiipeää syliin.
Ja kaikki se ärsytys mitä vielä muutama kymmenen sekuntia sitten tunsin, on poissa. Tilalla on vain… rakkaus. Yhdessä
kömmimme sänkyyn ja Aatu painautuu minuun ihan kiinni. Hänen
nenänpäänsä koskettaa omaani ja pieni käsi etsii käteni peittojen
seasta. Kuulen, että muutaman minuutin päästä kuuluu vain tasainen
tuhina. Mietin, että vaikka koko päivä meni pieleen ja näitä on vuosien
saatossa ollut useampiakin, on viimeisimpänä ajatuksena ennen
nukahtamista kiitollisuus. Vaikka elämämme on juuri nyt välillä aika
kiireistä ja kaiken tämän pyörittäminen on joskus aika stressaavaakin,
on minun yhdyttävä Robinin sanoihin;Tää on parasta just nyt.
kömmimme sänkyyn ja Aatu painautuu minuun ihan kiinni. Hänen
nenänpäänsä koskettaa omaani ja pieni käsi etsii käteni peittojen
seasta. Kuulen, että muutaman minuutin päästä kuuluu vain tasainen
tuhina. Mietin, että vaikka koko päivä meni pieleen ja näitä on vuosien
saatossa ollut useampiakin, on viimeisimpänä ajatuksena ennen
nukahtamista kiitollisuus. Vaikka elämämme on juuri nyt välillä aika
kiireistä ja kaiken tämän pyörittäminen on joskus aika stressaavaakin,
on minun yhdyttävä Robinin sanoihin;Tää on parasta just nyt.
Kuvissa näkyvät vaatteet* Mainion uudesta mallistosta, näitä ja paljon muuta löytyy tuolta Lasten Vaatekaappi nettikaupasta!
*tuotteet saatu
titti
30.9.2014 at 11:16Niin tuttua 😀 ihan ku omasta suusta olis nämä jutut. Noi illat on just sitä et nukkukaa nyt haluan hetken hiljaisuutta 🙂
Sini
30.9.2014 at 19:45No älä, ei millään malttaisi odottaa, että talo hiljenee 😀
Anonyymi
30.9.2014 at 11:16Niin totta kaikki alusta loppuun ja kuulosti kuin joku olisi kertonut meidän päivästä, näitä ei-niin-parhaita-päiviä aina sattuu ja illalla huono omatunto kolkuttaa. Olen yrittänyt opetella olemaan itsellkeni armollisempi, minä teen tämän niin hyvin kuin osaan, en ole paras mutta pirun hyvä kuitenkin ja omalle pikkuprinssilleni parasta just nyt…
Sini
30.9.2014 at 19:46No sepä. Eipä sitä muuta voi kuin yrittää parhaansa. Ja onhan se ihan hyvä lastenkin oppia, ettei aikuisillakaan aina ole hyvä päivä. Ei ole sitten liian rude awakening todellisuuteen isompana 😀
Meeri / Murulit
30.9.2014 at 12:00On kuule täälläkin niin tuttua, tänään oli helppo aamu, herätessäni heräsinkin siihen, että mies ei ollutkaan töissä vaan keitellyt kahvin ja jäänyt kotiin (joku lihas selästä revähtänyt) mutta muuten joka aamu on meillä juuri tuollaista ja kaikki lähdöt. 😀 Pinjan pitää ehtiä 8.30 tienhaaraan taksia vastaan koska jos myöhästyy taksista minun pitää kasata koko porukka autoon ja viedä tyttö itse eskariin, ei kiitos…
Meillä myös Pinjaa väsyttää takuuvarmasti aina aamulla ihan hirveän paljon, paitsi juurikin sinä lauantaiaamuna kun saisi nukkua pitkään. 😀
Viikonloppu meillä oli aika katastrofi, Isla nukkui tosi huonosti ja itse oli ihan unessa päivät ja tuntui ettei väsymykseltä kestä yhtää kiukuttelua tai natinaa, onneksi nyt on taas ollut hyviä öitä ja on saanut nukuttuakin hyvin joten nyt on virkein ja hyvin mielin, illatkin ovat menneet ihan putkeen ja molemmat lapset ovat saaneet oman huomionsa äidiltä iltaisin, ensin Isla iltaimetyksen kanssa nukuttaessa ja tämän jälkeen ehdin vielä hyvin lukemaan rauhassa Pinjalle iltasatua ilman, että Isla odottaa iltamaitoaan vieressä. 🙂
Sini
30.9.2014 at 19:49Joo ja se oma väsymys tai muuten vaan huono fiilis heijastuu sitten niin äkkiä kaikkeen ainakin itsellä. Pinna on kireällä ja tulee tiuskittua. Onneksi aina ei ole tällaista, mutta kyllä nää päivät mehut vie ihan täydellisesti välillä. Onneksi kuitenkin illalla se kiukku laantuu ja lopulta vain katselee noita kahta tuhisevaa tyyppiä, että voiko rakkaampaa ollakaan.
Ehkä meissä äideissä on joku sisäänrakennettu leppymismekanismi, eihän noille kauaa voi olla kiukussa edes 🙂
Meeri / Murulit
30.9.2014 at 12:09Ai niin, mun pitäis laittaa sulle muuten viestiä teidän ruokapöytään liittyen joten meiliä on tulossa toivottavasti piakkoin. 😀
Sini
30.9.2014 at 19:49Juu, vastasin!
Kinuski
30.9.2014 at 12:17Aamuheräämiset on ihan syvältä…täälläkin koko perhe aamu-unisia..tsemppiä sinne! Millainen mitoitus mielestäsi noissa Mainion vaatteissa on, mikä koko Eevin mekossa? Kiinnostaisi tilata pari vaatetta, mutta hirveän vähän löytyy käyttökokemuksia (ja varmasti rehellisiä sellaisia), enempi vaan mainospostauksia juuri saaduista vaatteista. Kirpuillakaan ei juuri näy merkkiä, jotta voisi tehdä jotain johtopäätöksiä laadusta. Miltä itsestäsi pitkän linjan "vaate-experttinä" matskut vaikuttaa?
Sini
30.9.2014 at 19:54Amen! Ne on ihan hirveitä, itse aamu-unisena olen kyllä aina tosi ärsyttävä 😀 Nuo Mainiot on meille ihan uusi juttu, siis eat merkin vaatteet nyt käytössä. Eevillä kävi kääntymässä se pöllötunika ja yhdet leggarit 116/122 koossa ja ne oli tosi isot vielä. taas sitten tuo palamekko samassa koossa on ihan hyvä, joskin hihoissa on vähän kasvunvaraakin.
Käteen matsku tuntuu kaikissa kivalta. Tuo harmaa college on ihanaa joustavaa, tilasin samasta kankaasta olevan tyynynkin olkkariin. Puuvilla tuntuu pehmoiselta ja kaikissa työnjälki on tosi hyvää. Nyt nuo pyörivät ekaa kertaa juuri koneessa, eli pesunkestävyydesta en osaa sanoa. Eniten mietityttää kuinka nuo printit pysyvät, toivottavasti hyvin, koska tuossa Eevin mekossakin takaosan kangas on semmoista printtikangasta. Voin laittaa tähän perään vielä raportin millaisena tulevat ekasta pesusta!
Itse kyllä vaadin aika paljon vaatteilta ja reklasin ne meidän rodinin mopsit takaisin kun menivät huonoksi ekassa pesussa. Mielelläni myös kerron jos vastaan tulee huonoja kokemuksia, sillä haluan itse ainakin lukea rehellisiä arvoita vaatteista muistakin blogeista oli vaatteet sitten saatuja ta ei. Ajattelen, että valmistajallekin se on parempi jos tietää jostain ongelmasta, koska maine menee aika herkästi mikäli niihin ei reagoida.
Kinuski
1.10.2014 at 12:29Kiitos hyvästä vastauksesta! Minä pidin mopsit meillä, kun niihin ei ole tullut hyvin vähäistä haituvaa kummempaa (vielä). Saa nähdä, oliko vikatikki.
Sini
3.10.2014 at 12:00hei, piti vielä tulla kommentoimaan, että ekan pesun jälkeen kaikki printit oli tosi hyviä eikä olleet haalistuneet tms. yhtään!
Anonyymi
30.9.2014 at 13:43Kiitos!!! Ihan lukea kun olisi lukenut kuin omasta päivästä!
Sini
30.9.2014 at 19:55Huh, huojentavaa kuulla, että muillakin on joskus tällaista!
Anskuli
30.9.2014 at 14:59Ihanan aito teksti! Juuri tuollaisia päiviä niitä on..ei aina oo vaan sitä onnea ja ihanaa:)
Sini
30.9.2014 at 19:56Niinpä! Onneksi näitä huonoja päiviä ei tule yleensä niin edes muisteltua 🙂
Memma
30.9.2014 at 17:22Lohdullista luettavaa 🙂
Sini
30.9.2014 at 19:56🙂
Anonyymi
30.9.2014 at 18:29Ihana kirjoitus; ihan kun meidän elämästä 😉
Sini
30.9.2014 at 19:56Jees, me ei ollakaan ainoita! 😀
Anonyymi
30.9.2014 at 19:25Olipa ihana kirjoitus ja niin tutun kuuloista !
*2 pojan äiti*
Sini
30.9.2014 at 19:57Oikeasti se jotenkin parantaa omaa oloa, että tiedän muidenkin ajoittain kokevan samoja fiiliksiä. Ihmisiähän tässä vaan ollaan 🙂
Kippuralla
30.9.2014 at 19:44lisätään tähän yhtälöön vielä kolmas lapsi =) just muutama päivä takaperin mietin, että en kyllä vaihtais. vaikka ne hermot joskus menee aamulla, vaikka koululaisen kirjat on hukassa, vaikka 3½v ei suostu hetkeäkään nukkumaan kerrossängyn alapedillä kun pelkään romahdusta, vaikka meillä on talo täynnä lapsia kun koululaiset on 2xvkossa kolme tuntia ennen mua kotona. sitä saatiin mitä tilattiin ;D
Sini
30.9.2014 at 19:58Kääk, en osaa edes kuvitella mitä tämä olisi kolmen kanssa! 😀
Mä niin repesin tuolle teidän 3,5 vuotiaalle! Voin hyvin kuvitella tuon! Ja sama, tätähän me haluttiin!
Eppusen kaapilla
30.9.2014 at 20:42Ihana kuvaus arjesta! Ootte kyllä ihania! 🙂
Sini
3.10.2014 at 12:00<3
Anne
30.9.2014 at 21:51Kiva postaus! Raikas ja elämänmakuinen, hyvin samaistuttava vaikka olenkin vielä lasten kanssa vain kotosalla. Nyt jo on välillä aamuja, jolloin olisi kiire paikkaan jos toiseen ja välillä mietin miten ihmessä saan aikanaan lapset ajoissa hoitoon sekä itseni töihin. Mielellään ihmisen näköisenä, ilman aamupuuroja tukassa ja banaaniklönttejä rinnuksella.
Mutta tuota kiitollisuutta osaa onneksi tuntea päivittäin. Täällä isompi lapsi uhmailee kovin, pienempi herättelee öisin. Pienemmän kitistessä viime yönä kolmatta tuntia ja miehen manaillessa tilannetta, tuli itseltä suusta lause "Ei saa olla epäkiitollinen!". Vaikka joo, harmitti minuakin ja varmasti olisi harmittanut vielä enemmän jos olisi tiennyt kellon soivan töihin kuudelta. Mutta tsemppiä arkeen, toivottavasti kiireettömämpään sellaiseen!
Lastenhuoneenkapina
p.s IIIIhanat Mainiot!
Sini
3.10.2014 at 12:01Voi, muistan kyllä, että kotiäitinä sitä oli ihan yhtä kiireinen! Ja aina se herääminen ja lähteminen oli yhtä vaikeaa, viime tipassa aina kerittiin neuvolaankin (tosin usein unohdin koko neuvola-ajan 😀 )
Anonyymi
1.10.2014 at 03:30Hei, otti silmään teiän unen määrä. Siis ihan hyvällä sanon, että tuntia aikasemmin lapset nukkumaan. Vai nukutaanko teillä päiväunet? Meillä samanikäiset lapset, jotka ei nuku päiväunia, ovat viimeistään untenmailla klo 20.30 niin arkena kuin viikonloppuna. Veikkaan, että aamuheräämisistä tulee helpompaa 🙂
Sini
3.10.2014 at 12:02Aatu nukkuu päiväunet vielä, Eevi harvemmin. Nukkumaan meillä mennään 20-21 aikaan vähän riippuen siitä miten väsyneitä lapset ovat. Jos Aatu ei ole nukkunut päikkäreitä niin on valmis unille jo klo 20.00 aikaan.
Galaxy
1.10.2014 at 03:47Jep, osui ja upposi… Nukkumaanmeno meillä sentään on helppoa, mutta kaikki lähtemiset… Itse en ole aamu-uninen, mutta joskus tulee annettua lasten nukkua liian pitkään. Pienin muutoksin kuin yksi meidän päivistä. Kamalaa, mutta silti niin ihanaa.
Sini
3.10.2014 at 12:03Sitähän se on! 🙂
Anonyymi
3.10.2014 at 06:52Aivan kuin meidän tämä viikko, kun minulla oli aamuisin lasten hoitoon/eskariin vienti, jota normaalisti on vain kahdesti viikossa. Itse en kyllä (onneksi) ole oppinut koskaan torkuttamaan, vaan silmät ristissä pomppaan ensimmäisestä herätyksestä ylös. Vaan lapset tulee herätettyä liian myöhään ja tulee itse se aamukiire tehtyä. Kaupassa ei kerkeä töitten jälkeen käydä, ettei lasten hoitopäivä venyisi ja kaapista tosiaan etsitään niitä pinaattilettuja tms.
Meillä on samanikäiset lapset, mutta toisinpäin: 08-poika ja 11-tyttö. Tuon lisäksi -06 neiti esiteinikoululainen. Pitkään olen jo blogiasi lukenut, mutta ei vaan tule kirjoiteltua. Nyt kolahti kyllä niin hyvin tämä kirjoitus, että pakko oli jo kommentoida.
Mukavaa viikonloppua ja tsemiä aamuihin. 🙂 -Tiina
Sini
3.10.2014 at 12:04Kiva kun jätit kommenttia, niitä on aina mukava lukea!
Mulla tuo torkuttaminen on ollut tapana aina, ihana rasittavaa miehenkin mielestä 😀 Pitäisi kyllä opetella siihen, etät herää heti ekasta kerrasta!
Mukavaa viikonloppua sinnekin!
Capuccino
3.10.2014 at 11:30Voi ei miten ihana postaus. . <3 Tässä automatkalla tätä lukiessa (takana 'ihana' pakkaus aamu kahden kinastelevan lapsen kanssa) itken ja nauran yhtä aikaa. Tää on niin tätä! 🙂 Kiitos ihanasta blogista ja niin elämän makuisesta postauksesta. 🙂
Sini
3.10.2014 at 12:05Tää on kyllä niin tätä! Mun omaan faceen muutama kaveri kommentoikin, että kun omat lapset ovat jo kasvaneet isoiksi, niin tätä aikaa muistellaan haikeana. Niin se varmaan menee!
Anonyymi
4.10.2014 at 21:29Hihii, repesin tuossa "Ei jumalauta" – kohdassa 😀 Niiiin tuttua, meillä myös -08 ja -11 syntyneet lapset ja nuo pukemishommat sujuu juuri samalla tavalla. Illala valmiiksi valitut ja lapsilla hyväksytyt vaatteet ovatkin aamulla ihan nounou eikäy, nyt naurattaa mutta aamuisin harvemmin 😀 Meillä nuo aamut on tosi aikaisia kun töihin on ehdittävä klo.7, oma herätys soi jo 5.15.ja lapset pyrin herättämään 5.50-6.00, jolloin jää n. puolituntia aikaa pukemiselle ym. säädölle. 3-vuorotyötä tekevänä meillä ei vain ole nuita tosi aikasia aamuja aivan 5pvää vkossa jotren se ehkä vähän kompsensoi.. Tsemppiä arkeen täältä yövuorosta!
Paula
Sini
7.10.2014 at 11:55Hui, kylläpä te joudutte aina joskus heräämään aikaisin! Onneksi tosiaan noita ei ihan joka aamu teillä ole! itse niin tykkään nykyään noista arkivapaista, saa jotenkin enemmän aikaiseksi ja luxusta kun eskariinkin tarvii viedä vasta klo 9.
Jenni
5.10.2014 at 18:15Ihan huippu postaus ja niin totta monessa muussakin perheessä 😉
Sini
7.10.2014 at 11:55🙂