Hellou täältä härdellin keskeltä! Ensiksi haluan kiittää teitä kaikkia, jotka osallistuitte tuohon hyväntekeväisyyshuutikseen! Summalla saan kivan määrän leffalippuja ostettua ja liput lahjoitan Seinäjoen Hope-yhdistykselle. Loppuviikosta saan varmaan teidän kaikkien huudot jo matkaan!
Tämä viikko tulee olemaan aika hektinen. Siitä pitää huolen 10 tuntiset työpäivät, iltatöissä oleva mies, Eevin kaverisynttärit ja lisäksi vielä Eevin virallisetkin synttärijuhlat. Viikonloppu meneekin tosiaan juhliessa, yhtenä päivänä käydään välillä juhlimassa myös ihanan kummityttömme synttäreitä.
Tänä vuonna mennään todellakin siitä mistä aita on matalin näiden juhlien kanssa. Kaverisynttäreitä meillä pidetään nyt ensimmäistä kertaa ja ajattelin, että sinne piisaa jätskibaari, karkit ja sipsit. Kakkua en ajatellut niihin leipoa, mutta Eevin kanssa leivomme pellillisen jotain makeaa piirakkaa ja sitten vähän jotain suolaista. Näitä samoja leivonnaisia ajattelin sitten tarjota myös niillä virallisilla synttäreilläkin kun tuskin nuo 6-vuotiaat tytöt nyt hirveästi niitä syö. Kakun tekemisen olen tänä vuonna ulkoistanut kokonaan ja Eevin täti lupasi lohtia upean barbiekakun, huh!
Kaverisynttäreille ajattelin ohjelmaksi aasin häntää ja sitten kasvomaalausta. Ei kait siellä ihan kamalasti tarvi ohjelmaa ollakaan ja pari tuntia menee kuitenkin aika nopeasti. Olisi kiva kuulla millaisia kaverisynttäreitä teillä on ollut ja sanokaa pliis, että sitä täytekakkua ei kuitenkaan kukaan söisi ja jätskibaari on ihan riittävä?! 😀
Juhlatarvikkeita ostin silloin keväällä jo sieltä lapsimessuilta ja noilla nyt sitten mennään. Tulen kertomaan sitten juhlien jälkeen, että ollaanko täällä vielä hengissä 🙂 Nyt käyn tuon pyykkikasan kimppuun, joka odottelee tuolla olohuoneessa…
Palaillaan!
Anonyymi
7.10.2014 at 17:39Todellakaan sitä kakkua ei lapset syö, joten se on ihan turha. Meillä on tehnyt kauppansa jätski, sipsit, karkit ja coctail-tikut (nakkia, viinirypälettä, vesimelonia, lihapullaa ym.). Joten ole huoleti, kakkua ei tarvita! 🙂
Sini
7.10.2014 at 18:50jes, huh! 😀
Menen siis noilla mitä suunnittelinkin!
Aake07n äiti
7.10.2014 at 18:23Meidän viime viikolla seitsemän vuotta täyttäneellä poitsullamme on ollut kaverisynttäreitä kolmivuotiaasta lähtien. Poikien synttärit ovat (kuulemma – en itse tiedä, kun ei ole tyttöjä perheessä) yleensä paljon vauhdikkaampia kuin tyttöjen synttärit, joten tätä nykyä meillä ei yleensä ole juhlapaikkana enää oma koti, vaan tämän vuoden kaverisynttäreistä molemmat vietetään muualla kuin kotona – ekat oli viime viikonloppuna liikuntasalissa ja toiset (laaja kaveripiiri pojalla…johtuu vuodentakaisesta muutosta) vietetään tällä viikolla hohtokeilailun merkeissä. Poikien synttäreillä pitää olla paljon ohjelmaa, muuten menee helposti painimiseksi tms. Meillä on pelattu pihapelejä, etsitty aarteita sisällä ja ulkona, oltu salissa kaupunkisotaa ja jalkapalloa, ongittu aarteita, jaettu lahjat pullonpyörityksellä jne. Tytöt osaisivat varmaan sisälläkin etsiä aarteita rauhallisesti, pojilla sekin on aika vauhdikasta.
Sini
7.10.2014 at 18:53Voin kuvitella, että vauhtia riittää! meillä on aikaisempina vuosina perhepäivähoitaja järkännyt hoidossa synttärit, niin että sinne vietiin itse vain tarjottavat. Siellä kun oli kaikki lähimmät kaverit niin varsinaisia kaverisynttäreitä ole tätä ennen pidetty.
Oi, hohtokeilailu kuulostaa tosi kivalta! Vähän harmi kun täällä meidän paikkakunnalla ei ole mitään juhlapaikkoja oikein tarrjolla liikuntasalia lukuunottamatta. Toisaalta taas muistan, että omat synttärit oli aikanaan aina kotona ja itse en ainakaan osannut edes kaivata muuta. Ehkä se on nykyaikana eri kun on niin paljon mahdollisuuksia.
Venla
7.10.2014 at 18:24Meillä juhlittiin eilen esikoisen 7-vee synttäreitä ja jätskibaari oli hitti!! Kakkuna oli kaupan pakastealtaan prinsessakakku, sillä halusin kynttilät kakkuun puhaltamista varten. Kakkua taisi vain kaksi kymmenestä kaverista maistaa, kuten ennakoinkin ja onneksi en kakkuun siis panostanut liikaa 😀
Lahjat avattiin pullonpyöritys leikillä, eli aina sen vieraan lahja ringistä keneen pullo osoitti. Näin lahjojen avaaminen sujui rauhallisesti ja siitä tuli oma pieni ohjelmanumero.
Sini
7.10.2014 at 18:54Kiva kuulla, että jätskibaarista tykättiin! Meillä tulee tuonne toisille synttäreille kakku niin saan nähdä kynttilänpuhalluksetkin 🙂 Olen joka vuosi ottanut molemmista siitä tilanteesta kuvan, ihana katsoa niitä jälkeen päin ja huomata kuinka ovat kasvaneet.
Hei tuota pullonpyöritystä kokeillaan mekin, kiitos vinkistä!
Oliviah
7.10.2014 at 18:40Meille on jostain syystä kaverisynttäreillekin sattunut kakun ystäviä. Tänä vuonna 13 kappaletta 6-7 vuotiasta ja 3 13-vuotiasta teki selvää jälkeä 10 munan täytekakusta. Meillä oli tänä vuonna ohjelmassa karkkikioski (Ikeasta ostettu pahvikioski) , jossa isosisko parin kaverinsa kanssa myi karkkia. Vieraille annettiin ostoksia varten Monopolista lainattuja leikkirahoja. Lisäksi oli koruaskartelu ja lahjat avattiin pullonpyöritysleikillä. Tänä vuonna muutama vieraista olisi selvästi tarvinnut vielä enemmänkin ohjelmaa, kun taas viime vuonna aika loppui vähän kesken vastaavan kokoisella eskarikaveriporukalla. Ensi vuonna taidan ulkoistaa synttärit joko HopLoppiin tai lasten liikuntakeskukseen, joka järjestää myös synttäreitä liikunnallisella ohjelmalla.
Sini
7.10.2014 at 18:56No hyvä, että kakku tuli syötyä!
Karkkikioski kuulostaa kivalta! Se ikean versio onkin kätevä siihen, täytyy laittaa korvan taakse seuraavaa vuotta varten! Koruaskartelu olisi varmasti myös tyttöjen mieleen, ainakin meillä Eevi tykkää siitä hurjasti!
Meillä ei täällä ole hoploppia tai muutakaan vastaavaa ihan kovin lähellä, joten ulkoistaminen ei oikein onnistu. Täytty siis itse vain kehitellä aina jotain!
Amy
7.10.2014 at 18:41Meillä kaverisynttärit olleet nyt kolmena syksynä ja koskaan en ole kakkua tehnyt, kokemuksesta, vain muutama lapsi sitä yleensäkään syö. Jätskibaari, shipsit, keksit ja karkit sen sijaan on kova sana.
Meillä synttärit oli 3h ja siihen sisältyi synttäriolympialaiset, joihin aikaa meni tunti. Pari tuntia hujahti sitten herkkujen. lahjojen availun ja hyvin sujuneen vapaan leikin parissa.
Sini
7.10.2014 at 18:57Wau, synttäriolympialaiset kuulostaa kivalta! Mitä siihen kuului?
Amy
12.10.2014 at 19:32Tikanheitto, jalkapallon tarkkuuspotkintaa, mölkynheittoa, koripallon heittoa koriin, renkaanheittoa. KOlme yritystä jokaisessa. Kaikki palkittiin, voittajalle hieman isompi palkinto.
Aake07n äiti
7.10.2014 at 18:41Edellisestä kommentistani jäi uupumaan: ei sitä kakkua tosiaankaan tarvita, harvat lapset syövät kakkua. Jätski tekee paremmin kauppansa. Tosin meillä ei ollut sitäkään pojan viime viikonlopun synttäreillä, vaan kakun korvasi mokkapalat ja muut herkut.
Sini
7.10.2014 at 18:58Joo, noin vähän ajattelinkin. Kiva on kuitenkin leipoa jotain yhdessä, mutta tosiaan eiköhän ne tule syötyä sitten siellä toisen päivän synttäreillä!
Suvi
7.10.2014 at 19:28Meillä ollut Eevin ikäisellä yhdet kaverikemut kotona, yhdet Hoplopissa ja kuusveet Huimalassa. Tarjoilut olleet kaikkea muuta kuin kakkua, Huimalassa oli ruoka ja jätskikakku, erittäin toimiva kun juhlat päiväkotipäivän perään. Toivon lumista talvea, jotta voisi pitää ulkosynttärit tai jotain olisi ulkona lumessa kun synttärit talvella…
Sini
8.10.2014 at 18:42Ulkosynttärit lumessa kuulostaa aika mahtavalta! Harmi kun me ei päästä koskaan toteuttamaan syttäreiden ajankohdan vuoksi!
Jennies
8.10.2014 at 06:01Meillä alkaa kaverisynttärit aina pullonpyörityksellä, jossa lahjat jaetaan. Sitten syödään, juurikin karkkia, sipsiä, poppareita ja jotain suolaista (nakkeja ja ranskalaisia viimeksi). Piiraita tai muita en ehkä lapsisynttäreille tekisi. Sitten kakku jotta saa puhaltaa kynttilät (ekan kerran oli pakasteprinsessa, tokan tein itse). Sitten pari leikkiä, viimeksi oli tyttökrääsällä täytetty pinjata ja ongintaa. Kannattaa suunnitella ohjelmaa koko ajaksi, muuten voi mennä yleiseksi häröilyksi. Ja jotain suolaistakin kannattaa olla jossa on ruoka-aikaan synttärit tai tarhan jälkeen.
Sini
8.10.2014 at 18:43Tuo pullonpyöritys otetaan kyllä ohjelmaan mukaan! Meille ei kakkua tule kaverisynttäreille vaan sitten sunnuntaina toisille synttäreille, mutta jotain mokkapaloja tms ajattelin kyllä leipoa vähän.
Kati M
8.10.2014 at 09:39Synttärit ovat kivoja, mutta työllistävät kyllä hyvin.. Meillä oli nyt 4-vee ekat kaverisynttärit. Aluksi liimailtiin timantteja ja tarroja jo keväällä hankkimiini pahvikruunuihin. (Joo, olin hyvissä ajoin liikkeellä. Synttärit pidettiin siis elokuussa.) Sitten tuo pullonpyöritys lahjojen avauksessa on must juttu. Eli konkarivieraat pitävät sitä ihan itsestään selvyytenä (itse opin tämän vasta). Lisäksi vedettiin naruista timanttisormukset kaikille. Ja lopuksi oli vielä ongintaakin. Paljon ohjelmaa, mutta totuus on että noin pienillä menee helposti riehumisen puolelle, jos pääsevät itsekseen säveltämään. Teillä on jo vanhemmat lapsoset kyseessä, joten ohjelmaa ei tarvitse niin paljon. Eikös Eeviä voisi kiinnostaa disco? Teette soittolistan etukäteen yhdessä.
Meillä välissä tietenkin herkuteltiin. Paras menekki oli kylmillä nakeilla, itsekoristelluilla pipareilla ja Lidlin pikkupitsoilla. Jossain blogissa suositeltiin noita viimeisiä, ja ovat kyllä juuri synttäreille sopivia! Vanhemmat söivät sitten kakkua hakiessaan lapsensa:)
Sini
8.10.2014 at 18:45Mulle nämä kaverisynttärit on ihan uusi maailma! Sä oletkin ollut hyvissäajoin liikenteessä, mahtava juttu. Mulla tahtoo kaikki jäädä aina viimetippaan 🙂 Ongintaa ajattelin kanssa loppuun, että sieltä saa sitten sen pienen pussikan kotiin viemisiksi, mutta katsotaan miten aika riittää.
Eevi varmasti tykkäisi discosta, veikkaa, että Robin olisi ainakin aika kova hitti!
Anne
8.10.2014 at 11:49Minäkin liputan jätskibaarin puolesta, kuulostaa tosi kivalta!
Sini
8.10.2014 at 18:45Sillä mennään!
Anonyymi
8.10.2014 at 17:02Meillä kakku upposi. Coktsiltikut,namut ja sipsi psd katos taivaan tuleee, kuhan oki dippi..
Sini
8.10.2014 at 18:45Hyvä, että kakku tuli syötyä!!
Anonyymi
8.10.2014 at 17:25Jätskibaari voittaa kakun 100-0. Sekä meillä lasten kaverisynttäreillä on uponnut suolaisista parhaiten nakit ja lihapullat, kurkku ja porkkana tikkuja on kyllä myös uponnut lapsille todella hyvin. Sitä suolaistakaan ei välttämättä tarvi lapsille leipoa:) Sen olen huomannut että paljon pientä naposteltavaa, lapset tykkää olla kauan pöydässä, ainakin meillä. 😀 Karkit jätän suosiolla pois pöydästä ja niitä saa sitten jostain muusta, viimeksi tein pinjatan. Onginta on kyllä aina lasten mieleen.
Kivoja juhlia Teille, kaverisnttäreitä ei tarvi tressata. Kaupasta saat tervittavat ja siivousen ehtii tehä jälkikäteen:)
Sini
8.10.2014 at 18:46Onneksi lapset ovat ianan helppoja sinä, että eivät vadi kyllä mitään hienouksia! Meillä ylimääräistä stressiä tuottaa vähän tuo remppa, listoitukset siis menossa. Ai miten niin vähän viime tinkaan jäi?! 😀
Eedith
8.10.2014 at 20:35Kakkua ei todellakaan kannata kaverisynttäreille väkertää! Meillä on vietetty yhdet kaverisynttärit ja muutaman kuukauden päästä on seuraavien vuoro.. Jätskibaari oli lapsille hitti, samoin popparit, jotka oli laitettu muffinssivuokiin. Meillä tyttö halusi ehdottomasti sellaiset synttärihatut. Väkersin sellaiset etukäteen ja jokainen sai juhlien alussa askarrella itselleen hatun liimailemalla haluamansa väriseen hattuun erilaisia tarroja (kirjaimia, silmiä, kukkia ja monia erilaisia). Lapset (4 -vuotiaita kaikki) innostuivat askartelusta! Lahjat avattiin yhtä aikaa kaikkien saavuttua paikalle. Muuten lapset kuluttivat aikaansa leikkimällä. Juhlat kestivät 1,5 tuntia.
Ensi vuonna mennään varmaan pitkälti samalla konseptilla, mutta juhlien kesto taidetaan venyttää kahteen tuntiin, jotta ehditään enemmän tehdä jotain yhteistä ohjelmaakin. Tyttö on ollut tähän mennessä vain kotisynttäreillä, jotka ainakin täällä tuntuvat olevan yleisiä pienillä lapsilla vaikka tarjolla olisi vaikka minkälaisia juhlapaikkoja. Lapsista tuntuu olevan hienoa jo se, että pääsee käymään kaverin kotona.
Jonakin vuonna houkuttaisi hieman pitää juhlat meidän lähistön päiväkodin (ei meidän lasten oma pk) jumppasalissa, jota vuokrataan mm. juhlia varten. Jumppasalin vieressä olisi myös pieni keittiö ja oleskelutila. Saliin voisi rakentaa esimerkiksi temppuradan lapsia varten. Sinne voisi myös kutsua enemmän vieraita (jopa koko ryhmän?). Koko ryhmän kutsuminen voisi olla aika metkaa, mutta kauhistuttaisi valmiiksi jo se lahjojen määrä (juu, kutsuun voisi laittaa maininnan "ei lahjoja", mutta jotenkin tuntuu, että tuollainen pieni alle kouluikäinen lapsi on asiasta eri mieltä….) 😀 Onneksi toistaiseksi lapsi on kaavaillut seuraavillekin synttäreille kutsuvansa ihan järjellisen määrän kavereita ettei ole tarvinut rajoittaa määrää 😉
Mrs. Pink
9.10.2014 at 06:54Vinkkaan kans noista kurkku- ja porkkanatikuista, yllättäen uppoaa hyvin lapsiin 🙂