Moi!
Tämä viikko on ollut aika kiireinen ja se on sisältänyt mm. Tallinnan risteilyn, josta juuri eilen kotiuduin. Onneksi viikonlopuksi ei ole tiedossa yhtään mitään menoja, joten saadaan olla vaan ja hengailla koko loppuviikko!
Monella on varmasti ollut mielessä jo talven toppavaatteet ja yhteistyössä babyshopin kanssa päätimme ilahduttaa teitä pienellä arvonnalla ja samalla esitellä heidän talvivaatetarjontaa muutaman kollaasin muodossa. Poimin näihin kollaaseihin omia suosikkejani eri teemoittain, kuvien alta löytyy linkit itse tuotteisiin ja sieltä myös tarkempia tietoja niistä.
Vaikea valita vain yhtä suosikkia, mutta poikavauvalle valitsisin ehdottomasti tuon ekan kollaasin Lindbergin musta/beigen haalarin! Moonbootsit taas tuovat mieleen muistoja lapsuudesta, mulla oli ala-asteella tuollaiset punaiset! Olikos teillä noita ja minkä väriset? Yllättävän paljon kivoja juttuja löysin itselle vähän vieraammiltakin merkeiltä kun selasin sivuja ajan kanssa. Suosittelen tsekkaamaan esimerkiksi nuo Tretornin ja Isbjörn of Swedenin toppavaatteet!
Kerro oma talvivaatesuosikkisi näistä kollaaseista tai babyshopin sivuilta, voit myös valita suosikiksesi vaikka koko kollaasin. Kommentoi suosikkisi kommenttilaatikkoon ja olet mukana 20 euron lahjakortin arvonnassa babyshopiin. Arvonta päättyy sunnuntaina 26.10.2014
Merja
24.10.2014 at 05:19Ihania ovat kaikki, mutta ehkäpä se on tuo 4. Soft tones ♡. Mukana arvonnassa. Merja, Emmin ja Neean äiti
Jenna | mehtämiehen muusa
24.10.2014 at 05:29Aivan ihana tuo soft tones kollaasi ja siittä varsinki tuo roosa takki! 🙂 Ehdottomasti mukana siis!
Anonyymi
24.10.2014 at 05:31Suosikkini on ehdottomasti Soft Tones <3 Arvontaan mukaan! -Leena
Anonyymi
24.10.2014 at 05:36Mukana! Tälle lahjakortille tulisi käyttöä heti, kun eilen juuri huomasin tilanneeni aivan liian ison haalarin meidän esikoiselle tämän vuoden keväällä. Ainakin kokoa pienempi tarvittaisiin! Pojan suosikki olisi tuo molokidsin saman kuosinen haalari kun tuossa kollaasissa Shine Brigth on tuo molon takki 🙂 Fanniina (riikka.ranta@luukku.com)
salla
24.10.2014 at 05:41Eka kollaasi on kokonaan ihana, etenkin tuo musta toppahaalari ja valkoinen lämpöpussi! Arvonnassa mukana siis 🙂
Anonyymi
24.10.2014 at 05:45Suosikkini on Black and white for babies! Elodie Detailsin lämpöpussit ja Mini Rodinin pandahaalari pure love<3 Mukana arvonnassa!
-Jenninii
Anonyymi
24.10.2014 at 05:52Mukana, ja tässä yksi suosikki http://fi.babyshop.com/polaris-girly-rainbow/p/79388?brandpage=290
Noista sun kollaaseista suosikki on tuo Think pink 🙂
miia.s.makinen@gmail.com
Johanna
24.10.2014 at 05:53Kivoja on kaikki, mutta erityisesti kolahtaa Soft tones, pastellit on pop ♥ Mukana arvonnassa 🙂
Niina / Zeninan.com
24.10.2014 at 06:03Suosikkini on Kerp It Casual -kollaasin tummanpunainen takki 🙂
Sifia
24.10.2014 at 06:07Soft tones ja think pink olisivat tytön mieleen. ja too alimmaisen keep it casual poikien tuotteet kelpaisivat varmasti pojalle!
Tytöllehaluaisin tuon ticketin vaaleanpunaisen talvihaalarin!! <3 joten ehdottomasti mukaan!
hemitys@gmail.com
Tanja
24.10.2014 at 06:09AIvan ihana tuo ensimmäinen. Olen jo vuosia miettinyt miksei koko valkoista talvihaalaria ole markkinoilla 🙂 Arvonnassa mukana tottakai.
Mustavalkeaa
24.10.2014 at 06:12Eka kollaasin lämpöpussit on aivan herkkuja 🙂 Mukana arvonnassa!
Sanna- Snow white dreams
24.10.2014 at 06:24Meidän vaaleanpunaisen toppahaalarin kaveriksi sopisi nämä, Mina ture cesar, m misty rose toppahanskat sekä think pink kollaasista eka vaaleanpunainen pipo. 🙂 Mukana siis!
Sini
24.10.2014 at 06:27Soft tones kollaasi aivan ihana, mukana arvonnassa 🙂
Anonyymi
24.10.2014 at 06:31Suosikkikollaasini on "soft tones". Aivan ihania vaatteita! <3
Jennahan
Anonyymi
24.10.2014 at 06:36Suosikkini on Think Pink! -Suvi
Maaria
24.10.2014 at 06:57Kivat kollaasit, etenkin pisti silmään tuo ihana seeprakuvioinen lämpöpussi.
marvu954(at)hotmail.com
Anonyymi
24.10.2014 at 07:00Soft tones -kollaasi on aivan ihana! Mukaan arvontaan.
siinatar@gmail.com
Khi
24.10.2014 at 07:00Ihania kaikki, mutta näistä Soft tones olisi eniten meidän juttu! Mukana siis!
Aarre
24.10.2014 at 07:05Ihanstun päivä päivältä enemmän Molon Zepra-toppahousuihin, vaikka vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan sellaisten hankkimista. Niin se mieli muuttuu.
ancela37
24.10.2014 at 07:15Kollaasi nro.1 ehdottomasti 🙂 muva on aina suosikki!
an-na81@hotmail.com
Amalia
24.10.2014 at 07:35Minun suosikkini on tuo 3. kollaasi. Ihanan pirteitä vaatteita!
Tanja
24.10.2014 at 07:42Mukana arvonnassa! Suosikkini on Keep it casual.
Jonna
24.10.2014 at 07:45Lempparini on soft tones! Vaikka kaikista kollaaseista löytyi jotain kivaa 🙂
Kati (Katin ploki)
24.10.2014 at 07:56Kivan näköisiä kollaaseja kaikki 🙂 Musta-valkoiset ja pinkit jutut on kuitenkin eniten mieleeni näistä.
khp(at)luukku.com
Anonyymi
24.10.2014 at 08:01Soft tones-kollaasi. Ihana! Mutta sitten olen himoinnut Babyshopista myös Mini Rodinin expedition Alaska aop ov pinkkiä haalaria meidän tytölle. Mukana arvonnassa ja peukut pystyssä! 🙂
-Pautsi
Susannah
24.10.2014 at 08:47soft tones kollaasi oli suosikkini 🙂
sandra82xx@suomi24.fi
Jessika
24.10.2014 at 08:57mukana, nuo seepraraitaiset ovat alkaneet miellyttämään silmää
Marianne
24.10.2014 at 08:57Oma suosikkini näistä on Soft tones ja Think Pink löytyy myös kivoja juttuja tytöille! 🙂 Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Krista | Home Sweet England
24.10.2014 at 09:20Soft tones on mun ehdoton suosikki! Mukaan arvontaan.
sweetengöand@live.co.uk
Krista | Home Sweet England
24.10.2014 at 09:21No voi kökkö mikä typo edellisessä kommentissa….tässä siis email uudestaan 🙂
sweetengland@live.co.uk
Krista / RunAway Mama
24.10.2014 at 09:26Tuo ihan eka mustavalkoinen elodie detailsin tupsuhattu. Ihana!:) mukana!! Kristamarianne10@gmail.com
Anonyymi
24.10.2014 at 09:48Black and White + think pink ticketin haalari on ihana!
Niina K*
Hanna.T
24.10.2014 at 09:58Vaikea valita, mutta tuo seeprahaalari on kyllä ihana!
kaikkeapientä
24.10.2014 at 10:01Ihania vaatteita mutta suosikiksi menee soft tones 🙂
Mukana arvonnassa.
riikk-a@hotmail.com
http://riiksus.blogspot.fi kaikkea pientä.
Maiski
24.10.2014 at 10:32Koollaasi 1 oli kaikkea ihanaa 🙂 tmkuitunen@hotmail.com
Anonyymi
24.10.2014 at 10:33Soft tones ihanin! Mukana siis!
T. Johku (johanna.halli@gmail.com)
Hanna K
24.10.2014 at 10:40Moikka, Think pink on mun suosikki. Ihania kyllä kaikki.. 🙂 e1101012@edu.vamk.fi
Anonyymi
24.10.2014 at 10:44Soft tones on ehdoton lempparikollaasi. – Marika-
Anonyymi
24.10.2014 at 10:53Kyllähän tuon vaaleanpunainen kollaasi miellyttää silmää eniten ja eritoten siinä se vaaleanpunainen ticketin haalari.
Kirmiina@gmail.com
Terhi J.
24.10.2014 at 10:55Eka kollaasi oli kaikista paras.
Mukaan arvontaan. Olis mukava voittaa 🙂
*M*
24.10.2014 at 11:01Kaikki ovat tosi kivoja. Suosikkini on Molon toppahousut Think pink -kollaasissa.
Pikku hiiri
24.10.2014 at 11:05Voi ei, tämä oli paha! Sekä Think Pink että Soft Tones kuuluvat suosikkeihini 🙂
Hmm…valitaan nyt kuitenkin tuo Soft Tones ♡
Hieno arvonta!
Heidi - omankodinonnea
24.10.2014 at 11:17Soft tone ehdottomasti 🙂 syysunelma@gmail.com
annna
24.10.2014 at 11:18Kaikissa puolensa, mutta valitsen hyvistä vaihtoehdoista Keep it casualin. 🙂
Anonyymi
24.10.2014 at 11:25Think pink kollaasin seeprakuosiset toppahousut ois varmasti tytön mieleen ja mikseipä äitinkin 🙂
Mukana arvonnassa!
maaruska
Anonyymi
24.10.2014 at 11:52Soft Tones oli paras! Kauniit värit! (johanhal2@hotmail.com) -hagenthal-
sikurina
24.10.2014 at 11:54Eka eli mustavalkoinen kollaasi on ihana, voisin ottaa siitä melkein mitä tahansa.
Mukana kivassa arvonnassa!
s.kansakoski(at)luukku.com
Anonyymi
24.10.2014 at 12:12Hankala valinta…mutta Think Pink vie voiton <3
-Matleena-
Suvi.V
24.10.2014 at 12:18Edellinen kommetti ilmeisesti hävisi? Shine bright.. Ihanan värikästä pojille. Mukaan arvontaan.
Anonyymi
24.10.2014 at 12:18Ihana arvonta!
Meidän suosikki pojalle on kuva nro 1 ja tytölle kuva nro 4. Paitsi tuo seepralämpöpussin kelpuuttaisin kummalle vain 🙂
rojinget@hotmail.com
La Jo
24.10.2014 at 12:22Soft Tonesin pastellit ovat ihania 🙂
Anonyymi
24.10.2014 at 12:44No ehdottomasti omaan makuuni on tuo Black and white for babies kollaasi! sopii niin poika- kuin tyttövauvoillekin! hannakoo86@gmail.com
Suspaus
24.10.2014 at 13:14Tyttökuopuksen myötä tuo soft tones 🙂
Pia - Jotain tekemistä
24.10.2014 at 13:51Ebben parkatakit on hienoja! 🙂
Mukana arvonnassa!
Anonyymi
24.10.2014 at 14:17shine bright medän pojulle!
t.J78
Anonyymi
24.10.2014 at 14:27Suosikkini on Soft tones. 🙂
tuiju321@hotmail.com
Pirre
24.10.2014 at 14:53Think Pink on paras 🙂
Anonyymi
24.10.2014 at 15:20Ensimmäinen mustavalkoinen kuva on ihanin. riraraita(at)hotmail.com
EBBA
24.10.2014 at 15:30Niin paljon ihania mutta lemppari on varmastikin Molon Zebra -haalari <3
Anonyymi
24.10.2014 at 15:49Soft tones kollaasi 🙂 laura.karhunen@helsinki.fi
Anonyymi
24.10.2014 at 15:58Benettonin untsikat on hienoja 😀
Kirsi
j.m
24.10.2014 at 16:05Mun mielestä talvessa saa olla väriä eli shine and bright -kollaasi näyttää mun silmään kivalta 🙂
aiai
24.10.2014 at 16:27Elodie Details Footmuff Zebra Sunshine -lämpöpussi on kyllä suosikki!
holopaisen_veera [at] luukku.com
Anonyymi
24.10.2014 at 17:06Black and white for babies, ja siinä tuo lämpöpussi on suosikkini. hippu(at)outlook.com
Suvi
24.10.2014 at 17:23Ykkös kollaasi on paras. Tuolta löytyisi kyllä tulevalle tammivauvalle toppahaalari.
Anonyymi
24.10.2014 at 17:47Kollaasi 1, kaikki ihania juttuja siinä, mutta lämpöpussille olisi meillä tarve, joten valkoinen lämpöpussukka suosikki.
– Lellu
Anonyymi
24.10.2014 at 18:11Kollaasi suosikki ehkäpä soft tones. Olisi aika paljon tuolta babyshopista ostettavaa 😉 elinajjpp@gmail.com
Anonyymi
24.10.2014 at 18:44Black and white kollaasi on suosikkini.
-Tiina V
Saaruska
24.10.2014 at 19:03Ykköskollaasi on paras, ja sieltä suosikkina Elodie detailsin seepralämpöpussi 🙂
kaisa2012( at )hotmail.fi
Anonyymi
24.10.2014 at 19:14Black and white,1.kollaasi erottui heti edukseen!<3 kaikki kyllä ihania.mahdoton valita yhtä tuotetta.mukana arvonnassa! -3 lapsen äiti
Terhi
24.10.2014 at 19:22soft tones kollaasi paras ja siitä varsinkin tuo MaTin takki!
Mira
24.10.2014 at 19:24Ihan liikaa ihania vaatteita koko kauppa täynnä! Vaikea valita yhtä suosikkia, Benettonin takeista tykkäsin ja hankintalistalle päätyy moni muukin. Kollaaseista valitsen suosikiksi tämän: Soft tones. Ihania! Mukana arvonnassa! 🙂
Milla
24.10.2014 at 19:26Oi miten ihania kollaaseja oot tehnyt. :)) Shine bright -kollaasi on upee, eritoten toi keltainen haalari on hieno. :)) milla.samu at gmail.com
Anonyymi
24.10.2014 at 19:49Ihanin on ehdottomasti soft tones kollaasi. Tuota Mini Rodinin takkia olenkin käynyt jo monta kertaa ihailemassa…Mukana arvonnassa 🙂
Anonyymi
24.10.2014 at 20:20Soft tones ihastuttaa. Erityisesti mintunvihreä MaT:in takki on niin kaunis! suvihyvari@gmail.com
Elmiira
24.10.2014 at 20:56Elodie Details hattu mustavalkoisena on ihana. paperitypy ätr hotmail.com
kukkis
24.10.2014 at 21:36Minäkin tykkään eniten tuosta Soft tones kollaasista! Siinä on kyllä monta suosikkia 🙂 tuo harmaa takki on todella nätti!
Mukana arvonnassa!
Xeve
25.10.2014 at 04:21Soft tones on kaunein! 🙂
xeve(at)hotmail.fi
Anonyymi
25.10.2014 at 04:36Think pink ja siitä seepraraidalliset housut 🙂 Mukana arvonnassa nimimerkillä AnuP
Mari
25.10.2014 at 05:42Shine bright! Tykkään, että lastenvaatteissa on reilusti väriä 🙂
kurpitsamoska (a) gmail.com
Anonyymi
25.10.2014 at 05:48Mukana! Ensimmäinen kollaasi on suosikkini.
– KatiIS
*Laura*
25.10.2014 at 07:04Onpa raikas tuo Didriksonin haalari! Valitaan siis se! Mukana arvonnassa. 🙂
tvej
25.10.2014 at 07:23Soft tones kollaasi on ihana.:) Mukana arvonassa.
Maissi
25.10.2014 at 07:45Mustavalkoinen on mun mieleen. Etenkin seepratoppahousut! =)
Minna
25.10.2014 at 08:22Soft Tones on suosikki. Mukana arvonnassa.
minnapo1(at)gmail.com
Anonyymi
25.10.2014 at 09:21Keltainen haalari on upea. Oranssit toppikset myös. Nyt kaipailen siis pirteitä värejä.
T: Nitta
Anonyymi
25.10.2014 at 10:05Molon seepra kuosiset toppahousut ehdottomasti suosikkini 🙂 Mukaan arvontaan!
Anne S
Johanna
25.10.2014 at 10:06Soft tones on aika ihana 🙂
minkan11
25.10.2014 at 10:44Soft tones <3 Mukana arvonnassa
Amalia
25.10.2014 at 10:44kyllä tuo eka kollaasi on paras!!! mukana arvonnassa!
kaija
25.10.2014 at 11:38Soft Tones on mieleinen, mukaan..
Anonyymi
25.10.2014 at 11:45Ihania kaikki mutta eka vie silti voiton!!! paulina81@luukku.com
Anonyymi
25.10.2014 at 12:50Moi! Think pinkistä paras on tyttöjen pinkki ticketin haalari! T.Päxte
Antsubantsu
25.10.2014 at 13:16Shine Bright -kollaasi on paras, väriä pohjolan pimeyteen 🙂
Anonyymi
25.10.2014 at 14:52Shine Bright on ihana. T:Andrea
acimem@hotmail.com
Anonyymi
25.10.2014 at 15:36Ihania ovat nuo kaikki mut valitsen ekan kollaasin. Saikku
Eevakaisa
25.10.2014 at 18:09Moon bootsit olisi niin hienot!
-Eevis-
Sonja - DoberMami
25.10.2014 at 19:44Mini-a-turen sininen takki Soft Tones- kollaasista, ah <3
*riikka*
25.10.2014 at 20:07Olitpas koonnut kivoja kollaaseja! Eniten minun silmään miellytti ehdottomasti tuo viimeinen, Keep it casual. Siinä oli upeita asusteita, pitääkin mennä tutustumaan Babyshopin valikoimaan tarkemmin..:)
Mukavaa viikonloppua!
Anonyymi
25.10.2014 at 20:19Soft tones on ihana.
Nina M.
Henna73
26.10.2014 at 06:10Dolly by Le Petit Tom Thumbelina Pettiskirt Mauve on mun ehdoton suosikki
unelmiaonnesta(at)gmail.com
Anonyymi
26.10.2014 at 07:40Ensimmäunen on ehdoton suosikkini ja mukaan siis arvontaan 🙂 lahjakortille olisi kyllä tarvetta ja käyttäisin sen ensimmäisen kuvan ihanaan toppapussiin! :)) -RiiikkaK
Anonyymi
26.10.2014 at 08:20Black and white. Ihania! Anne
annelaukkanen09@hotmail.com
Anonyymi
26.10.2014 at 08:23Kaikissa jotain,mutta värit ovat hauskoja,eli shine bright. Sofia
chipmunk@hotmail.fi
Anonyymi
26.10.2014 at 10:37keep it casual oli monta jotka millytti minua!!!
arja
arja.katariina@hotmail.com
Anonyymi
26.10.2014 at 10:38shine brights ihanan värikäs ja sporttinen!!!aivan ihana !
jutska
pilkku10@hotmail.fi
Hukkakukka
26.10.2014 at 14:39Soft tones-kollaasi on mielestäni todella ihana klassisen rauhalliselta värimaailmaltaan ja tyyliltään. 🙂
sopeutuja(at)hotmail.com
Anonyymi
26.10.2014 at 18:15Reima Overall, Amber Pink – ihana haalari tytölle.
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Anonyymi
26.10.2014 at 18:22Think pink sykähdyttää pienen tyttövauvan äitiä.
Nimimerkki Neiti Kesäheinä
Anonyymi
26.10.2014 at 18:35Tykkään Mikk-linen värikkäistä haalareista.
Mukava arvonta.
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)