Aatun kummisetä kävi tuossa eilen illalla kylässä ja sehän antoi hyvän syyn laittaa pöytä koreaksi…tai no ainakin herkutella suklaamuffinsseilla!
Totesin taas kuinka masentavaa tämä ainainen pimeys onkaan, koitin saada edes jonkinmoisia kuvia napattua illalla, mutta eipä niistä kovin hääppöisiä tullut. Ostin jokin aika sitten uuden kameran ja en ole ennättänyt siihenkään yhtään vielä tutustua, viikonloppuna onneksi ollaan valoisaan aikaan kotonakin, joten josko sitä sitten perehtyisi siihenkin paremmin.
Kuvissa näkyy tuo marimekon tiiliskivi vahakangas, on ollut kyllä tosi hyvä ostos! Alunperin meinasin tätä kuosia verhoihin, mutta jotenkin sitten päädyinkin pöytäliinaan ja vieläpä vahakankaaseen. Käytännöllinen kyllä lapsiperheessä! Joululiinaksi valikoitui sitten yksi toinen kuosi, siitä lisää joskus toisella kertaa.
Suomeen on rantautunut tuo jenkkien Black Friday alepäivä ja monista kaupoista tulikin eilen viestiä tästä kyseisestä aletapahtumasta. Tässä teillekin parhaita poimintoja sähköpostistani. Yllättäen noiden yllänähtyjen kaloripommien jälkeen keskityin selailemaan enimmäkseen urheilupuolen alennuksia ja kokosin tähän Zalandolta omia suosikkejani. Kollaasissa on mukana myös muita hyviksi havaittuja tuotteita mitä itseltäni löytyy kuten esimerkiksi tuo suurempi Korsin Selma-laukku ja uggin hanskat.
Zalandolla alet menevät seuraavalla kaavalla ja koodit ovat voimassa vain tänään 28.11.2014. Alen saa siis lähes kaikista kaupan tuotteista!
ETUKOODIT:
-10 % CYBER358
minimiostos 0€
-15 % CYBER3582 minimiostos 75€
-25 % CYBER3583 minimiostos 300€
Noista arvokkaimmista tuotteista esim. merkkilaukut, takit ym saa siis aika hyvän alen jos tilaus ylittää tuon 300 euroa. Uggejakaan ei kovin usein taida -25% alella löytää!
Zalandon aleen tästä ja kollaasin alla on vielä linkit noihin tuotteisiin.
1. Toppi // 2. Toppi // 3. Takki // 4. Pikku-Selma // 5. Iso-Selma // 6. Tennarit // 7. Urheiluliivit // 8. Trikoot // 9. Reppu // 10. Tennarit // 11. Pipo // 12. Tennarit // 13. Uggit // 14. Hanskat // 15. Palmikkoneule
Booztin alesta kerrottiin näin:
BLACK FRIDAY: Yksi vuoden suurimmista ale-päivistä on täällä – juhlimme Black Fridayta Booztilla jopa 70% alennuksilla suosituista merkeistä kuten Odd Molly, VILA, Vero Moda, Esprit, ONLY, Day Birger et Mikkelsen, Filippa K, Mango, Selected Femme ja monia muita! Voimassa viikonlopun ajan.
ÄLÄ JÄÄ PAITSI: Extra 15% ALENNUS, kun tilaat uutiskirjeemme. Koskee myös ALE-tuotteita!
Vinkkinä tuohon uutiskirjekohtaan, että se on aina antanut itselleni uuden alekoodin, vaikka minulle uutiskirje jo tuleekin 🙂
Booztin naisten aletuotteet täältä ja miesten täältä
.
Lastenvaateliike Oii:ssa alkoi alet myös ja siellä prosentit ovat -20 ja -50% välillä. Tuolta löytyy mm. paljon Mini Rodinia ja aikalailla samoja merkkejä kuin esimerkiksi babyshopista. Ale hinnat ovat voimassa vain tämän päivän ajan. Oii:n aleen pääset tästä.
Lisäksi Crocs tarjoaa aika huikean alekoodin tälle illalle klo 18-24 ajalle. Tuona aikana saat tilauksesta -30% alennuksen koodilla BLACKFRIDAY. Sivuilla saattaa olla alussa ainakin ruuhkaa, joten kannattaa poimia haluamansa tuotteet jo aikaisemmin ostoskoriin ja sitten klo 18 jälkeen vain nopsaa siirtyä kassalle! Crocsin verkkokauppaan tästä.
*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Anonyymi
28.11.2014 at 10:03Mä olisin heti tilannut laukun mutta koodi ei käynyt 🙁
Ilmoitti ettei koske Zalandon yhteistyökumppaneita. Kokeilin MK:n ja DKNY:n laukkuihin.