Tuli tuossa leivottua lasten kanssa ekat joulutortut tällekin vuodelle! Tästä se mun alamäki sitten lähteekin, tunnetusti olen todella perso perinteisille joulutortuille ja pystyn syömään niitä kerralla vaikka kuinka paljon. Uskallankohan tunnustaa, että kerran olen syönyt yhden illan aikana koko pellillisen joulutorttuja yksin 😀 Sen jälkeen olo ei tosin ollut kovin hyvä…
Onko mulla kohtalotovereita? 🙂
Näin joulun alla myös glögiä kuluu aikalailla ja iltaisin on parasta se kun saa kääriytyä sohvalla viltin alle glögimuki kädessä ja katsella telkkarista jotain hömppää! Tässä vielä muutamia kuvia myös tuosta marimekon kuusikossa pöytäliinasta jonka ostin tosiaan viime vuonna. Se on pysynyt meillä yllättävän siistinä, joskin aika usein sitä saa olla pesemässä.
Kerroinkin, että yhdestä toisesta liinasta olen haaveillut ja alkuviikosta menin sitä ostamaan. Harmikseni kyseistä kuosia ei ollutkaan valikoimissa ja päädyin sitten hetken mielijohteesta ostamaan keittiöön vahakankaisen liinan kuosista mitä olin alunperin ajatellut verhoiksi. Niin ja lopulta se ensimmäinenkin suosikkikuosi löysi vielä tiensä kotiin tavallisena kankaana. Vinkkinä, että marimekon liikkeissä ja verkkokaupassa on huomiseen saakka kaikki kankaat -15% alennuksessa ja jos käytte Keskisellä niin siellä on kaikki marimekon kankaat 30% alennuksessa.
Arvaatteko mitkä kaksi marimekon kuosia päätyi pöytään?
Nina
15.11.2014 at 19:34Hei uteliaisuudesta kysäsen kuinka pitkä toi teidän pöytä on kun siihen mahtuu noin vaivattomasti kolme tuolia vierekkäin 🙂 Itsellä nappaa reunimmaiset kiinni noihin Hayn jalkoihin vaikka on 2m pitkä pöytä joten joudun pitämään vain kahta vierekkäin.
Sini
15.11.2014 at 19:47Moi! Meidän pöytä on 210cm. Nuo tuolit on myös aika sirot eikä osu tuohon keskimmäiseen jalkaan kun meidän pöytä on myös normaalia leveämpi.
Annu Tuulia
16.11.2014 at 06:33Mä olen myös joulutorttufani! 🙂 Ihana liina ja sopis meillekin.
Sini
16.11.2014 at 17:23Jee, muitakin faneja!
Joanna
16.11.2014 at 06:48Ihana kattaus! Noi lautaset on jääneet kaihertamaan kun en aikanaan ostanut. Glögiä kuluu täälläkin. Jo ties kuinka mones pullo on menossa. Eilen leivottiin ekat piparit ja venytettiin napoja niiden ja juustojen kanssa. Nami nami! Pakko kysyä. Millä kameralla kuvaat?
Sini
16.11.2014 at 17:25Mua kanssa kaihertaa kun en ostanut kuin 4! Nyt ei ole varaa rikkoa yhtäkään 😀 Glögi on kyllä niin hyvää, tykkään siitä perinteisestä eniten. Mulla on Canonin 650D ja nämä kuvat on muistaakseni otettu canonin 50mm 1.4 objektiivilla. Ostin itseasiassa juuri uuden kameran ja täytyisi opetalla nyt sitä käyttämään!
Sara // Housefive
16.11.2014 at 10:37Torttu-toveri täällä moi. Just mietin, että uskaltaisiko tänään leipoa torttuja, kun nimenomaan sitten niitä tulee himoittua varmaankin päivittäin 😀
Sini
16.11.2014 at 17:25No älä! Meillä kun muut eivät jaa tätä intohimoa kanssani niin niitä jää aina siihen pöydälle huutelemaan mulle 😀
Anonyymi
16.11.2014 at 18:45Repesin;)
Mä jaan sun kanssas näköjään Rieker -kenkähulluuden lisäksi joulutorttuhulluuden! Voi apua, ne on vaan niiiiin hyviä.
En edes uskalla ajatella millainen olo sulla on ollut sen pellillisen jälkeen.. Mutta ei ilmeisesti liian huono, koska ei ole jäänyt kammoa;) Pakko munkin on varmaan korkata kausi tällä viikolla;)
-Mia
Sini
20.11.2014 at 10:30Hahaa, me ollaan kyllä tosi samiksia!! 😀 Kammoa ei jäänyt, mutta en kyllä suosittele kenellekään koko pellillistä kerralla 😀
emmi
16.11.2014 at 19:05Mäkin rakastan torttuja ja voisin syödä vaikka kuinka monta. Ja apua, nyt alkoi kaihertamaan kun miksi en maistanut vuoden ekaa joulutorttua toissapäivänä laivan buffetissa, kun niitä siellä näin. Ihan unohdin kun piti lapsille hakea koko ajan syötävää 🙂 Ja noita tuoleja olen himmoinnut pitkään, seuraavaan kotiin ne on hankittava. 🙂 Kaunis kattaus!
Sini
20.11.2014 at 10:31Noihin tulee kyllä niin himo, sun täytyy nyt äkkiä leipoa eka satsi!
JohannaL / Koti Aurorassa
19.11.2014 at 17:08Ihana kattaus ihanilla astioilla 🙂
Sini
20.11.2014 at 10:31Kiitos Johanna!