MINÄ RAKASTAN SINUA

Me opetamme heille äänteitä, sanoja ja lauseita. Sano pal-lo, katso lamp-pu, missä äi-ti?
Opetamme asiayhteyksiä, syy-seurauksia, oikeaa ja väärää.
Opetamme kuinka pyydetään kauniisti ja kiitetään kohteliaasti.
Opetamme käsittelemään pettymyksiä ja iloitsemaan onnistumisista.
Opetamme olemaan ylpeitä ja sopivasti nöyriä.

On kuitenkin olemassa yksi asia, mitä meidän ei tarvitse opettaa heitä tekemään.
He tekevät sitä ensimmäisestä henkäyksestä lähtien.
Sana, jota emme pyydä sanomaan.
He osaavat sen jo mielessään.
Lause, jota emme pyydä toistamaan.
Sitä ei voi vaatia vaan se ansaitaan.

Minä rakastan sinua.

Meidän ei tarvitse kertoa mitä rakkaus tarkoittaa, sillä se on läsnä kaikessa. Se on siellä silloin kun suukotamme otsaa illalla, se on siellä silloin kun lohdutamme sylissä. Se on kyyneleenä silmäkulmassa koulun joulujuhlassa, se on halauksessa päiväkodin ovella. Se on suunnattomana huolena rinnassa, se on kieltoina meidän lauseissa. Se on kaikessa, vaikka ei lapsi ymmärrä. Se on meidän kaikista tärkein tehtävä.

Ja he oppivat, että eräälle lauseelle ei koskaan ole väärää aikaa tai paikkaa. Se sopii täydellisesti kaikkiin tilanteisiin. Kuullessasi sen ensi kertaa, on hetki ainutlaatuinen. Jokaisella kerralla se kuitenkin kuulostaa aina yhtä hyvältä. Sillä saa paljon anteeksi, mutta sen saa sanoa vain silloin kun sitä todella tarkoittaa. Kaikken parhaimmalta se kuitenkin kuulostaa oman lapsen suusta kuultuna:

– ”Minä rakastan sinua.”