VÄHÄN VÄRIÄ

Muistatteko meidän keittiössä olleen marimekon mustan tiiliskivi-kuosisen pöytäliinan? Minulla kävi sen kanssa vähän harmillinen juttu kun pesin liinan ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli siis se vahakangas ja laitoin sen ihan pesuohjeen mukaan yksistään pesukoneeseen ja käytin vain pientä linkousta. Pesun jälkeen nostin liinan kuivumaan pesuhuoneeseen kun se oli melko märkä vielä ja valutti vettä.

Huomasin sitten jonkin ajan kuluttua, että meidän pesuhuoneen lattialla oli ihan mustia länttejä ja totesin, että nehän on tullut siitä pöytäliinasta. Liinan kuivuttua siinä oli myös kauttaaltaan vaaleita viiruja, siis semmoisia kohtia joista väri oli lähtenyt. En tiedä oliko kyseessä vain huonoa tuuria ja satuin saamaan viallisen palasen kangasta, mutta jokatapauksessa asia on nyt reklamoitu marimekkoon ja toivottavasti tosiaan samaa ongelmaa ei ole jatkossa.

Sain marimuksusta valita tilalle uuden kankaan ja yllätin itseni valitsemalla tämän supervärikkään siirtolapuutarha vahakankaan. Pöytäliina kyllä piristi paljon meidän mustavalkoista keittiötä ja jotenkin näin kevään lähestyessä sitä kaipaakin taas väriä elämään.

Marimekon kevään uutuuksissa oli myös tämä vihreä siirtolapuutarha tajotin ja se sopi täydellisesti tuon liinan kanssa ja on kyllä kaunis ihan yksinäänkin!

Olipa muutes kiva lukea edellisen postauksen kommenteista, että alekoodeista oli ollut iloa ja olitte tehneet hyviä löytöjä! Muistuttelen vielä, että Booztin lisäalekoodi on voimassa vielä tämän illan ja Babyshopin lisäalekoodi vielä huomisen päivän.

Tässä vielä koodit:
Booztilta -20% lisäalennus lasten aletuotteista koodilla: sini20
Tyttöjen aleen tästä ja poikien tästä

Babyshopista -20% lisäalennus aletuotteista koodilla: EXTRA20
Alennettuihin tuotteisiin tästä.

  • Oma terde
    28.1.2015 at 19:54

    Ihania värejä! Juuri tänään mietin, että pelkkien mustaharmaavalkoisten sisustuskuvien katselu alkaa jo vähän kyllästyttää esim. Instagramissa…

    • Sini
      28.1.2015 at 20:39

      Mulle on varmaan tullut vähän sama ähky ja meidän koti onkin aika musta/valko/harmaa. Nyt täytyy hankkia muutama pirtsakka tyynynpäällinen edes piristämään tuota sohvaa!

  • anna
    28.1.2015 at 20:27

    ihana pöytäliina! Kiitos tosiaan koodista, Babyshopista tilasin Molon mustan kukkatopin ja Billieblushin tyllihameen tosi edullisesti.

    • Sini
      28.1.2015 at 20:40

      Kiva kun löysit koodilla mieluisia juttuja! Molon vaatteissa olikin tosi hyviä alennuksia!

  • Anne
    29.1.2015 at 07:00

    Tosi kiva ja pirtsakka pöytäliina. Sopii tuohon mainiosti!

    • Sini
      29.1.2015 at 14:57

      Kiitos!

  • Jenni / 2 x ILO
    29.1.2015 at 10:08

    Joo on kyllä ihana nähdä vähän väriäkin välillä! Ihastelinkin jo yhtä noista kuvaa Instassa, ja täytyy kyllä todeta, että todella kaunista!! <3

    • Sini
      29.1.2015 at 14:57

      Kiitos! kyllä itä jotenkin nuo värit vaan piristää!

  • Riitta
    29.1.2015 at 10:12

    Onpa kyllä ihanat värit, sopii hyvin näin kevään kynnyksellä 🙂 Itsekin etsin vahakangasliinaa, mutta en ole vielä löytänyt mieluista.

    • Sini
      29.1.2015 at 14:57

      On kyllä ihana keväiset sävyt!

  • Anonyymi
    29.1.2015 at 13:58

    Löysin sinut juuri. Ihania kuvia ja kiva olisi saada itsellekin väriä sisustukseen tämän musta-valkoisuuden keskelle. Mikä on musta rasia mikron vieressä? Entä nuo pöydällä olevat valkoinen ja musta pullo? Niin ihanat.

    • Sini
      29.1.2015 at 15:01

      Kiva kun löysit tänne! Se musta laatikko on menu multibasket ja niitä löytyy finnish design shopista. Kätevä esimerkiksi säilytykseen tai eväsretkelle ja sen mukana tuli sellaisia pienempiäkin laatikoita. Pullot pöydällä ovat nekin menun valikoimista ja siis suola ja pippurimyllyt. Niitä näyttäisi myös olevan finnish design shopissa. Monesti ne kyllä loppuvat melkein heti kun ovat aika suosittuja!

  • Anonyymi
    30.1.2015 at 06:10

    Itsellä sama tiiliskivi pöytäliina. Minulle ostaessa sanottiin ettei konepesua. Tiedä sitten 🙂 mutta ihana tuo uusi pöytäliina!

    • Sini
      30.1.2015 at 09:19

      Aijaa. Minulle ohjeistettiin pesu 40 asteessa ja kevyt linkous?!

Lue lisää