Postaus toteutettu yhteistyössä Atrian kanssa
Atria on kehittänyt Bravuuri-tuotesarjan, joka tarjoaa aidoista ja laadukkaista raaka-aineista valmistettuja kotiruokia. Bravuuri-sarjassa on esivalmistettuja ja valmiita tuotteita, jotka valmistuvat uunissa tai kattilassa. Tuotteiden pääraaka-aineina on käytetty suomalaista possun, naudan tai broilerin lihaa.
Olemme nyt testailleet Bravuuri-tuotteita tässä viikon ajan ja Atria haastoi minut kertomaan mihin käytimme sen ajan, mikä normaalisti olisi mennyt ruoanlaittoon. Näiden Bravuuri-tuotteiden idea on, että ruokia ei tarvitse valmistella alusta asti itse vaan riittää kun tekee esimerkiksi lisukkeet kastikkeelle tai salaatin valmiille aterialle.
Olin itse todella iloinen tästä haasteesta sillä ruoanlaittoon menee kyllä yllättävän paljon aikaa normaalisti ja varsinkin arkipäivinä töiden jälkeen täytyy aina yrittää äkkiä saada jotain pöytään. Meillä lapset innokkaasti kyllä osallistuvat ruoanlaittoonkin, mutta useinhan he pyytävät juuri leikkimään heidän kanssaan tai tekemään yhdessä jotain kun häärään keittiössä ja siihen joutuu sitten vastaamaan, että ei äiti nyt ehdi.
Niinpä päätinkin käyttää ajan mikä ruoanlaitosta väheni kokonaan lasten kanssa touhuiluun ja koko perheen yhteiseen aikaan.
Bravuuri-tuotteita löytyy kymmentä eri laatua ja tässä kuvassa ensimmäinen hakemani satsi. Osa tuotteista on vasta juuri ilmestynyt kauppoihin, joten ihan kaikkia ei meidän lähikaupoistakaan vielä löytynyt. Tässä postauksessa keskityn enemmän siihen mihin käytimme Bravuurin vapauttaman ajan ja ensi viikolla sitten postailen meidän suosikeista ja kerron vielä enemmän noista itse tuotteista.
Nuo ylärivin pataruoat olivat käteviä, sillä ne tarvitsi vain lämmittää kattilassa ja lisätä halutessaan joukkoon hieman kermaa. Valmistuaika oli noin 10 minuuttia kastikkeelle ja kaveriksi teimme yleensä perunoita tai riisiä. Tässä ajassa ei ihan hirveästi ehtinytkään touhuta, mutta tosi helppoa oli kun ei tarvinut kuin laittaa perunat kiehumaan ja sai rakennella lasten kanssa legoilla siihen saakka kunnes perunat olivat kypsiä. Sitten vain kastikkeen lämmitys ja syömään!
Naudan uunipata sai olla uunissa reilun tunnin ja se valmistuikin siellä ihan itsestään kun me suuntasimme ulkoilemaan. Raittiin ulkoilman jälkeen oli mukava tulla lähes valmiiseen pöytään ja uunipadan kaveriksi paistoimme keitettyjä perunoita pannulla, joten nopeasti tulivat lisukkeetkin.
Meidän perheellä on aika paljon harrastuksia ja aikataulut ovat monesti aika tiukkojakin. Nyt olikin mukavaa kun kotiin tultua ei ollutkaan niin kiire sen ruoanlaiton kanssa ja sai itsekin ottaa vähän rennommin. Jäi aikaa tehdä kotonakin paljon enemmän ja nuo uunissa valmistuvat ruoat tulivat kätevästi valmiiksi esimerkiksi sillä aikaa kun olimme lasten kanssa luistelukoulussa.
Yhtenä päivänä minulla oli arkivapaa ja silloin olimmekin Aatun kanssa kahdestaan aamupäivän Eevin ollessa eskarissa. Aatu opetti minulle autoradan saloja ja lueskelimme useita kirjoja kaikessa rauhassa.
Olemme miehen kanssa innostuneet nyt treenaamaan enemmän molemmat ja välillä suuntaamme koko perhe kuntoilemaan. Töiden jälkeen monesti vaan menee aika myöhään kunnes saadaa syötyä ja oltaisiin valmiina, mutta nyt siihenkin saatiin helpotusta nopealla Bravuurin porsaan lihapadalla ja pääsimme liikkeelle hyvissä ajoin!
Meillä lapset toivovat usein, että pelattaisiin yhdessä jotain ja niinpä ehdimme ottaa erän Afrikan tähteä lisukkeiden valmistuessa ja saimme sitten käydä samantien syömään ilman sen kummempia rehkimisiä keittiössä.
Kaikenkaikkiaan tämä testiviikko oli oikein hauska ja kiva oli maistella uusia ruokia. Mielestäni Bravuuri-tuotteet maistuivat hyvältä ja nimenomaan niissä oli sitä makua kunnolla. Näitä ei kyllä oikein voi verrata niihin kaupan valmislaatikoihin ja jatkossakin ajattelin aina silloin tällöin ostaa jonkun tällaisen valmiin aterian kaappiin kiirepäivän varalle. Oli kiva kun sai välillä ottaa rennommin ruoalaiton kanssa eikä tarvinut kiirehtiä keittiöön heti töistä päästyään. Ehdimme touhuta lasten kanssa vaikka mitä ja tuossa ylhäällä esimerkiksi tuo pahvikioski, jonka koristelimme odotellessamme murekkeen valmistumista.
Tuotteet maistuivat ihan aidolta kotiruoalta ja niitä voi myös tuunata itse esimerkiksi kermalla ja erilaisilla yrteillä ja mausteilla. Harvemmin ostan meille mitään valmiita ruokia pinaattilättyjä lukuunottamatta, mutta tosiaan tämä oli itselle ainakin positiivinen yllätys. Pakkaukset olivat riittoisia ja kasteikkeista riitti meidän perheessä vielä itsellekin eväät seuraavaksi päiväksi työmaalle.
Oletteko te kokeilleet näitä Bravuuri-tuotteita? Ensi viikolla sitten postausta omista Bravuuri suosikeistani!
Anonyymi
5.2.2015 at 08:40No hyi! Kuka haluaa tunkea lapsiensa suuhun lisäaine moskaa?! Itse mieluummin kokkaan yhtenä päivänä viikossa paljon ruokaa jota voi pakastaa tai laittaa jääkaappiin odottelemaan lämmitystä 🙂 mut joo kukin tyytillään..
Sini
5.2.2015 at 20:11Niin no tuskinpa näitä ihan joka päivä syödäänkään vaan joskus vaan. Ja eikä tässä vielä kaikki, me käydään joskus myös hesessäkin 😉 Ja loppuun vielä se kuuluisa lasuahdus, mutta kukin tyylillään 🙂
Anonyymi
5.2.2015 at 10:04Kotikokkitar
Ei olla kokeiltu koska ovat kamalan kalliita, ei pysty ostamaan tallaisiä vaikka haluaisikin, vaan kaikki täytyy väsätä itse. Ostan yleensä suurehkon määrän naudan keittolihaa josta teen sitten pataa, keittoa tai kastiketta kahdeksi päiväksi kerrallaan, lihan kilohinta saa olla noin 9 euroa jotta ostan.
Sini
5.2.2015 at 20:13Nuo pataruoat oli muutes juuri tarjouksessa Citymarketissa kun noita ostin, maksoi 4,90e muistaakseni paketti. Tietysti kannattaa itse tehdäkin ja hatunnosto siitä! Meillä myös kokkaan yleensä kaiken itse, mutta joskus saatan kyllä toistekin tällaisen valmiin ostaa kun tietää, että on esimerkiksi kiireinen viikko edessä.
jadore / RIITTÄÄ KUN OOT TÄSSÄ
5.2.2015 at 15:29Tuo lienee ikuinen ongelma, että mihin väliin sijoittaa ruoanlaitoin kiireisen arjen keskellä. Itse teen 3-vuorotyötä ja mies kahta vuoroa, lasten ja aikuisten harrastuksia on lähes joka ilta. Kyllä saa usein hyvissä ajoin suunnitella viikon ruuat ja milloin tehdään mitäkin. Useimmiten ruoka valmistuu iltamyöhällä seuraavalle päivälle jääkaappiin odottelemaan. Toimiva ratkaisu sekin, mutta joku kerta voisikin harkita jotakin tuon kaltaista.
Sini
5.2.2015 at 20:14Joo sitähän se on! Ja pitäisi tosiaan suunnitella enemmän ja tehdä vaikka isompia satseja kerralla. Nämä on ihan käteviä kyllä silloin tällöin ja maukkaampia kuin esimerkiksi ne kaupan lihamakaronilaatikot!
Eppusen kaapilla
5.2.2015 at 22:12Hyvältä näyttää! 🙂