KAUNIS PRAHA

Terkkuja Prahasta! Täytyy sanoa, että aivan upea kaupunki ja joku minulle kommentoikin, että Prahassa ei voi käydä vain yhtä kertaa. Ihan sellaisilla fiiliksillä palasin eilen yöllä kotiin ja ehdottomasti tuonne on päästävä vielä uudestaan!

Vain kahden tunnin lentomatkan päässä aukeaa ihan uusi maailma ja suosittelen kyllä ehdottomaksi kivaksi kaupunkilomakohteeksi kaunista Prahaa. Matkan ajankohta meillä näytti menevän ihan nappiin ja lämmintä oli noin 20 astetta jokaisena päivänä eikä sadepilvistä ollut tietoakaan. Turisteja näkyi nyt jo ihan valtavasti ja paikallisten mukaan turistisesonki alkaa pääsiäisestä ja kestää lokakuun loppuun saakka. Kesäkuukaudet ovat kiireisimpiä, mutta tosiaan jo nyt porukkaa oli todella paljon liikenteessä.

Meidän hotelli oli vanhassa kaupungissa ihan kävelymatkan päässä nähtävyyksistä ja isosta Palladium ostoskeskuksesta. Hintataso kaupoissa oli aikalailla Suomen luokkaa, mutta outlet kaupoista saattoi tehdä myös edullisia löytöjä. Palladium ostoskeskuksesta löytyy valtavasti kauppoja, ravintoloita ja muita ja myös esimerkiksi iso lelukauppa, josta kävin hakemassa lapsille tuliaiset. Muut ostokset tein Outlet kaupasta sekä Berchka liikkeestä. Ruoka ja juoma oli edullisempaa kuin Suomessa, mutta siinäkin oli paikasta riippuen aika suuria eroja.

Torilta löytyi kauniita puuleluja, tuoreita hedelmiä ja matkamuistomyymälöitä. Pieniä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita tuntui olevan joka nurkassa ja selkeästi turismi on aika monelle tuolla elinkeino.

Reissun aikana tuli käveltyä todella paljon ja kaikki nuo päänähtävyydet ovatkin hyvin kävelymatkan päässä toisistaan.

Linnan alueelta löytyi myös kaunis puisto, missa oli useampi riikinkukko.

Pyhän Vituksen katedraali oli aika vaikuttava näky ja sen näkemiseksi joutui kapuamaan aikamoisen määrän portaita. Onneksi vieressä oli pikkuinen baari, josta sai vähän janojuomaa 🙂

Reissussa tuli syötyä ja juotua taas oikein olan takaa, kahviloissa oli tarjolla toinen toistaan upeampia leivoksia. Itse ajattelisin, että ehkä kesän kuumimmilla keleillä reissu tuonne ei välttämättä ole kaikkein mukavin, nyt oli mielestäni sopiva ilma, että siellä jaksoi kävellä ja kierrellä useamman tunnin.

  • anna
    25.4.2015 at 10:26

    vaikuttaapa kivalta paikalta. 🙂 juuri Prahaan mietin, että matkustettaisiin miehen kanssa josksus kahdestaan tai sitten lapsen kanssa, kun olisi vähintään n.6-vuotias.

    • Sini
      30.4.2015 at 19:51

      Varmasti kiva paikka myös lapsen kanssa ja plussaa tosi lyhyet lennot!

  • //Terhi
    25.4.2015 at 17:53

    Prahaan haluaisin takaisin. Olimme siellä aikanaan häämatkalla. Ihania kuvia sinulla.

    • Sini
      30.4.2015 at 19:51

      Oi, ihania muistoja teillä siis Prahasta!

  • Anskuli
    29.4.2015 at 15:07

    Praha on ihana paikka <3 Käytiin siellä joulumarkkinoitten aikaan viime marraskuun lopussa ja oli mahtava paikka kyllä!! Samoja paikkoja mekin kierreltiin kuin te, kuvista päätellen 🙂 Ihana olis näin kevät-/kesäaikaanki siellä käyä!

    • Sini
      30.4.2015 at 19:52

      Voin vain kuvitella miten upea se on talvellakin! Suosittelen kyllä tuota kevättä, ihanasti oli kirsikapuutkin jo kukassa!

Lue lisää