Tässä vielä kuvasaldoa viime viikonlopun synttäreiltä. Sirkusteemalla siis mentiin ja koristeet on pääosin hommattu Tigerista. Balmuirilta saatu pellavaliinakin pääsi käyttöön ja tuo on kyllä tosi kaunis!
Täytekakun kanssa oli vähän ongelmia. Se oli kyllä paljon nätimpi ennen kuin me siirrettiin se tuohon lautasella. Ei se nyt mikään mestariteos ollut sitä ennenkään, mutta kakku vähän hajosi tuossa siirtovaiheessa ja päällyksetkin vaihtoi paikkaansa 😀
Muita tarjottavia oli kahden täytekakun lisäksi pikkuiset donitsit, nakki- ja lihapullapiilot (lasten suosikkeja!), tonnikalapiirakka, kinkkukierteet sekä Nutella-juustokakku.
Sankari sai paljon mieluisia lahjoja ja tässä yksi kuva niistä eli uusi jalkapallo, pelipaita sekä verkkapuku. Nyt toivottelenkin teille kaikille oikein mukavaa juhannusta ja alta löytyy vielä muutama juhannuksen alevinkki!
Nellylla alkoi suuri kesäale ja sieltä löytyykin paljon tuotteita, joissa osassa jopa -70% ale. Puoleen hintaan oli esimerkiksi noita Niken treenivaatteita ja Ralph Laurenin vaatteita. Lisäksi alessa on päivittäin vaihtuvia erikoisalennuksia, tänään on vuorossa mekot. Kurkatkaa ale täältä
.
takki // mekko
// kengät
// laukku
// valkoinen takki
// siniset farkut
// mustat farkut
// raitapaita
valkoiset farkut // lappuhaalarit
// mekko
// harmaa college
// pikee
// tennarit
// vaaleanpunainen takki
// trikoot
Finnish Design Shop aloitti eilen alensa ja sisustustuotteista kiinnostuneiden kannattaa kurkata tarjoukset täältä. Tuola löytyy kyllä myös esimerkiksi Marimekon vaatteitakin alesta.
Kannattaa kurkata vielä myös Booztin ale, sillä sinne on lisätty tuotteita ja aleprosentteja nostettu. Ale löytyy täältä
.
*Sis mainoslinkkejä
Karoliina
18.6.2015 at 07:30Ihanan näköiset juhlat! Varsinkin tuo kakku, hauska. 🙂 Meillä on tulossa prinsessajuhlat ja se onkin aikamoinen haaste tällaiselle "ei niin röyhelöhörhelö"-äidille. 😉
Mutta mukavaa Juhannusta!
-Karoliina, pienemmassamittakaavassa.blogspot.fi
Sini
18.6.2015 at 18:18Voi, tsemppiä valmisteluihin! Meillä oli Eevillä 5-vuotiaana prinsessajuhlat, täällä löytyy niistä juttuakin jos kaipaat vinkkejä http://eeviskainen.blogspot.fi/2013/10/prinsessajuhlat.html
Samoin sinne!
Hanna
18.6.2015 at 10:23Ihanat synttäri kuvat ja herkulliset tarjottavat, paljon onnea päivänsankarille vielä sekä oikein ihanaa juhannusta teidän perheelle :).
Sini
18.6.2015 at 18:18Kiitos ja samoin teille!
Pikku hiiri
18.6.2015 at 17:20Tosi kivalta näyttää synttärikuvat. Herkulliset tarjoilut & kauniit koristelut. Teidän koti näyttää kuvissa ihanan valoisalta! Mukavaa juhannusta koko perheelle 🙂
Sini
18.6.2015 at 18:18Kiitos! Nyt taas onkin ihanaa kun on tuota valoa, talvi on aina niin masentava. Kiitos samoin teille!
Rea/Mamin aarteet
18.6.2015 at 20:37Voi kuinka kauniit ja kivan näköiset juhlat!! Kivaa juhannusta sinne teille !
Eppusen kaapilla
20.6.2015 at 10:32Te ootte Eevin kanssa ihan saman näköisaiä! 🙂 Ihania kuvia! Ja hyvää juhannusta! <3