KOTIBILEET!!

Pitkästä aikaa, vanhat kunnon kotibileet! Pääsin mukaan Indiedaysin ja Golden Capin kampanjaan testailemaan uutta appelsiininmakuista siideriä ja päätin järjestää noin kuukausi sitten ystävillemme kotibileet. Tiesittekö muutes, että Golden Cap on Suomen ensimmäinen siideri? Golden Capin tuotteisiin ja tarinaan voi tutustua mös heidän facebook sivuilta, mistä löytyy myös muiden bloggaajien kampanjapostauksia!

Yhtenä iltana menimme koko sakki kauppaan ja olimme varmaan aikamoinen näky kun kärry oli puoliksi täynnä siideriä ja puoliksi kaikkia herkkuja. Teki mieli sanoa pitkiä katseita heittäneille muille asiakkaille, ettei meillä ihan joka viikonloppu tällaista ole.

Niin tosiaan, tiesin heti alussa, että kampanjassa haluaisin järkätä vanhat kunnon kotibileet. Ihan liian pitkä aika on siitä kun on viimeksi pyydetty kavereita istumaan iltaa ja nostalgisia muistoja loi se, että samat tyypit ovat olleet täällä samassa talossa kotibileissä silloin kun olin ihan teini vielä 😀 Niinpä pistin puhelimen laulamaan ja pyysin porukkaa bileisiin!

Jos on joku syy herkutella, niin minä kyllä hyödynnän sen! Kun juomapuoli oli kunnossa niin sainkin keskittyä ruokapuoleen ja väsäsin vieraille pastasalaattia, paria erilaista pitsaa ja fetasalaattia. Kaupan pakastealtaasta nappasin lisäksi patonkeja ja tottakai piti ostaa kilo karkkia ja muutama sipsipussikin. Tässä sen suurimman eron ehkä huomasi niihin nuoruusvuosien kotibileisiin, oliko silloin muka ruokaakin tarjolla? Not!

Siideriä testailimme mitä erilaisemmissa versioissa aina Sangriasta lähtien. Laitoin tarjolle myös erilaisia hedelmiä, joita sai pilkkoa juomien sekaan. Tein etukäteen myös tuosta appelsiininmakuisesta siideristä jääpaloja joista osa sai myös väriä punaisesta elintarvikeväristä.

Porukkaa saapui siinä alkuillasta ja yksi kuva näköjään tallentui minustakin kameralle koko illan aikana. Ilta hurahti kyllä yhdessä hujauksessa ja talo hiljeni vasta aamuun pikkutunneilla. En muistakaan koska olen viimeksi nauranut noin paljon, tuli heti sellainen olo, että näitä pitää järkätä useammin. On se vaan niin, että perheelliselle tällaiset ovat harvinaista herkkua ja varsinkin kun usemmalta kaverilta löytyy myös lapsia niin aikataulujen yhteensovittaminen on melko haastavaa. Tällä setillä jaksaa kyllä taas pitkään, ehkä sitten taas syksyllä jotain omien kolmekymppisten muodossa! Koska te olette viimeksi pitäneet kotibileet?

  • titti
    11.6.2015 at 11:29

    Meillä tais olla uutena vuotena viimeks 🙂 tosi harvoin kyllä onnistuu järjestää, mut kivaa se kyllä on! Mahtavia herkkuja!

  • Anonyymi
    15.6.2015 at 03:55

    Menee nyt kyllä aiheen vierestä, mutta mikä ja mistä toi teidän keittiön lamppu on :)??! Teillä on tosi kaunis koti *♡*

    • Sini
      16.6.2015 at 17:15

      se on Kartell FLY ja niitä myy ainakin esim Stockmann!
      Kiitos <3

Lue lisää