Pitkästä aikaa taas tällainen ”päivä meidän matkassa”- postaus. Tämä nyt ei mikään normipäivä varsinaisesti ole, kun ei noita arkivapaita nyt enää niin paljoa ole. Näin kesän kynnyksellä sitä alkaa kyllä kaivata niitä kotiäitiaikoja kun joka päivä sai tehdä mitä huvitti tai olla tekemättä yhtään mitään. Kesät varsinkin oli ihania aikoja kun hengailtiin rannoilla ja asuttiin melkein ulkona!
No, jokatapauksessa meidän aamu starttasi klo 10.00 aikaan kun herättiin. Eevi olisi varmaan nukkunut pidempäänkin, perinyt selkeästi äitinsä unenlahjat. Aamupalaksi väsäsin lasten herkkua eli munakokkelia.
Siinä 11 jälkeen pakkasin lapset autoon ja lähdimme ruokakauppaan. Samalla reissulla piti hankkia myös Aatun hoidossa pidettäville synttärijuhlille jotain tarjottavia ja tässä tuleva synttärisankari valitsee mieluisiaan keksejä.
Kotona taas klo 12 aikaan ja nopeasti ruoka uuniin, sillä klo 13 piti olla jo poliisiasemalla uusimassa mun ja Eevin passeja kesän lomareissua varten. Lounaaksi tässä tulossa varsinainen sekoitus kaikkea mitä kotoa löytyi eli perunasipulisekoitusta, broileria, kasviksia, mustapekkajuustoa ja kermaa.
Passit saatiin uusittua nopeasti ja käytiin samalla reissulla myös pyörähtämässä nopeasti kirppiksellä sekä hakemassa jälkkäriksi pullat.
Saatiin syötyö lounas ja jälkkäripullat siinä klo 14.30 aikaan ja huokailin syvään tuota meidän kotona vallitsevaa sekasortoa katsellessa.Sohvalle kannoin puhtaat pyykit narulta ja uudet samalla kuivamaan ja puin lapset ulos leikkimään.
Lapset viihtyivät pihalla 1,5 tuntia kuraleikkien parissa ja ehdin sillä aikaa viikata pyykit ja siivota alakertaa.
Kun olkkari näytti taas vähän siedettävämmältä nappasin käteeni uuden KaksPlussan ja siellähän olikin tuttuja tyyppejä kuvissa!
Samalla pakkasin myös Eevi eskariaskartelut ja muistot laatikkoihin jemmaan. Mitä kaikkea ihanuuksia sieltä löytyikään!
Vähän siinä neljän jälkeen lapset tulivat sisälle yltäpäältä kurassa ja sainkin heittää taas kaikki vaatekerrat pesuun. Ennen viittä veimme Aatun mummulaan ja lähdimme Eevin kanssa pesisharkkoihin.
Ennen harkkoja kävimme nopeasti Keskisellä tsekkaamassa naistenvaatepuolen hyvät alet ja ehdimme juuri kuudeksi kentälle.
Mukaan tarttui perustrikoota sekä muutama kesäneule, nämä suurimmaksi osaksi Vila merkiltä.
Treeneistä olimme kotona siinä klo 19 aikaan ja aloimme Eevin kanssa laittaa ruokaa. Pikkaisen myöhäiset ruokailut oli meillä tänään, mutta tässä tulikin sitten iltapala samalla!
Tehtiin nugetteja ja lohkoperunoita ja hyvää oli! Ruoan jälkeen lapset leikkivät vielä hetken ja sitten klo 21.00 aikaan menivät nukkumaan. Vastailin itse muutamiin meileihin ja sitten aloin kirjoittaa tätä postausta ja kello näyttääpi nyt 22.30. Kohta saakin mennä itsenin nukkumaan, että jaksaa aamulla töihin.
Semmoinen päivä meillä!
Meeri / Murulit
4.6.2015 at 19:47Näitä on kiva lukea, mun piti kans just tänään tehdä tällänen postaus mutten jaksanu roudata kameraa mukanani aamulla joten huomenna sitten ehkä paremmalla onnella. 🙂
Sini
9.6.2015 at 19:27Näitä on kyllä kiva lukea sitten jälkeen päinkin!
Jane & Jasse
4.6.2015 at 20:30Olipas mukava, mutta vauhdikkaankin oloinen päivä! 🙂
http://yhtakuinkolme.blogspot.fi
Sini
9.6.2015 at 19:27Joo tälle päivää sattui kyllä olemaan vähän normaalia enemmän ohjelmaa!
Pia - Jotain tekemistä
4.6.2015 at 20:30Kieltämättä itsekin kaipailen kotiäitiaikoja aina välillä.
Nyt kesän ajan teen onneksi neljäpäiväistä työviikkoa 🙂
Kiva lehtijuttu muuten! 😉
Sini
9.6.2015 at 19:28Nelipäiväinen viikko kuulostaa hyvältä! Ja kiitos!
Jenni
4.6.2015 at 21:50Voisiko nuggetteihin saada ohjeen? Vauhdikas ja kiva kotipäivä teillä ��
Sini
5.6.2015 at 15:31Juu eli broilerin fileitä, leikkaa pienemmiksi palasiksi. Murskaa maissimuroja ja sekoita sekaan vähän mausteita (laitoin suolaa, paprikaa ja broilerimaustetta)
Kasta kanat kanamunassa ja pyöräytä muroseoksessa. Nosta leivinpaperin päälle ja paista 200 astetta n 20 min!
titti
5.6.2015 at 02:59Kesä pitäis olla aina sellainen, että sais kunnolla höllätä töistäkin 🙂 Joku viikko töissä, viikko vapaata olis jees 😀
Sini
9.6.2015 at 19:28Joo, samaa mieltä! Ihan liikaa vaan töitä tässä elämässä!
Ruut
5.6.2015 at 12:06Näitä tällaisia postauksia ihan tavallisesta elämästä on kyllä välillä mukava lukea. Toimintaa näytti olevan 😉
Sini
9.6.2015 at 19:28Kiva kuulla!