NIKE FREE JA PIENI ARVONTA

Olen viimeiset pari kuukautta ollut ihan luvattoman huono treenaaja. Lomalla ei tullut urheiltua sitten yhtään pesäpalloa lukuunottamatta, juokseminen on tökkinyt ja en edes muista koska olin viimeksi salilla. Syksy on mun aikaa ja jotenkin odotan joka vuosi sitä innolla, paras aika vuodesta! Kummallista, mutta kesällä itsellä ei ole yhtään treenifiilis, enemmän menee sinne ”haettaisiinko vähän jätskiä” -linjalle. Luotan, että mun treenikipinä taas saa pian uutta tuulta alleen ja itseasiassa kovasti polttelee jo nyt päästä testaamaan näitä uusia päheän pinkkejä Niken free tennareita, jotka sain jokin aika sitten Footwaylta. Vinkkinä, että tuolla oli nyt kaikki Niket alessa ja aika ihanat oli esim valkoiset airmax theat leopardiprintillä!

Ovat muuten superkevyet ja kivat jalkaan, materiaali on tuollaista neulottua ja tosi pehmoista ja joustavaa. Onko muita, joilla kesällä treenit ei meinaa luistaa? Vai innostutteko vaan enemmän?

Laitetaan käyntiin vielä pieni lahjakorttiarvonta eli arvottavana on yksi 50 euron lahjakortti footway nettikauppaan. Lahjakortilla voi tehdä ihan hyviä löytöjä tuolta alepuolelta tai sitten käyttää osana kalliimpaa hankintaa esimerkiksi kivoihin syyssaappaisiin tai kumppareihin!

Osallistumaan pääset kommentoimalla tähän postaukseen, anonyymit laittakaa mukaan mielellään sähköpostiosoite, josta teidät tavoittaa. Arvonta päättyy pe 31.7.2015

*yhteistyössä footway

  • Xeve
    28.7.2015 at 14:01

    Mukana arvonnassa! 🙂

    xeve(at)hotmail.fi

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:02

    Ei ole omassakaan kesätreenimotivaatiossa kehumista. Aina on joko liian kuuma tai sataa ja mitä näitä tekosyitä nyt on 😉 .
    susak_78@hotmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:07

    Mukana!
    -Jutta
    juttawargelin@gmail.com

  • AnuH
    28.7.2015 at 14:08

    Tulisi kyllä tarpeeseen 🙂 Entiset lenkkarit alkavat olla käyttöiän päässä.
    -AnuH

  • HannaKoo
    28.7.2015 at 14:10

    Uudet syyskengät tulisi tarpeeseen, joten mukana ollaan! 🙂

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:16

    Mukana 🙂
    sara.nyman6@gmail.com

  • Riitta
    28.7.2015 at 14:18

    Kyllä uudet syyspopot ois tarpeen niin äidille kuin kuopuksellekin 🙂 elviiranhelmi@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:21

    Ehdottomasti mukana!

    Heli

    Mulla on turhankin tunnistettava mailiosoite, mutta kun seuraan aktiivisesti blogia, niin tavoittaa tarvittaessa kyllä huhuilemallakin 🙂

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:23

    Mukana arvonnassa. Uusille kengille on aina tarvetta. 🙂 huttutii@gmail.com -Tiina

  • Milla Sulkakoski
    28.7.2015 at 14:29

    ihanat nuo leopardikuvioiset tennarit 🙂
    Osallistun muuten arvontaan
    miltzun@gmail.com

  • Nelli / Kochanie
    28.7.2015 at 14:31

    Mukana 🙂 kochanieblogi@outlook.com

  • Elmiira
    28.7.2015 at 14:35

    Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

  • Minna
    28.7.2015 at 14:36

    Lahjakortti tulisi tarpeeseen! Mukana arvonnassa.
    minnapo1(at)gmail.com

  • Nitta
    28.7.2015 at 14:37

    Herkut lenkkarit! Mukana!
    nittakos@gmail.com

  • Oili
    28.7.2015 at 14:39

    Mukana arvonnassa.
    o.korpi@gmail.com

  • Marru
    28.7.2015 at 14:39

    Mukana arvonnassa! Saappaat syksyksi olisi tarpeen 🙂
    kotihiirivarvikossa(at)gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:48

    Mukana!
    kuiskaa@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 14:51

    Arvonnassa mukana, tarvisin syksyksi uudet treenikengät t.sari laitinen

  • Hanna
    28.7.2015 at 15:02

    Tarpeeeen tulisi lahjakortti, teinit tarvitsee uudet lenkkarit syksyyn ne pitää olla"kuulemma" nike freet ehdottomasti.

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 15:12

    Mukana arvonnassa 🙂 zarkkuu@hotmail.com

  • Tiia-Askeleita perheenä
    28.7.2015 at 15:13

    Mukana ! Olisi ihana ostaa itselle uudet kengät 🙂
    babystepblogi@gmail.com

  • Salla
    28.7.2015 at 15:22

    Mukana 🙂 juostenolenjoperilla@gmail.com

  • Martina
    28.7.2015 at 15:23

    Mukana arvonnassa! marru1@hotmail.com

  • EBBA
    28.7.2015 at 15:24

    Mukana! 🙂

    cride_ (at) hotmail.com

  • HannaL
    28.7.2015 at 15:26

    Mukana kivassa arvonnassa. hanna_lappalainen@luukku.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 15:30

    Nike Freet on unelmat jaloille ihan vaan kesäiselle kaupunkikävelylle jätskin kanssa tai ilman 🙂

    rani.saarinen ät gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 15:34

    Arvonnassa mukana! isla123(a)luukku.com

    -Isla

  • JohaNna / Arjen miljonääri
    28.7.2015 at 15:42

    Mahtava arvonta, mukana! 🙂 arjenmiljonaari@gmail.com

  • Lehtori
    28.7.2015 at 15:56

    Mukana arvonnassa.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

  • Jatta
    28.7.2015 at 16:04

    Osallistun! 🙂
    jatta.pietil@hotmail.com

  • Milla
    28.7.2015 at 16:06

    No mukana ollaan, koska kengille nyt kyllä aina on käyttöä.. 🙂 Työtkin alkaisi taas ensi viikolla (nyyh) ja mustille kohtuusiisteille kengille on aina tarvetta. 🙂 milla.samu at gmail.com

  • Teija Hämäläinen
    28.7.2015 at 16:09

    Treenilenkkareita kuluu siihen tahtiin, että tulisi lahjakortti tarpeeseen.
    hamalainentm@gmail.com

  • titti
    28.7.2015 at 16:21

    Mukana ehdottomasti 🙂 Footwaylle olis tilausta lähdössä muutenkin 🙂

  • Hanna.T
    28.7.2015 at 16:28

    Mukana arvonnassa! hanna.tiri@hotmail.com

  • Jonna
    28.7.2015 at 16:31

    Mukana arvonnassa! jonna.skytten (at) luukku.com

  • Miikku
    28.7.2015 at 16:40

    Mukana!

  • miitu
    28.7.2015 at 16:46

    Mukana, olisi kyllä käyttöä 😉
    milla.lamminpera (at) gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 16:56

    Mukaan arvontaan. tuiju321 (at) hotmail.com

    -Tuija

  • Tanja
    28.7.2015 at 17:01

    arvonnassa mukana ikuisen tossukuumeni takia 🙂

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 17:12

    Mukana! 🙂
    leevilotta(at)luukku.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 17:16

    Mukana arvonnassa myös! 🙂
    siniheikkala@suomi24.fi

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 17:17

    Mukana arvonnassa 🙂
    tanja.puustinen@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 17:29

    Uudet Niket kyllä kelpaisi! 🙂
    jen-ny93@hotmail.com

  • Lotta
    28.7.2015 at 17:34

    Mukana!:)

  • Pia - Jotain tekemistä
    28.7.2015 at 17:42

    Mukana! 🙂
    jotaintekemista@gmail.com

  • Tiia Mällinen
    28.7.2015 at 17:45

    Mukana! Tämä kesä mennyt tällä odottajalla vuodelevossa, mutta syksyllä toivon mukaan pääsee ainakin vaunulenkeille 🙂 tiia.mallinen@live.fi

  • Hippo hiiri
    28.7.2015 at 17:50

    Mukana!
    hippohiiri at gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:00

    Mukana! 🙂 suvi.tuomaala@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:03

    Mukana 🙂 plussaa(a)outlook.com

  • Henna
    28.7.2015 at 18:07

    Ilman muuta mukana arvonnassa, syksykengille olisi tarvis! 🙂 hennakan (at) gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:08

    Mukana arpaonnea kokeilemassa ☺
    tiinasaari@hotmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:11

    Tietenkin mukaan arvontaan ! minna.nevalainen(at)pp.inet.fi

  • j.m
    28.7.2015 at 18:15

    Jee, nuo mustavalkeet niket olleet pitkään ostoslistalla 🙂

  • Vilhelmiina
    28.7.2015 at 18:15

    Mukana! Itsellä Freet on pyöräilyyn sillä varpaat menee niissä ihan solmuun juostessa. Uudet juoksulenkkarit olisi hakusessa sillä pelkään, että vanhat jättää minut vielä joskus lenkkipolulle 🙂

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:16

    Ehdottomasti mukaan! Mulle kans päheet pinkit kiitos! 😀 milla.laitila (at) gmail.com

  • Vilna Mikkonen
    28.7.2015 at 18:21

    Mukana arvonnassa! Tänä kesänä treenit maistuneet pt:n kanssa. Usein tulee kuitenkin luistettua tallille ratsastelemaan jos pitäis yksin mennä salille.. vilna.mikkonen@gmail.com

  • JohannaL / Koti Aurorassa
    28.7.2015 at 18:22

    Mukana. johannaliina(at)gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:26

    Haluan pinkit niket 🙂 liisiu@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:30

    Kiva arvonta! Mukana ollaan!

    🙂 Anniina

  • Maria.S kuukuu
    28.7.2015 at 18:31

    Uudet lenkkarit tulisi NIIN tarpeeseen 😀
    maria_kri (at) luukku.com

  • klaara
    28.7.2015 at 18:32

    Ihanan väriset tossut! Mukana arvonnassa.

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:52

    Mukana arvonnassa! Itse taas tykkään treenata kesäisin! Oi miten ihanaa on lähteä kesäaamuna juoksulenkille, kun luonto heräilee ja aurinkokin vähän pilkottaa (paitsi tänä kesänä!), mutta vielä on sopivan vilpoisaa. Syksylläkin treeni maistuu, mutta talvi on paha…loska, pimeys ja kylmyys saa valitsemaan kotisohvan, villasukat ja karkkipussin 😄 speuhkur@hotmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:53

    Oi miten kiva arvonta, mukana ollaan! myymeri@hotmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:54

    Mukana arvonnassa! Ihme kyllä tänä kesänä treenit ovat maistuneet 😊 liekö syynä sitten syksyiset kelit?? sinipit@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:55

    Tuollaiset pinkit Niket kelpaisi kyllä – siis arvonnassa mukana. Tiina H

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:56

    Nike freet ovat kyllä kivan näköiset ja värivalikoimakin on huippu! Mukana ollaan 😃 paivi.pitkanen5@luukku.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:57

    Itse hankin juuri ensimmäiset freet ja en voisi olla tyytyväisempi! Toivottavasti onni potkii arvonnassa niin saisin toisetkin 😉 leena.kaasila@arkjr.fi

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:58

    Mukana kivassa arvonnassa! Nike freet jossain kivassa karkkivärissä houkuttaisi! Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 18:58

    Ehdottomasti mukana!! 😃 VirtaHenna@gmail.com

  • -Auroran&vaavin äiti-
    28.7.2015 at 18:59

    Mikä se sellainen treeni on? Ei oo täälläkään näkynyt 😉 Uusien lenkkareiden hankintaan olisi lahjakortista iloa 🙂

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 19:06

    Mukana! "Hemuli"

  • Sonsku
    28.7.2015 at 19:14

    Mukana. 😀
    Soni1@luukku.com

  • Amelia
    28.7.2015 at 19:14

    Ehdottomasti mukana ollaan! 🙂
    ameliarose211@gmail.com

  • Suvi
    28.7.2015 at 19:14

    Mukana 😀

  • Salla
    28.7.2015 at 19:14

    Mä taas olen vasta tänä kesänä innostunut juoksemisesta juoksukurssin ja uuden sykemittarin myötä, vitsit sehän on kivaa! Ja noi sun kengät on muuten tosi hienot 🙂

    Salla / pupunen (at) iki (piste) fi

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 19:16

    Niken lenkkarit on jo pitkään ollut toivelistalla! -suffeli

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 19:18

    Uudet lenkkarit tulisi tarpeeseen. Niistä voisi jopa saada inspiksen urheilemaan. 😀

    marju.r@luukku.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 19:22

    Mukaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

  • Piipa
    28.7.2015 at 19:29

    Mukana arvonnassa. 🙂

  • Riitta T
    28.7.2015 at 19:32

    Mukana ollaan 🙂
    66aurinkoinen@gmail.com

  • *Mirva*
    28.7.2015 at 19:44

    Mukana
    hakkinen.mirva @gmail. .com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 19:46

    HennaH
    Mukana arvonnassa, pinkit Niket kiinnostaisi, lenkkeily on mukavaa ja rentouttavaa.

    .henna.holappa1@luukku.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 19:52

    Muuukkkaaaannnaaaa!!!!!!
    l.savela@hotmail.com

  • Mira
    28.7.2015 at 20:01

    Mukana arvonnassa 🙂 mira.jarvelainen@gmail.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 20:23

    samoja Niken kenkiä löytyy mun eteisestä kolmessa eri värissä! Tykkään 🙂
    Kelpuuttaisin vaikka neljännetkin jos arpaonni suosisi, heh.
    -petrlotta (lottah @live. Fi)

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 20:24

    Mä oon nyt löytänyt juoksun ilon, lenkkarit ei kuitenkaan ole mitkään parhaat… T:maiqqu
    maiqquu@gmail.com

  • Miikkis
    28.7.2015 at 20:41

    Onpa herkut! Saisinkohan minäkin lisää treenimotivaatiota uusilla kengillä? 😛

    miikkiksen @ gmail.com

  • tvej
    28.7.2015 at 20:50

    Hienot Niket! 🙂 Mukana arvonnassa.

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 20:57

    Ehdottomasti mukana 🙂
    anni.nattinen@hotmail.fi

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 21:15

    Kivan pirteät lenkkarit sulla – näillä iloa syksyn lenkkeihin!
    Mukana ollaan,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

  • ENNI
    28.7.2015 at 21:43

    Mukana ! 🙂 ennnim@gmsil.com

  • Anonyymi
    28.7.2015 at 21:53

    Olisipa mukavaa saada uudet popot 🙂 Eli mukana arvonnassa, tthanna@hotmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 01:13

    Aina on tilaa uusille kengille, eli mukana! 🙂 nannau@luukku.com

  • Mari V
    29.7.2015 at 04:00

    Mukana arvonnassa! 🙂

    mari.h_84@netti.fi

  • Tine
    29.7.2015 at 04:53

    mukana arvonnassa

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 05:18

    Mukana ollaan
    lauramannermaa@hotmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 06:10

    Mukana arvonnassa ehdottomasti:)paulina81@luukku.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 07:01

    Tää vois helpottaa vähän mun nikekuumetta… 🙂

    kauppisara@gmail.com

  • Aila
    29.7.2015 at 07:07

    Ihana juttu, mukana ollaan.
    karhuoja@gmail.com

  • maarit
    29.7.2015 at 07:43

    ihania kenkiä …. kunhan vaan koossa löytyisi…. mukana arvonnassa. maison@luukku.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 07:44

    Mukana arvonnassa 🙂 hilmanaiti@hotmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 08:07

    Minua on nytten kesänalussa kunnon treeni kärpänen vasta purassutkin ja alesta ostin itselleni kunnon niket käyttöön ja täytyy sanoa että kyllä se lenkki kulkee kengillä mitkä tuntuu kivoilta jalassa ja miellyttää silmää niin aina vaan paremmin 😀 Jos arpaonni suosii niin 13-vuotiaalle tytölle hommataan lenkkikengät kun hänkin on ruvennut innostumaan äidin lenkki kaveriksi 🙂
    ~ taruku@windowslive.com ~~

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 08:17

    Mukana arvonnassa!
    nina.strom@hotmail.com

  • Jessika
    29.7.2015 at 08:18

    mukana, tarpeen tulis kyllä 😀

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 09:37

    Mukana 🙂 Luumu39@gmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 09:59

    Kyllä kelpais, sais uudet kengät töihin! 🙂 johanna_penttila@hotmail.com

  • sikurina
    29.7.2015 at 10:06

    Ihanat kengät! Kesällä ei oikein tahdo treenailu luistaa, mutta syksyllä useimmiten iskee into.
    s.kansakoski(at)luukku.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 10:28

    Mukaan!
    Ansa-Maria
    ansamaria33(a)gmail.com

  • Helmi
    29.7.2015 at 10:47

    Mukaan arvontaan. Uusille juoksukengille ois tilausta. 🙂

  • Birgit Bikken pilttuusta
    29.7.2015 at 11:39

    Ihanan pirtsakat lenkkarit! Mukana arvonnassa 🙂
    bikkenpilttuu@hotmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 12:45

    Uusille popoille olis kyllä tarve, eli mukana
    – Anu

  • Anskuli
    29.7.2015 at 13:41

    ihanat lenkkikengät 🙂 itekkin olisin sellaisia vailla joten arvontaan osallistun mielellään.. annariitta.hytonen(at)gmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 14:03

    Mukana ehdottomasti! aivan ihanat niket! 🙂 su-ssuu@hotmail.com

  • Tiia
    29.7.2015 at 15:45

    Mukana arvonnassa! Uudet Niket kuumottaa 😉

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 16:03

    Mukana arvonnassa! milla.kallonen (at) luukku.com

  • EevaM
    29.7.2015 at 16:15

    Ihanat Niket, tarvitsisin itsekin. Mukana!
    eeva22@hotmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 16:15

    Mukaan arvontaan!
    Mari.ke@luukku.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 17:29

    Mukana! Tarpeeseen tulis 😊iitu78 (a) gmail.com

  • Julia Saarikoski
    29.7.2015 at 18:16

    Iiihana arvonta(; Mukana ollaan!
    Juppe1221@gmail.com

  • Saija i
    29.7.2015 at 18:27

    Ihanan kevyen näkoiset tossut! Kesällä ei kyllä huvita toi treenaaminen sitten yhtään.. 🙂

    kotitonttu44@gmail.com

  • Terhi J.
    29.7.2015 at 18:27

    Mukaan kivaan arvontaan:) Jospa arpaonni osuis kohdalleni sillä juoksukenkien hankinta ois ajankohtainen 🙂

  • minea.mariella
    29.7.2015 at 18:46

    Ehdottomasti mukana! Kyllä ois mahtavaa voittaa tällänen 😀
    minea.mariella@gmail.com

  • Kati (Ei ihan vielä)
    29.7.2015 at 18:50

    Mukana arvonnassa! ei.ihan.viela@gmail.com

  • sisko
    29.7.2015 at 19:42

    Kyllä olisi uusille syyskengille tarve!

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 19:51

    Mukaan arvontaan 😉
    merja@pirkholma.fi

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 21:00

    Arvonnassa mukana =)
    soikki85@jippii.fi

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 21:37

    Mukana avonnassa. riraraita@hotmail.com

  • Anonyymi
    29.7.2015 at 22:21

    Mukana arvonnassa! Magdalena_granholm@yahoo.se

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 04:20

    Mukana 🙂 ilokseni@gmail.com

  • ahle
    30.7.2015 at 05:33

    Érityisesti lenkkeily tarvitsisi juuri nyt pientä lisäboostia uusien tossujen muodossa. Tykkään juosta metsässä, ja siellä jos jossain juoksutossuilla on merkitystä. Ihan ehdottomasti mukana siis..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 06:35

    Osallistun arvontaan!:)
    suvi.lahdemaki@gmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 07:21

    Valkoiset tennarit olis listalla, joten mukaan arvontaan😊margareta.korhonen@gmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 07:35

    mukana arvonnassa 🙂
    z_z04@hotmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 10:05

    Mukana. pia.oksanen(at)luukku.com. kiva arvonta.

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 11:05

    Mukaan arvontaan. Täälläkään ei kesällä ole treenattu, mutta jospa taas syksyllä innostaisi enemmän. Kuntokin on kyllä sen mukainen, että jätski on maistunut + kaikki muutkin herkut!
    Adimon (katimo@suomi24.fi)

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 12:02

    Osallistun arvontaan! 🙂
    jenni.kohtamaki@luukku.com

  • lentoemo
    30.7.2015 at 12:45

    Kumpparit on ehdoton hankinta viimeistään syksyllä, nykyiset vetävät ihan viimeisiään..
    flight(at)luukku(piste)com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 13:00

    Mukana arvonnassa. Eilen ostin mustat Niken freet, mutta kelpaisi toisenkin värisinä.
    jaana.m.mikkonen@gmail.com

  • Siili
    30.7.2015 at 13:36

    Mukana

    vaatehuttuja(@)gmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 13:59

    Arvonnassa mukana! Niket kelpais!
    T. Samassa rakennuksessa töissä

  • Henna73
    30.7.2015 at 17:22

    Mukaan 🙂

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 17:24

    Mukaan minäkin
    samte08( at )hotmail.com

  • Netteriina
    30.7.2015 at 17:28

    Mukana arvonnassa 🙂
    netteri@gmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 18:15

    Mukana kivasa arvonnassa salli.moilanen36@gmail.com

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 18:21

    Mukana kesän arvonnassa. Salli.moilanen36@gmaul.com

  • Laura
    30.7.2015 at 18:36

    Arvonnassa mukana. 🙂

  • Anonyymi
    30.7.2015 at 19:21

    Osallistun innolla!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

  • Anonyymi
    31.7.2015 at 04:23

    Mukana! 🙂
    millal@luukku.com

  • Anonyymi
    31.7.2015 at 05:31

    Mukana arvonnassa!
    jjjemilia@gmail.com

  • anna s.
    31.7.2015 at 06:26

    mukana 🙂

    anna_88@luukku.com

  • Anonyymi
    31.7.2015 at 06:32

    Rakastan juoksemista kesäaamuina.
    Mukana arvonnassa: halonen.laura@pp.inet.fi

  • outi.
    31.7.2015 at 07:54

    mukana! outi.teeriaho@hotmail.com

  • Veerushka
    31.7.2015 at 08:05

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Merjuska
    31.7.2015 at 08:14

    Uusille treenikengille olisi kyllä tarvetta;) Mukana arvonnassa.

  • Mari / puolitoistakerrostakotia
    31.7.2015 at 08:38

    MUKANAMUKANAMUKANA!

  • Anonyymi
    31.7.2015 at 10:02

    mukana:)
    mil-lie@hotmail.com

  • My heart is here
    31.7.2015 at 10:22

    Uudet kengät olisi enemmän kuin tarpeen!
    mmyheartishere@gmail.com

  • Anonyymi
    31.7.2015 at 11:22

    Mukana arvonnassa 🙂
    – Taikku (taikku06@netti.fi)

  • Päivi
    31.7.2015 at 12:27

    Kesä on parasta aikaa liikkua. Tuntimäärät lisääntyy, kun on aikaa ja valoa enemmän. Kannattaa noilla kengillä aloitella varovasti, jos et ole ennen totutellut noihin. Muuten akillesjänteet ja pohkeet voi olla kovilla. Ja osallistun arvontaan. 🙂

  • Vintagentti
    31.7.2015 at 15:45

    Jännä juttu miten treenikipinän syttymiseksi tarvitaan joskus vain jokin uusi pieni juttu, kuten kivan väriset lenkkarit tms. Sitä kipinää tässä itsekin yritän etsiä, kovasti on kateissa, vaikka lenkkeilyn kannalta kulunut kesä olisi kyllä ollut ihan mahtava. Hmmph. Mukana arvonnassa luonnollisesti.

  • Anonyymi
    31.7.2015 at 20:41

    M-U-K-A-N-A 😀
    t: evel11na@luukku.com

  • Anonyymi
    1.8.2015 at 03:04

    Mukana!
    -saia

Lue lisää