RYHMÄ HAU HUUMAA

Kuinka monen perheessä Ryhmä Hau on nyt ihan paras? Varmasti muuallakin fanitetaan kuin vain meillä ja Aatu ei mitään muita piirrettyjä katsoisikaan kuin näitä uudestaan ja uudestaan. Aatullahan oli kesäkuussa synttärit ja jo aikaisemmin hän toivoi kovasti näitä Ryhmä Hau hahmoja ja tuota vahtitornia lahjaksi.

Enpä tiennyt miten suuri buumi näistä onkaan tullut ja olin ihan liian myöhään liikkeellä. Nämä kaikki oli myyty loppuun lähes koko Suomesta. Muutaman hahmon onnistuin löytämään ja sitten Mallorcalta ostimme sellaisen isomman poliisiauton. Näitä vahtitorneja oli sielläkin, mutta ensinnäkään paketti ei olisi mahtunut matkalukkuumme ja toiseksi hinta oli reilut 30e kalliimpi kuin Suomessa.

No mutta hei, miten ihania ihmisiä onkaan olemassa! Olen yhdessä
facebook ryhmässä ja sieltä yksi ihana ihminen bongasi näitä hahmoja ja
tuon vahtitornin kaupassa ja lupasi postittaa ne meille toiselta
puolelta Suomea! Arvaatte varmaan kuinka innoissaan Aatu oli kun kuuli
uutiset! Meillä harvemmin leluja ostetaan ihan muuten vaan eikä
kumpikaan lapsi niitä yleensä juuri kinuakaan, mutta nämä oli vain pakko
ostaa kun tiesin kuinka kauan Aatu on näitä jo toivonut. Suuri kiitos vielä sinulle J jos satut tätä täältä lukemaan!

Luulisi, että näitä nyt jossain vaiheessa taas lisääkin tulisi kauppoihin. Nyt ei enää puutukaan kuin se tyttökoira Kaja ja Riku tyyppi ja sitten on koko poppoo kasassa!

  • Anonyymi
    3.8.2015 at 16:24

    Nämä on meilläkin tällä hetkellä niin pop! 3v tyttö ja leikkii kovasti ryhmä hau juttuja. synttärilahja toiveena kaja, eipä taida löytyä sellaista ainakaan meidän kaupoista.

    • Sini
      3.8.2015 at 18:54

      Nää on niin pop nyt! Taitaa olla lähes joka paikasta loppu, mutta maahantuojan mukaan tässä kuussa pitäisi tulla lisää!

  • Ebbe
    3.8.2015 at 18:36

    Onko noiden nimi oikeasti Ryhmä Hau? 😀
    Meillä pojat puhuu vain Paw Patrolista.

    • Sini
      3.8.2015 at 18:54

      Juu siis enkuksi Paw Patrol ja suomennos on Ryhmä Hau 🙂

  • heidiihh
    4.8.2015 at 12:08

    Meille kotiutui tänään samanmoinen setti Ryhmä Hauta, näitä löytyi onneksi vielä yksi paketti täältä meidän paikallisesta lelukaupasta, pieneltä pohjoiselta paikkakunnalta kun ollaan 🙂 Voi sitä meidän 3v:n huolta ja surkua, kun minulta jäi Rollen hahmo epähuomiossa kaupan hyllylle, mutta onneksi hoksattiin asia heti liikkeen pihalla eikä ehditty vielä kylältä kotiin asti.. 😀

    • Sini
      5.8.2015 at 07:12

      Oi, sieltä löytyi vielä!

  • titti
    5.8.2015 at 04:16

    Tää ryhmä hau on kuulemma hyvä, vaikka isompi tykkää enemmän kissoista normisti 🙂

    • Sini
      5.8.2015 at 07:13

      Tää on nyt niin in 🙂

  • Anonyymi
    21.8.2015 at 11:03

    Kannelmäen Br-lelujen myymälässä Helsingissä oli aika hyvä valikoima tänään ryhmä hau leluja.

Lue lisää