Siivosin tuossa meidän yhtä komeroa ja sieltä löysin kaiken kaman alle hautautuneena nuo isot hamahelmet. Meillä Aatu innostuikin näistä taas oikein urakalla ja vapaapäivänäni vietettiinkin hetken aikaa yhdessä hamaillen.
Muutaman hahmon Aatu jaksoi hienosti tehdä ja keskittyä hommaan, mutta
sitten alkoi ajatukset harhailla ja tehtiin viimeinen yhdessä loppuun.
Nämä jäivät tuohon keittiöön hollille ja Eevikin innostui näillä
puuhailemaan useamman tovin. Pienille mielestäni käteviä ovat juurikin
nämä isommat hamahelmet ja Aatu tekikin hienosti mallin avulla noita erilaisia hahmoja.
Se tympein osuus on tietystikin äidille lankeava silitys! Ja imurissa kilisee vieläkin noita hamahelmiä kun jostain kumman syystä niitä löytyy vielä viikonkin päästä ympäri taloa. Hamahelmet ovat kyllä kiva ja kehittävä ajanviete ja täytyy sanoa jos aikuisten värityskirjan tekeminen lievittää stressiä niin kyllä tällä hamailullakin oli sama vaikutus, suosittelen aikuisiakin testaamaan!
Tiia
29.9.2015 at 20:19Meillä hamat ovat myös käytössä, aina silloin tällöin innostutaan 🙂 Netistä löytyy paljon kuvia ja ideoita, joiden mukaan on helppo tehdä.