Mallorcalla sijaitseva Palma Aqurium on vähän samantyylinen kuin meidän Sea life, mutta vain todella paljon isompi! Puisto sijaitsee Palmassa ja sinne kesti bussilla tuolta Palma Novasta noin 30 minuuttia. Me ostimme jo hotellilta perhelipun, joka maksoi muistaakseni 65 euroa ja sillä sai myös ilmaisen bussikyydityksen. Lentokentällä meille jaettiin esitteitä, joissa oli jotain alekuponkeja tuonne jos haluaa vaikka mennä omalla autolla tai perhelippu ei ole tarpeellinen.
Puisto oli aika mahtava! Ensin oli suuri akvaario-osuus, missä oli toinen toistaan mielenkiintoisempia lajeja. Alussa tuolla oli vähän ruuhkaa, koska koko bussilastillinen oli kerralla tuolla samassa paikkaa, mutta myöhemmin tuota väenpaljoutta ei suuressa puistossa juurikaan huomannut.
Puisto oli jaettu eri osa-alueisiin (täällä esitelty hyvin) ja sieltä löytyi mm. kaunis viidakko, missä oli vesiputouksia, kilpikonnia, papukaijoja ja liskoja. Lisäksi alueella oli useita ruokapaikkoja, myymälä, leikkipaikkoja niin sisällä kuin ulkona ja paljon muutakin puuhaa. Sukellusta oli mahdollisuus harrastaa (maksua vastaan tietenkin) ja ison haialtaaseen pääsi sellaisella lasipohjaveneellä tsekkailemaan kaloja.
Tuolla osa altaista oli tosi isoja ja niissä järjestettiin erilaisia esityksiä. Lapsista oli kiva makoilla noilla patjoilla ja seurata haikaloja. Tuo kyseinen haiallas ”The big blue” oli kuulemma euroopan syvin haiallas.
Ulkoalue oli kanssa melko suuri ja siellä oli mm. vasarahaita ja kilpikonnia sekä monneja. Lisäksi keskellä oli iso leikkialue ja siinä järjestettiin mm. merirosvesitys ja lapset saivat olla vesisotaa vesi-ilmapalloilla.
Meidän reissun aikaan oli se helleaalto ja tuonakin päivänä oli varmasti noin 35 astetta lämmintä. Pihassa olevat vesisuihkujutut näyttivät kyllä itsestäkin aika houkuttelevilta! Lapset viihtyivät yllättäenkin tuossa aika kauan. Kuivattelun jälkeen menimme vielä loppuajaksi sisäleikkipuistoon, mikä oli sellainen vähän hoplop tyylinen paikka. Siellä piti olla sukat jalassa mitä monilla ei tietystikään mukana ollut ja niinpä saimmekin pulittaa vielä jokusen euron sellaisista pikkusukistakin.
Palma Aquarium oli ainakin meidän mielestä tosi kiva paikka ja suosittelen siellä vierailemaan jos Mallorcalla käytte. Tuonne kannattaa varata reilusti aikaa ja mukaan lapsille uikkarit ja ne sukat 🙂
Eppusen kaapilla
3.9.2015 at 19:56Ooh! Ihania kuvia! 🙂
Anonyymi
5.9.2015 at 19:43Todella hienoja lomakuvia