PIIPAHDUS MARIMUKSUSSA (JA ALEKOODI)

Kävin tuossa marimuksussa ihastelemassa syksyn uutuuksia niin Marimekolta, Molo kidsilta kuin Papultakin. Marimuksusta löytyy kiva valikoima näitä kaikkia ja nappasin liikkeestä samalla muutamia kuvia. Jos siis suunnitelmissasi on hankkia esimerkiksi molo kidsin toppaa tai papuja itsellesi tai lapsellesi niin kurkkaa lopusta maanataihin saakka voimassa oleva alekoodi, jolla saa -20% alennuksen kaikista lastenvaatteista (ja papulta myös aikuisten vaatteista).

Marimekon lastenpuolella riittää värejä ja kauniita kuoseja! Erityisen ihana on mielestäni tuo lilapohjainen tunika ja sen kanssa yhteensopivat petroolin väliset joustavat leggingssit!

Kuoseja voi yhdistellä kivasti keskenään. Poikien puolella seikkailee syksyllä leijonat ja tytöiltä löytyy mm. kukkia. Eevin suosikki oli kuvassa näkyvä pilkumekko ja saman sarjan sukkikset.

Uutena merkkinä marimuksussa on Thumble ’n dry. Merkiltä löytyy mm ihania strech denim vaatteita pojille ja kukkakuosi tytöille.

Vauvojen puolelta bongasin supersuloiset neulehousut ja nuo minikokoiset denim pökät. Denim housuja oli isommillekin ja tosiaan ovat joustocollegea, mutta näyttävät farkuilta.

Molo kidsilta löytyy hyvin toppaa, talvikenkiä ja erilaisia sisävaatteita. Winter floral kuosin kanssa aivan upeasti sopii yhteen nuo tumman lilan väriset toppahousut!

Tosiaan siis koodilla marimuksu saatte -20% alennuksen kaikista lastenvaatteista ja papulta myös aikuisten tuotteista. Koodi on voimassa maanantaihin saakka. Yli 100 euron tilauksissa on ilmainen postitus! Koodi syötetään heti sivuille mennessä oikeaan ylänurkkaan kohtaan ”kampanjakoodi” ja sivu näyttää sitten automaattisesti alehinnat. Kauppaan pääsette tästä.

Lisäksi nyt viikonlopun ajan on marimuksussa -20% tarjouksessa kaikki astiat ja sisustustekstiilit. Tuolla mm. syksyn uudet sävyt ihanista tasaraita trikoolakanoista (harmaa ja lila), uusia kuoseja astioissa ja paljon muuta kivaa!

  • Sanna
    18.9.2015 at 10:32

    Minkälaista mitoitusta Eevin Heijaa-mekko on? Onko sama koko kuin muissakin vaatteissa? Meillä Marimekon paidoista 92 on nyt sopiva niin mietin olisiko 98 aivan liian iso.

    • Sini
      18.9.2015 at 11:45

      Moi! Mekon malli on tosi pitkä ja sen vuoksi sanoisin, että pituutta vastaava koko on hyvä. Meillä Eevi on siis reilut 115cm ja mekko on 116 kokoa vaikka muuten on marimekolta ollut jo 122 koko.

  • j.m
    18.9.2015 at 17:58

    Ihana mekko, onko tuo alaosa pinkki vai punainen? Ja mitoituksesta myös meinasin kysyä mutta edellinen valoittikin sitä 🙂 onko eevi oikeasti noin lyhyt? Meidän 4- vuotias alkaa olla samoissa mitoissa, käyttää jo 116 kokoa pääasiassa.

    • Sini
      18.9.2015 at 18:43

      Alaosa on pinkki! Juu Eevi oli kesäkuun mittauksessa 114,6cm pitkä. Katsoin juuri omasta neuvolakortistani niin olen itsekin ollut tuon ikäisenä vain sentin pidempi eli lyhyttä kansaa ollaan 😀

  • Anonyymi
    19.9.2015 at 08:00

    Toimiiko alekoodi tosiaan kaikkiin lastenvaatteisiin? Yritin tilata Ruskovillaa, mutta en saa alekoodia toimimaan :/
    Aivan ihana tuo Eevin mekko 🙂

    • Sini
      19.9.2015 at 15:50

      Itseasiassa koodi ei taida toimia ruskovillaan, mutta kaikkiin muihin kyllä. Pahoittelen sekaannusta!

  • j.m
    19.9.2015 at 08:41

    Jep, ajattelin oliko tullut näppäilyvirhe 🙂 Me taas ollaan hieman keskivertoa pidempiä koko porukka 🙂

Lue lisää