Näin joulun alla sitä tulee perinteisesti tehtyä vähän perusteellisempia siivouksia ja olen ehtinyt nyt käydä läpi keittiön kaapis, ”romukomeron” sekä lastenhuoneen lelut. Leluista ja lastenhuoneen tavaroista laitettiinkin aika raakalla kädellä tavaroita kiertoon, sillä monet leluista olivat joko rikkoontuneet tai sitten ei enää niin ajankohtaisia ja jääneet käyttämättä. Vaikka ihana puinen hella oli kaunis silmälle niin ei sillä juurikaan enää leikitty. Samoin dublot ovat jääneet käyttämättä kun Aatukin tykkää enemmän leikkiä jo pikkulegoilla.
Yllättävän paljon tavaraa lähti kiertoon siivouksissa, vielä olisi edessä oman vaatekaapin läpikäyminen ja lasten vaatteiden läpikäyminen. Toppavaatteet raahattiin nyt eteiseen ja välikausikamppeet odottamaan pesua ja säilömistä. Jouluksi ei noin muuten tule kyllä mitenkään erityisemmin jynssättyä paikkoja, mutta tämä järjestelypuuska kummasta iskee aina näin joulun alla. Onko muilla sama juttu?
Lastenhuoneen pikkutason päällä on ne eniten käytetyt lelut ja isoimmat tavarat. Tuo on sen verran matala, että siinä on kätevä leikkiäkin noilla. Aatun suosikkileluja tällä hetkellä on niiden pikkulegojen lisäksi nuo Ryhmä Hau jutut ja tuo paloasema.
Eevin nätti My Little Pony linna pääsi nyt tuohon tason päälle kun siihen raivattiin tilaa. Tämä linna on siis se Canterlot linna, josta järkkäsin arvonnan tuolla facebookin puolella ja me saimme itse myös tällaisen linnan leikkeihin. Linnassa tuli mukana myös hurjan paljon rekvisiittaa sekä yksi poni. Uskon, että täällä tulee asustelemaan myös Eevin Littles pet Shop hahmot, ne kun ovat tällä hetkellä hänen lempilelujaan. Mitkä jutut teillä on in nyt lapsilla?
Joulun alla ja toki muutenkin sitä ainakin itse miettii, että kuinka hyvin meillä onkaan asiat. Niinpä ainakin itse aion osallistua joulupuu keräykseen ja toivottavasti tuoda vähän hyvää mieltä jouluksi sellaiselle lapselle, joka ei välttämättä muuten saisi ainuttakaan joululahjaa. Joulupuu keräyksiä järjestetään ympäri maan monilla paikkakunnilla ja parhaiten oman paikkakunnan keräystiedot löytää varmastikin facebookista. Keräyksessä haetaan kortti missä on lapsen ikä ja sukupuoli, hankitaan lahja lapselle ja toimitetaan se keräyspisteeseen. Lahjan tulee olla uusi ja se voi olla joko ostettu tai omatekoinen. Jos blogiani lukee paikkakuntalaiset niin meidän kaupungin keräyksestä voi lukea tietoa täältä.
Lasten kanssa tulee paljon puhuttua kyllä siitä, kuinka kaikilla ei ole asiat niin hyvin kuin meillä. Koitan opettaa heitä olemaan kiitollisia siitä mitä heillä on eikä meillä saada aina kaikkea mitä halutaan. Jotenkin kiva huomata, että pienetkin jo ymmärtävät näitä asioita ja tuovat niitä esiin puheissaan. Eevin luokka keräsi myös joulupaketin hyväntekeväisyyteen ja mielestäni onkin kiva, että näistä asioista puhutaan myös koulussa.
Joulupuu keräyksen kanssa mietin, että olisi kiva toteuttaa se lasten kanssa yhdessä ja he saisivat olla mukana valitsemassa lahjoja. Meillä kumpikin lapsi uskoo vielä täysillä joulupukkiin ja varmasti ihmettelee miksei pukki tuokaan lahjoja kaikille. Tähän dilemmaan koitankin keksiä selitystä sillä haluan heidän kuitenkin tietävän paketin idean, mutta en halua vielä romuttaa uskoa joulupukkiin.
Anonyymi
23.11.2015 at 13:05Tämä on toinen vuosi kun osallistun mll joulupuu keräykseen ,meilläpäin täytyy olla nopea"että ehtii lapun saamaan ,kovin on suosittu ja hyvä niin.Minulle on tärkeää että tiedän lahjan menevän omalle kylälle jollekkin ja nimenomaan tarpeeseen!Hanna
Sini
23.11.2015 at 20:38Tänään hain laput ja meillä oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Toivottavasti kaikille löytyisi lahja!
Anonyymi
23.11.2015 at 19:20Moi! Juttelin viime jouluna joulupuun henkilökunnan kanssa ja he kertoivat että vähiten ihmiset ostavat lahjoja teini-ikäisille pojille. Itse aion taas tänäkin vuonna muistaa jotain teini poikaa… Axen tuoksut ovat kuulemma mieluisia 😉 t. Päivi
Sini
23.11.2015 at 20:40Mä olen kuullut samaa. En tiedä ajatellaanko, että heille on hankalempi keksiä lahjoja. Lelut kun ovat aika "helppoja" hankittavia. Juuri jotkut tuoksut ovat varmasti in ja tuossa alempana mainittiin leffaliput, pelit ym.
Anonyymi
23.11.2015 at 20:30Olen kanssa monena vuonna osallistunut Joulupuu-keräykseen ja toki taas tänä vuonna. Siitä tulee niin hyvä fiilis kun saa tehdä jonkun vieraan lapsen/nuoren iloiseksi 🙂 Monesti olen hakenut keräyskortin vasta seuraavana päivänä kun kortit on laitettu "jakoon" ja aina siellä on just jäljellä ne teini-ikäisten ( varsinkin poikien) kortit.. Itse ostan mielelläni teinien lahjoja mutta jotenkin tulee aina niin surullinen fiilis, kun kukaan ei ole halunnut ottaa heidän korttejaan. Kyllä teineillekin keksii niitä mukavia lahjoja, mm. leffalahjakortti, kosmetiikkaa/tuoksuja, pelejä tms.
Sini
23.11.2015 at 20:44Mä kävin tänään hakemassa kortit ja otin tarkoituksella lasteni ikäiset lapset, ett he saisivat itse valita heille lahjat kun osaavat vähän ajatella mistä sen ikäiset tykkäävät. Turhaa murehin joulupukin uskon menetystäkään, kumpikaan ei kysynyt siitä mitään kun kerroin lahjojen idean. Molemmat lapsista olivat todella innoissaan tästä ja miettivät jo illalla millaiset lahjat näille lapsille valitsisivat. Otammekin tästä yhdessä joka vuotisen jutun ja ensi vuonna täytyy napata yksi teini-ikäisen korttikin mukaan!
Iita
23.11.2015 at 21:55Täällä on myös ollut lelu sekä vaateinventaario käynnissä! Saikkulomalle ihan loistavaa puuhaa ettei mene päivät ihan norkoillessa 🙂 Kummasti helpottaa omaakin mieltä kun saa ylimääräistä tavaraa pois nurkista pyörimästä. Meillä muutenkin lelumäärät aika hillittyjä moneen muuhun verrattuna ja monet lelut meillä kodinhoitohuoneessa säilytyksessä ja sieltä ne kaivetaan esille aikuisen valvonnan alaisena. Mm. brio buildersit ja junarata ovat sellaisia mitkä on meillä todettu toimivan parhaiten kun eivät ole saatavilla joka päivä. Meidän poikien lahjatoive tälle joululle on juurikin tuo kuvissa näkyvä vahtitorni ja pari hahmoa siihen. Onko tuo kestävän oloinen? En ole sitä vielä päässyt livenä näkemään 🙂
Sini
25.11.2015 at 18:38No sepä! Tuo onkin hyvä systeemi, ettei kaikki ole kokoaikaa esillä. Vahtitorni oli vähän pettymys, on aika huter rimpula ja odotin siihen hintaan kestävempää tekoa. Meillä kuitenkin tosi tykätty ollut.
Anonyymi
1.12.2015 at 14:48Mikä on tuo ihana veturitalli? 🙂 tai siis mistä sellaisia saa? 🙂
-Niina
Sini
1.12.2015 at 16:40Se on brion. Aatu sai sen viime vuonna joulupukilta. Niitä oli ainakin silloin ihan cittareissa ja prismoissa yms.
Anonyymi
6.12.2015 at 05:45Hei
Joululahjoista vähän sivuun; muistatko mitä sarjaa nuo teidän leluhyllyt ovat? Siis nuo missä on muovilaatikot. Pitäisi saada lelut järjestykseen ja tuo näyttää todella toimivalta ratkaisulta 🙂
Kiitos jo etukäteen
Sini
10.12.2015 at 08:22Moi! Ne on ikean kenkähyllyjä ja niissä on ikean laatikot. Noita kenkähyllyjä ei valitettavasti vaan taideta enää valmistaa 🙁