Itsellä ainakin tuntuu välillä liikunnan kanssa olevan se, että tarvisin jonkun potkimaan minua persuksille ja patistamaa, että nyt menet! Tai vaihtoehtoisesti jonkin tavoitteen tai päämäärän minkä vuoksi jotain teen, vaikka totta kai se liikkuminen aina on vain hyväksi terveydelle.
Olenkin mukana Indiedaysin ja Op:n yhteistyössä, jonka myötä pääsin mukaan uuteen Op:n syke-vakuutuksen pilottivaiheeseen! Kyseessä on täysin uudenlainen vakuutuskonsepti, joka haastaa jokaisen meistä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan – ja myös palkitsee siitä. Siinä yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen, ja OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista.
Oikeastansa aika nerokas konsepti, jossa hyötyy niin asiakas alhaisemmista vakuutusmaksuista kuin vakuutusyhtiö, koska asiakas pitää paremmin huolta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Lue eteenpäin niin kerron lisää!
Homma toimii niin, että ensin valitaan neljästä hyvinvointihaasteesta se itselle sopivin. Vaihtoehtoina on Fjuul aktiivisuushaaste, Meal logger ruokavaliohaaste, energiatesti haaste sekä Pulse on treenihaaste missä minäkin olen mukana. Jokaisen haasteen kohdalla on asetettu tavoite, jonka suorittamalla saa alennuksen vakuutusmaksusta. Esimerkiksi tässä Pulse on haasteessani tavoitteena on kymmenen aerobista kuntoa ylläpitävää treenia kuukauden aikana. Ei siis mikään vaikea haaste, mutta haastetta suorittamalla tulee ainakin se reilu pari treenikertaa viikkoon! Treenien ei tarvitse myöskään olla mitään maratonijuoksuja vaan ihan 3-5km juoksullakin saa jo hyvän suoritteen.
Tässä Pulse on haasteessa sain postitse tuon kuvassa näkyvän sykemittarin sekä ohjeet sen käyttöön ja puhelimelle ladattavan Pulse on sovelluksen ohjeet. Treenatessa minun tarvitsee siis vain käyttää tuota sykemittaria ja laittaa bluetooth puhelimestani päälle, jolloin kaikki tiedot treeneistä menevät sovellukseen ja sieltä eteenpäin vakuutusyhtiölle.
Valitsin tämän Pulse on haasteen sen vuoksi, koska tosiaan tarvitsen vähän motivaatiota treenaamiseen juuri nyt. Viime talvi ja kevät menivät tosi hyvin ja noudatin pt:n tekemää treeniohjelmaa aika orjallisesti. No sitten tuli kesä ja kaikki meni vähän plörinäksi ja kesän jälkeen en vain oikein ole päässyt hommaan mukaan samalla innolla kuin ennen. Tuo Pulse on sovellus ehdottaa myös päivälle aina jotain treeniohjelmaa tai tavoitetta ja se on mielestäni aika kiva juttu. En ole ehtinyt vielä kovin montaa kertaa testata laitetta ja varsinaisia käyttökokemuksia tästä konseptista tuleekin vasta myöhemmin. Ainakin asennus ja käyttöönotto olivat helppoja ja sovelluksesta pystyy kätevästi seuraamaan omia suorituksia, poltettuja kaloreita ym tietoja.
Itsellä ainakin kahden pienen lapsen äitinä liikkumiseen ei vaan kertakaikkiaan tunnu aina löytyvän aikaa tai sitten olisi kaikkea muuta tekemistä kun vapaa-aikaa olisi. Ajattelin, että tämä haaste auttaisi myös sparraamaan siinä, että lenkille tai salille tulisi kuitenkin lähdettyä, koska tiedän tietojen menevän ylös ja tiedän, että siitä saisi sitten konkreettista hyötyäkin alempina vakuutusmaksuina. Aika onkin hauska juttu, koska vaikka tuntuu, ettei sitä ole, niin motivaation ollessa kohdillaan sitä repii sitten vain jostain. Kuten itselläni viime talvena ja keväänä treenasin sen 5 kertaa viikossa eikä ollut mitään ajankäytöllisiä ongelmia. Joskus lapset olivat mukana treenaamassa, osa suoritteista tehtiin kotona kuntopiirin myötä ja sitten lenkilläkin meni lopulta oikeasti vain se noin 45 minuuttia.
OPn Syke haluaa kutsua kaikki blogilukijat vakuutuksen pilottivaiheeseen edulliseen 15€ kuukausihintaan. Vakuutusturva kattaa pilotin aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa, Helsingissä. Huomattavasti tavanomaista tapaturmavakuutusta laajemman OP Sykkeen vakuutusehdot mahtuvat älypuhelimen ruudulle, kun ne perinteisesti ovat vaatineet useamman paperiarkin.
Jos asiakas loukkaa itsensä ja hänen tulee päästä lääkäriin, ei tarvita kuin yksi puhelinsoitto. Sen aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutuksen piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. Asiakkaan ei tarvitse täyttää ensimmäistäkään korvaushakemusta, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä. Asiakkaan maksettavaksi ei jää minkäänlaista omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa.
OPn Syke -pilotti kestää vuoden 2016 toukokuun loppuun asti, ja vakuutuksen voi irtisanoa pilotin aikana milloin vain. Kurkatkaa lisää täältä jos kiinnostuitte!
Itsellenihän tuo Omasairaala ei ole lähimaillakaan, mutta tarkoituksena onkin tässä testata tätä uutta konseptia ja kertoa siitä muillekin. Pilottivaiheen jälkeen näitä uudenlaisia vakuutuksia on siis mahdollista ottaa käyttöön laajemminkin mikäli palaute on positiivista!
Lisää käyttökokemuksia tästä tulossa myöhemmin kun pääsen kunnolla haasteen kimppuun!
try { cts = new Tagging(); cts.render(’trigger’); }
catch (err) { cts.log(err); }