PIENET PAKETIT OPELLE JA HOITAJALLE

Minusta on kiva muistaa opettajaa ja hoitajaa jouluisin ja keväisin, vaikkei se missään nimessä mikään pakollinen juttu olekaan. Aikaisempinakin vuosina lahjat ovat olleet ihan edullisia eikä mihinkään kilpavarusteluun ole mielestäni näissä tarvettakaan. Edellisinä vuosina lahjoiksi on annettu mm. käsintehtyä saippuaa joulumarkkinoilta, keittiöpyyhkeitä ja muuta pientä.

Tänä vuonna löysin kivat tähden muotoiset astiat tuolta Granitin
nettikaupasta. Näitä tilasin itsellenikin 3 kappaletta ja ajattelin,
että olisivat ihan kauniita joulukattauksessakin. Näihin voi laittaa
esimerkiksi karkkeja, rusinoita ja pähkinöitä tai sitten näitä voi
käyttää kynttilänalustanakin.

Samalla tilasin Granitista myös tuollaiset leimasinkirjaimet sekä noita mustia tähtiä. Ajattelin ensin laittaa tähdet roikkumaan pakettiin, mutta en tilatessa tajunnut kuinka isoja ne olivat ja ne taitavatkin jäädä meille vaan ihan koristeeksi. Granitissa oli myös kauniita lahjapapereita, jotka näkyivätkin tuolla paketointipostauksessa muutama postaus takaperin.

Tähtiastiat täytin sitten suklaakohvehdeilla, ajattelin tuon sinivalkoisen olevan varmin valinta ja koko höskä käärittiin lopuksi sellofaaniin. Koristeeksi laitoin vielä tuollaiset kanelitangot ja leimasimilla tein nuo pikkuiset kortit. Toivottavasti olisivat mieluisia saajilleen!

  • MINI
    11.12.2015 at 17:11

    Tosi kivat nuo leimasimet!

  • titti
    11.12.2015 at 18:08

    Tosi kauniit, varmasti kelpaa 🙂

  • Anonyymi
    11.12.2015 at 18:20

    Ehdottomasti näistä ei kannata ottaa paineita. Ajatushan on tärkein, ja oikeasti kuinka moni meistä muissa ammateissa olevista saa tällaisia ihanuuksia vaikka ehkä ansaitsisikin 😉 Tykkään itsekin lahjoa hoitajia, tekevät tärkeää työtä ja tämäkin tapa osoittaa se <3 Mielestäni teidän lahjat ihanat! Itse tänä vuonna kääräisen sellofaaniin ehkä vähän tylsän kynttilän ja koristeeksi "taikataikinasta" (valkoiset) askarrellut kuusen koristeet naruin. Päälle vielä nimilaput Granitin mustalla teipillä ja valkoisella kynällä siihen 🙂 Mutta, jos yhtään tällaisista stressaisin, en tekisi, vaan tykkään värkätä ja muistaa.

  • Anonyymi
    11.12.2015 at 18:28

    Kiva idea! Vielä kun keksisi jotain isovanhemmille, olisiko vinkkejä?

  • Hosuli
    11.12.2015 at 19:54

    Leimasimilla saa kivaa iloa paketointiin. 🙂

  • Sara // housefive
    11.12.2015 at 19:59

    Miksi, miksi, miksi Granit ei voi toimittaa Irlantiin?!? Nuo tähdet on sen verran ihania, että pitää ehkä pyytää äitiä käymään mun puolesta Granitissa.

Lue lisää