Terkut täältä muuttolaatikkojen ja nenäliinojen keskeltä! Totta kai sain tässä sitten vielä jonkun megaflunssan ja olo on niin kuin olisin rekan alle jäänyt. Eipä auta kuitenkaan jäädä makoilemaan kun tavarat odottelevat pakkaajaansa ja miljoona asiaa pitäisi ehtiä ensi viikon aikana vielä tehdä.
Tässä vähän poimintoja instagramista minne koitan päivitellä kuulumisia vähän tiheämpään tahtiin. Instasta minut löytää @kaikkimitaolen
Me jouduimme myymään tosiaan osan huonekaluista, sillä tuonne väliaikaiseen asuntoon ei kaikki olisi mahtuneet. Ruokapäytä meillä oli sen verran iso, että se ei kyllä olisi mahtunut mitenkään, tuolla kun keittiö ja olohuone on yhtä tilaa ja sinne pitäisi ympätä vielä ruokapöytäkin. Meillä oli aikaisemminkin tällainen vaneripöytä pukkijaloilla, siinä vanhassa vain oli vielä ikilevy pinnassa.
Nyt tähän väliaikaiseen asuntoon teimme vain pelkästä vanerilevystä pöydän ja hay:n pukkijalat tuli tähänkin, nyt vaan mustana. Ikilevyllä kansi olisi maksanut reilusti enemmän ja emme sitä nyt tähän sitten ottaneet, mutta suunnitelmissa on vanha pöydän kanssa samanlainen versio sinne uuteen kotiin, se ikilevy oli kyllä niin kätevä! Vanerin käsittelin osmo puuvahalla kertaalleen, sävy oli matta lumi. Mielestäni tuosta tuli ihan kiva, ei liian peittävä ja puun kuviot kuitenkin näkyvät pinnassa. Vaalea kansi ja mustat jalat tuovat myös kivan kontrastin pöytään.
Pikkujalat ilahduttivat meitä kenkäpaketilla ja siellä olikin molemmille lapsille kauniit nahkatennarit kevääseen. Eeville nämä suloiset metallinhohtoiset bisgaardin tähtitennarit ja Aatulle nuo konjakinruskeat vähän matalemman malliset nahkatennarit. Pikkujalkoihin onkin tullut jo tosi kivasti kevään ja kesän uutuuksia, käykäähän kurkkaamassa täältä.
* Kengät saatu
titti
21.2.2016 at 16:13Tsempit muuttoon! 🙂 alatteko rakentamaan?
Sini
21.2.2016 at 19:37Kiitos! Juu tarkoitus olisi aloittaa raksaurakka tässä keväällä!
Anonyymi
21.2.2016 at 16:52Olettko siis muuttamassa rempan tieltä vai kuin? Vähän ohi mennyt minulta. Tuo kukkapäivitys aiemmin oli kiva. Kannattaa todellakin ostaa kotimaisia kukkia ja tukea näin kotimaista tuotantoa. Piristävät kummasti myös ja minunkin kuvauskohteista mieluisimpia on kasvit. Oliko siinä päivityksessä seinähyllyllä näkyvä raidallinen maljakko Kählerin?
Terkuin
AnuH
Sini
21.2.2016 at 19:38Me muutetaan väliaikaiseen asuntoon kun meinataan alkaa rakentaa keväällä. Meinasitko sitä kulta/valkoista raidallista? Juu se on se omaggio maljakko!
Anonyymi
21.2.2016 at 20:26Jep. Tunnistin oikein 😉 Täällä nuo Kählerin Omaggiot ovat hyvin suosittuja. Itsekin vähän hurahtanut niihin ja vielä enemmän kählerin talolyhtyihin, etenkin niihin moderneihin.
New Balancen kengät aiemmassa postauksessa näytti kivoilta. Meillä on ollut lapsilla vain NB:n kenkiä. Pitää harkita itsellekin.
Onnea ja sinniä rakentamiseen!
AnuH
Sini
23.2.2016 at 07:40Kiitos!
Päivi
23.2.2016 at 06:30Millaisen talon rakennatte?
Sini
23.2.2016 at 07:40Meille tulee yhteen kerrokseen sellainen aika avara ratkaisu, missä olohuone, keittiö ja ruokailutila on samaa tilaa ja olkkarissa on korkeat ikkunat!
Anonyymi
23.2.2016 at 13:15Hei,
Mistä saa ostettua noita vanereita ikilevyllä?
Aikaisemminkin olen ihastellut ruokapöytää täällä blogissasi.
Tsemppiä rakentamiseen!
Sini
24.2.2016 at 10:28Moikka! Meidän oma on vanerifirmasta ja sitten toinen firma teki siihen tuon ikipinnan. Varmaan ihan rautakaupoista, puukeskuksista yms voi kanssa tiedustella!
Kiitos!