Olen mukana Indiedaysin ja Vaasanin Sano se leivällä kampanjassa. Kyseisessä kamppiksessa oli tarkoitus kertoa tunteista leivän muodossa. Pienillä teoilla voi piristää omaa ja läheistensä arkea ja tuoda jokaiseen päivään hippunen taikaa. Päivittäin eteemme tulee hetkiä, jolloin voimme valita, millaisen arjen itsellemme luomme.
Kampanjan tiimoilta teimme lasten kanssa hauskoja leipiä, mistä lisää vielä myöhemmin. Itse tähän ensimmäiseen postaukseen valitsin kuitenkin teemaksi kiitoksen ja ison kiitoksen haluaisin lähettää omalle äidilleni. Hän on ollut meidän korvaamattomana apuna paljon niin lastenhoidossa kuin muutenkin. Muutostamme emme olisi selvinneet varmasti kunnialla ilman hänen apuaan. Vaikka äiti asuukin kaukana, soittelemme monta kertaa viikossa ja aika usein hän ajelee tänne meidän luokse viikonloppua viettämään. Äidille voi aina soittaa asiasta kuin asiasta ja hän onkin yleensä ensimmäinen kenelle kerron niin iloiset kuin surullisemmatkin uutiset.
Kiitos äiti kaikesta
Kamppiksen tiimoilta tein Vaasan TaikaRuis paahtoleivästä herkulliset
toastit. Näissä on välissä mm kinkkua ja sulatejuustoa ja lisäksi hieman
mausteita. Tällaiset toastit on tosi helppoja tehdä ja hauska lisä
näihin on sisään paistettu kananmuna. Ruispaahtoleivät ovat meillä tosi tykättyjä, sillä rakastetaan paahtoleipää ja leivänpaahdin on jokapäiväisessä käytössä. Nämä ovat vain terveellisempi vaihtoehto sille ihan vaalealle paahtikselle!
Sydäntoastien ohje on helppo!
Ota
kaksi leipää ja täytä ne haluamillasi täytteillä. Laita leivät yhteen
ja voitele kerrosleivän alapuoli. Paista leipä toistelta puolelta
rapeaksi pannulla ja nosta lautasen päälle. Voitele toinen puoli
kerrosleivästä ja tee siihen sydänmuotilla kuvio. Nosta leipä takaisin
pannulle voideltu puoli alaspäin ja kaada kuvion sisälle raaka
kananmuna. Laita paistinpannun päälle kansi niin kananmuna kypsyy
nopeammin eikä leipä ehdi palaa. Vinkkinä, että kannattaa erotella
kanamunasta valkuainen ja keltuainen ja laittaa vain vähän tuota
valkuaista tuonne kuvion sisälle ja päälle kaataa keltuainen. Muuten
kananmunaa tulee aika paljon ja se jää liian raa’aksi.
Käykäähän osallistumassa myös kampanjan lukijakilpailuun instagramissa!
@Vaasan_leipomot arpoo Instagram-tilillään 2 voittajaa joka viikon perjantai, jotka palkitaan herkullisin eväskorein.
Osallistukaahan kilpailuun julkaisemalla omat leipäterveisenne Instagramissa hashtagein #sanoseleivällä #jyväntaikaa ja @vaasan_leipomot. Palkintona on siis eväskoreja (arvo n. 40e)!
window._adftrack = { pm: 546989 }; (function () { var s = document.createElement(’script’); s.type = ’text/javascript’; s.async = true; s.src = ’https://track.adform.net/serving/scripts/trackpoint/async/’; var x = document.getElementsByTagName(’script’)[0]; x.parentNode.insertBefore(s, x); })();