SAME OLD, SAME OLD

Kotona sisustusrintamalla ei ole tapahtunut niin mitään uutta. Olen muutenkin vähän tylsä sisustaja, etten tykkää vaihdella järjestystä tai tavaroiden paikkaa kovin usein. Hyllyilläkin tavarat usein pysyvät siihen mihin ne ekalla kerralla päätyvät.

Sisustusjuttuja tykkään kyllä lukea ja kaikkea uusia tuotteita ihailla. Realiteetti on kuitenkin se, ettei tänne meidän nykyiseen kotiin mahdu yhtään  mitään enää lisää. Ehkä tavarapaljous onkin latistanut sisustusintoa viime aikoina, ahdistaa kun joka kaappi ja hylly on täynnä tavaraa. Vuokra-asunnossa suuria muutoksia ei voi muutenkaan tehdä, joten näillä mennään nyt vielä jonkin aikaa.

Uskon, että sisustuskuume nousee taas syksyllä kun kaikkea uutta ja ihanaa saapuu kauppoihin. Toisaalta on kiva vain ihailla ja haaveilla joistain jutuista, kaikkea ei tarvitse saada itselle.

Uuteen kotiin meidän täytyy joka tapaksessa hankkia jonkin verran uusia huonekaluja, koitan säästää kaiken sisustusinnon sinne siis. Olen kuitenkin jo vilkuillut kivoja sohvia, hyviä sänkyjä ja jotain muitakin juttuja uuteen kotiin. Valaisimissa saattaa iskeä valinnavaikeus, koska ihania valaisia on vaan liikaa.

Tässä same old, same old kuvia meidän kodista. Nyt kun siivouspäivän kunniaksi kehtaa julkisesti näitä nurkkia esitellä 🙂

  • Saana Väliheikki
    13.8.2016 at 08:20

    Aivan ihanan näköistä. Tykkään sun tyylistä!

Lue lisää