PARI KUVAA RAKSALTA

Pitkästä aikaa vähän raksakuulumisia! Meillä on autotalliin saatu lämmöt päälle jo jokin aika sitten ja taloonkin varmasti ensi viikon aikana. Onpa tuolla jokunen väliseinäkin jo pystyssä. Aivan eri näköistä nyt jo sisällä kun kaikki ei olekaan enää yhtä suurta tilaa.

 
Takkaa odottelemme saapuvaksi raksalle piakkoin. Alunperin meillä oli suunnitelmissa iso tilanjakajatakka tuohon keskelle, mutta lopulta päädyimmekin erilaiseen ratkaisuun. Takasta sitten lisää vielä myöhemmin. Kiintokalusteet on myös jo tilattu, kylppärin ja wc-tilojen kalusteet ovat vielä mietinnässä. Hanoja, suihkuja ja muita pienempiä juttuja emme ole vielä katselleet yhtään, mutta ne varmastikin tilataan saksasta samoin kuin esim keittiön allas. Saksassa on tosi paljon edullisemmat hinnat!

Laattavalintoja olen myös pyöritellyt mielessäni, mutta ongelmana on, että tykkään niin monesta! Todennäköisesti kuitenkin aulaan tulee marmorikuvioitua laattaa ja kylppäriin valkoista ja harmaata. Aika perus värejä ja malleja siis. Olohuoneeseen ja makuuhuoneisiin olemme miettineet Timberwisen leveää kalanruotoparkettia. Se on vaan niin kaunis! Asuntomessuilla sitä jo pääsin ihastelemaankin ja näky kyllä vain vahvisti sitä, että sellainen on saatava.

Uudessa kodissamme pidän kyllä ehdottomasti eniten näistä meidän olohuoneen suurista ikkunoista! Tuohon keskelle asennettiin alkuviikosta tuo lasiliukuovikin paikoilleen ja nyt seinä on yhtenäinen. Näihin isoihin ikkunoihin ajattelimme tilata sähköllä toimivat screen kaihtimet. Sälekaihtimia meillä ei ole kuin kahdessa pienemmässä ikkunassa, makkareihin laitamme varmasti myös screenit.

Sellaiset pikakuulumiset raksalta, kyllähän tuolla hommaa piisaa, mutta onneksi meillä ei ole kiirettä tämän projektin kanssa!

  • Sari
    1.12.2016 at 19:45

    Kivalta näyttää! Vino sisäkatto on todella kaunis ja tilaa avartava. Meiltäkin sellainen löytyy Ollaan myös jo sisähommissa eli melko lailla samoissa vaiheissa ollaan. 🙂 Tsemppi raksaprojektiin!

    • Sini
      2.12.2016 at 15:59

      Se on, olen kyllä niin ihastunut tuohon avaruuteen mitä tilassa on. Jei, tsemppiä teillekin projektiin!

  • Anonyymi
    2.12.2016 at 12:48

    Hyvältä näyttää 🙂 mikä teillä on kattokaltevuus, ja paljonko huonekorkeus olohuoneessa enimmillään? Meille tulossa myös pulpettikattoinen talo, mielenkiinnolla seuraan projektianne 🙂

    • Sini
      2.12.2016 at 15:59

      Kiitos! Kaltevuus on 1:5 ja olohuoneen korkein kohta 4,1m noin.
      Tsemppiä teillekin projektiin!

  • Sara // housefive
    2.12.2016 at 16:17

    Todella kauniisti asettuu tuohon tontille ❤️ Varmasti mahtavaa saada valita just kaikki mieleiset pinnat ja kalusteet.

  • Anonyymi
    2.12.2016 at 18:22

    Osuuko ikkunoiden mustat vaakalistat suoraan näkökenttään, kun istuu sohvalla/keittiön tuolilla ja katsoo ulos?

  • MINI
    12.12.2016 at 17:20

    Ihanat ikkunat ja kiva kun ei ole katkaistu ikkunoita seinällä mistään kohtaa.

Lue lisää