Lukeminen on yksi niistä asioista, jotka menevät ainakin itsellä vähän kausissa. Voin rehellisesti sanoa, että välillä on ollut vuosia, etten ole lukenut yhtään kirjaa. Sitten kun innostun, ahmin kirjan päivässä. Olen aina tykännyt lukemisesta kyllä, mutta nykyään kun on…
syyskuu 2017
Voi pojat mikä keli ulkona on! Meidän lapset hyppii tuolla trampalla shortsit jalassa! Saatiin aamupäivästä jo vähän piha- ja maalaushommia tehtyä ja nyt ruoan jälkeen istahdin hetkeksi tähän koneen ääreen. Tulin vinkkaamaan teille mielestäni yksistä parhaimmista syyskengistä mitä itselläni…
Nykyään näin perheellisenä ”living on the edge” on ihan jotain muuta kuin 10 vuotta sitten. Nyt se on sitä, että laitetaan matto ruokapöydän alle ja jännitetään kuinka kauan se pysyy puhtaana. Uhkarohkeaa tehtävää suorittamaan valittiin tämä annon taival-matto, siinä…
Kävin tänään tuossa mummun ja papan luona auttamassa heitä yhden asuntomyynti-ilmoituksen kanssa ja mummu kysyi siinä samalla, että haluaisinko yhden heillä tarpeettomana olevan punaisen maton. Koska olen löytänyt värit ihan uudella tavalla tässä lähiaikoina, mietin Laura Voutilaisen sanoin ”no…
* Kaupallinen yhteistyö Genelecin ja Audiokaupan kanssa Uudessa kodissa halusimme panostaa äänentoistoon ja haaveena oli myös saada jonkinmoinen erillinen leffahuone. Tämähän tosin ei ole varsinainen erillinen huone vaan olohuoneen yhteydessä oleva tila. Monesti leffahuone on hämyisä ja tumma mikä…
Muuton jälkeen sitä tahtoo vähän hanskat pudota ja joskus ne pienet jutut jäävät retajamaan viikoiksi, kuukausiksi ja ehkä vuosiksikin. Meillä uupuu vielä esimerkiksi saunan ovesta kahva, pesuhuoneesta listat, keittiön välitilasta lasi ym. Välillä oli hetki, ettei kertakaikkiaan vaan jaksanut…
*yhteistyössä marimuksu Kävimme tänään lasten kanssa tekemässä tulevan talven toppavaatehankinnat tuosta meidän paikallisesta marimuksu liikkeestä. Sinne olikin tällä viikolla tullut paljon uutta molo kidsin ja mini rodinin toppaa. Lisäksi ihania metsolan ja papun asusteita löytyy myös! Lapset saivat itse…
Vaikka tämä viikko on ollut ihanan lämpöinen, olen kuitenkin jo kaivanut esiin pipot, huivit ja lämpöisemmät takit. Syksy on lempi vuodenaikani ja etenkin tämä alkusyksy auringonpaisteineen on parasta mitä tiedän. Olen pipoihminen ja etenkin löysät villapipot ovat heikkouteni. Niitä…
Instassa nämä meidän olohuoneen uudet tuolit ovatkin näkyneet jo monessa kuvassa ja siellä kerroinkin, että molemmat on hankittu Mikkelin asuntomessuilta. Tosiaan, asuntomessuilta voi tehdä hyviä löytöjä huonekalujen ja piensisustuksenkin suhteen ja ilmeisesti aika paljon kohteissa näkyvistä huonekaluista meneekin loppupeleissä…