JÄNNITYSTÄ ELÄMÄÄN: MATTO RUOKAPÖYDÄN ALLA

Nykyään näin perheellisenä ”living on the edge” on ihan
jotain muuta kuin 10 vuotta sitten. Nyt se on sitä, että laitetaan matto
ruokapöydän alle ja jännitetään kuinka kauan se pysyy puhtaana.
Uhkarohkeaa tehtävää suorittamaan valittiin tämä
annon taival-matto, siinä on onneksi vähän tuollainen beigeen taittava
eläväpintainen väritys. Pahimmat viholliset tälle lienee ketsuppi ja
mustaherukkamehu, joita molempia menee kiitettävästi tässä taloudessa.

Olen
kuitenkin nähnyt kuvamateriaalia sosiaalisessa mediassa siitä, että
matto ruokapöydän alla lapsiperheessä on mahdollinen. Enpä ole koskaan
moista kokeillut, sillä ajatus on tuntunut ihan absurdilta. Toisaalta,
ruokailemme yleensä saarekkeen ääressä, joten ihan kovin kovalla
käytöllä ei ruokapöytä arjessa ole. Akustiikan kannalta nämä matot
olisivat kuitenkin välttämättömiä täällä meillä, joten here we go!

Mattoa
voi pitää onneksi molemmin päin, joten sitten kun väistämätön tapahtuu,
käännetään matto toisinpäin ja pistetään vaikka meidän makkariin!

Loppuun vielä hyvä vinkki perheellisille! Elloksella on nyt kiva kamppis meneillään ja kaikista lastenvaatteista ja -jalkineista saa nyt -25% alennuksen. Tilasin sieltä lapsille nämä Merrelin kengät talveksi, ovat helpot pukea ja pitäisi olla lämpöisetkin. Käykäähän tsekkaamassa kamppis, siellä on jo paljon toppaakin ja alen saa myös merkkituotteista. Ale tuolee suoraan ostoskoriin kun klikkaat itsesi tänne.

*sis mainoslinkin

  • Anonyymi
    23.9.2017 at 13:24

    Hei! Juuri eilen katselin noita merrelin kenkiä pojalle, mutta kun ei ollut mittataulukkoa niin en uskaltanut tilata. Onko nuo millaista mitoitusta?

    • Sini
      23.9.2017 at 14:48

      Moi! Vastasi mielestäni hyvin kokoaan, otin Aatulle hänen normaalin koon (tai siis seuraavan koon, koska 31 jäämässä pieneksi) ja oli hyvä kasvunvara talveksi.

  • Annivanni
    24.9.2017 at 06:07

    Suositus kengille! Ostin nämä hätäpäissäni 5v tytölle viime talvena kun pakkaset ‘yllättivät’, heh.. olivat aivan erinomaiset monelle säälle, lämpimät ja vieläpä kivannäköisetkin 😊

    • Sini
      25.9.2017 at 06:08

      Kiva kuulla! Vaikuttavat kyllä hyviltä ja plussaa, että ovat helpot ja nopeat pukea!

  • Unknown
    11.10.2017 at 18:03

    Löysin vasta nyt blogisi ja ihastuin totaalisesti ruokapöytäänne (googletin juuri siis ruokapöytiä laminaattitasolla ja sitä kautta tänne päädyin, onneksi näin kävi). Eli mistä nuo jalat on/ levy? Vai onko valmis pöytä.. varmaan löytäisin tiedon täältä, mutta en malta olla kysymättä.
    Upea ja inspiroiva sisustus teillä muutenkin! Tyylikästä, muttei tylsää, kuten useimmissa blogeissa!

    • Sini
      11.10.2017 at 18:21

      Moi! Mieluisaa pöytää ei oikein valmiista vaihtoehdoista löytynyt niin päätimme teettää pöydän. Tämän teki meidän kaveri ja tuli kyllä juuri sellainen kuin toivottiinkin!

    • Sini
      11.10.2017 at 18:21

      Ai juu ja kiitos kauniista sanoistasi!

Lue lisää