Voi pojat mikä keli ulkona on! Meidän lapset hyppii tuolla trampalla shortsit jalassa! Saatiin aamupäivästä jo vähän piha- ja maalaushommia tehtyä ja nyt ruoan jälkeen istahdin hetkeksi tähän koneen ääreen.
Tulin vinkkaamaan teille mielestäni yksistä parhaimmista syyskengistä mitä itselläni on ollut. Ne ovat tosiaan nuo kuvissa näkyvät Timberlandin nilkkurit ja itselleni on kertynyt niitä jo kolmet. Vanhimmat ovat nuo vaaleanruskeat klassikot ja ne ovat kestäneet noin siisteinä useamman vuoden vaikka ovat tosi kovalla käytöllä olleet. Viime vuonna sain nuo vaalean beiget ja ne olivat kanssa tosi kovalla käytöllä ja niissä kyllä vähän käytönjälkiä näkyykin. Pitäisi yrittää saada putsattua noita hieman. Ihanan väriset ovat kuitenkin, ainut moite on se helposti likaantuminen ja etenkin varsien sisäpuolelle jää farkuista väriä. Mustat ovat uusin pari ja niitä mietin jo viime vuonna, mutta päädyin lopulta vaaleisiin. Mustat ovat siitä kivat, että menevät ainakin joka asun kanssa!
House of Brandonilla on nyt kampanja kaikista Timberlandin kengistä ja saatte 1.10.2017 saakka -15% alennuksen niistä koodilla TMBLND15
Koko valikoima löytyy täältä ja uutuutena tuolla nyt keskiruskea ja räväkkä pinkki.
Tuossa ylempänä on mustat Timbet yhdistettynä jakkumallisen takin kanssa. Mielestäni ihan kiva combo ja hauskaa kun kengät ja muu asu ovat selkeästi eri paria.
Tässä taas maiharit yhdessä rennomman pitkän bomber takin kanssa. Tämä takki on muutes tosi kiva päällä, malli vähän oversize ja itselläni koko S, mikä on tosiaan tuollainen aika reilun mallinen. Tämä vihreä on ilmeisesti ollut suosittu väri, mutta tosi tummansinisenä tätä löytyy vielä monessa koossa täällä.
Kannattaa kurkata myös House of Brandonilla tänään startannut Mid Season Sale. Siellä on paljon tuotteita ihan hyvällä alella, mukana myös syksyn uutuuksia. Ale löytyy täältä.
* takki ja kengät saatu
**sis mainoslinkin
Sara // housefive
24.9.2017 at 13:37Mistä tuo kiva ruutuhuivi on?
Sini
25.9.2017 at 06:07Moi! Se on Ralph Laurenin