adf.track(546989, ’11_2017_Orion_Kaikkimitaolen’);
Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Orionin kanssa
Itse kärsin kuivasta ihosta aina näin talvisin ja muutenkin ihoni on aika herkkä muutoksille, ulkomaanreissun jälkeen etenkin ihoni on ollut tosi huonossa kunnossa ja olen koittanut sitä nyt hoitaa säännöllisellä rasvauksella ja kuorinnalla. Kasvojeni ongelma-alue taas ovat posket, jotka kuivuvat tuulisella ja kylmällä ilmalla ja vaativat rasvaamista säännöllisesti.
Itse hankin kosmetiikkaa vähän milloin mistäkin, mutta myönnän, että apteekissa tulee harvoin käytyä ostoksilla muuten kuin lääkkeiden vuoksi. Apteekin kosmetiikka- ja voidevalikoima on kyllä oikeasti todella hyvä ja tuotteet sopivat herkällekin iholle. Sainkin Orionilta voidepaketin, jota olemme testailleet koko perheen kera ja tässä postauksessa jaa muutamia voidevinkkejä sekä laitan arvontaan myös yhden voidepaketin teille lukijoille!
Orionilla on meneillään myös alekampanja perusvoiteiden osalta: marraskuussa: -15% alennuksessa Ceralan & Carbalan voiteet ja joulukuussa -15% alennuksessa Bellavita & Aqualan L voiteet.
Monesti kaapit täyttyvät mitä erilaisemmista voiteista, jotka kaikki on tarkoitettu johonkin tiettyyn asiaan. Itseasiassa kuitenkin Orionin perusvoiteilla voi korvata aika monet erilliset purkit ja yllätyin itsekin mihin kaikkeen näitä Orionin voiteita voi käyttää. Vinkeistä oli kyllä apua ainakin minulle ja toivottavasti myös teillekin, kattava vinkkiopas löytyy täältä.
Ensimmäinen vinkkini perheellisille on, että anna lapsen rasvata itse. Meillä Aatu ei ole koskaan tykännyt rasvaamisesta ja se näyttää olevan edelleen yhtä epämukavaa hänelle. Varsinkin nyt kun Aatu on jo isompi, voi hänelle huoletta antaa oman voidepurkin ja rasva päätyy ainakin suurimmaksi osaksi sinne mihinkä pitääkin. Mikähän siinä onkin, että kun saa itse rasvata, näyttää se olevan todella hauskaa puuhaa. Lisäksi kannattaa sanoa lapsille, että joka ilta rasvataan tai, että aina suihkun jälkeen rasvataan vartalo. He pitävät huolen siitä, että rasvaaminen todellakin suoritetaan, vaikka itseltä meinaisikin unohtua. Vähän sama kuin lääkkeiden kanssa, meillä lapset muistavat aina itse parhaiten koska lääke pitää ottaa.
Aatun iholle sopii hyvin tämä Aqualan L perusvoide, mikä onkin Suomen eniten käytetty perusvoide. Voide imeytyy nopeasti ja se sopii myös allergiselle iholle. Pienten vaivojen vanhemmille vinkiksi, että Aqualan L:lla voi suorittaa myös lapsen pesun ilman vettä. Laita Aqualan L:ää pumpuliin tai pehmeään paperiliinaan ja pyyhi sillä vauvan kainalot, taipeet ja kaulan poimut. Iho puhdistuu ja pysyy hyvässä kunnossa.
Oma vinkkini on, että rasvaamisesta kannattaa tehdä säännöllinen rutiini. Tämän auttaa muistamaan kun voidepurkkia säilyttää jossain näkyvällä paikalla. Itselläni onkin yöpöydällä pieni Aqualan L purkki ja näin muistan ennen nukkumaan menoa rasvata kuivat käteni.
Tiesitkö, että voiteella voi poistaa myös meikit? Vinkkioppaassa mainittiin, että kun haluat välttää hajustettuja tuotteita ja tuhlausta, poista meikit perusvoiteella. Levitä perusvoidetta kasvoille ja pyyhi hellästi pois kasvopaperilla. Esimerkiksi Aqualan L sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Edellämainitulla voiteella voi myös tehdä esimerkiksi naamion kuiville hiuksille hieromalla Aqualan L:ää hiuksiin ja päänahkaan, antamalla vaikuttaa 20 minuuttia ja huuhtelemalla pois haalealla vedellä.
Itse pesen meikit kylpyhuoneessa, joten siellä säilytän Bellavita yövoidetta yhdessä säännöllisesti käyttämieni muiden kosmetiikkatuotteiden kanssa. Kannattaa aika ajoin myös muistaa kuoria iho, jolloin kuollut ihosolukko poistuu ja voide pääsee imeytymään paremmin. Kuorinnan voi myös suorittaa perusvoiteella sekoittamalla voiteen sekaan hieman sokeria.
Mainitsinkin jo ylempänä, että kannattaa antaa lapsen osallistua rasvaamiseen. Lapselle on myös monesti tärkeää, että hänellä on se oma voidepurkki. Orionin voiteita löytyy monen kokoisissa pakkauksissa ja pienemmät pakkauskoot sopivat hyvin myös lapsen reppuun tai uimakassiin mukaan. Mikäli olette kovia uimareita tai ihonne reagoi klooriveteen herkästi kannattaa muistaa rasvata iho aina heti uinnin jälkeen.
Eevin iholle sopii hyvin myös tuo Aqualan L voide sekä lisäksi vähän kuivemalle iholle tarkoitettu Carbalan. Eevin iho on aika samanlainen kuin omani ja kuivaa etenkin talvella. Kun iho on kuivimmillaan, sopii hänelle hyvin Ceralan keramidivoide, mikä on tarkoitettu vaativalle iholle. Ceralanin kosteuttava vaikutus on tehokas ja pitkävaikutteinen.
Meikkauksen ja aamuritiinit suoritan taas sitten tuolla wc:n puolella ja siellä säilytän myös tuota Bellavita päivävoidetta. Aamuni alkaa aina pesemällä kasvot vedellä ja sen jälkeen levitän aina kasvovoiteen ja annan sen imeytyä hetken ennen meikkivoiteen laittoa. Ihoni on tosiaan poskista niin kuiva, että ilman kosteusvoidetta meikkivoide ei levity tasaisesti. Monesti jos ihoni on todella kuiva, levitän kosteusvoidetta myös hieman meikkivoiteen sekaan.
Bellavita voiteet on erityisesti kasvoille suunnitellut ja niihin on lisätty parhaaksi todettu määrä A-vitamiinia. A-vitamiini on ihon tärkein vitamiini ja sen puute aiheuttaa iho kuivumista, haurastumista ja enneaikaista vanhenemista. Bellavita hidastaa tutkitusti ihon ikääntymistä ja nämä A-vitamiinivoiteet sopivat päivittäiseen käyttöön kaikille ihotyypeille. Bellavitaa on saatavilla niin hajustettuna kuin hajustamattomanakin.
Tehokosteutusta Bellavitalla kannattaa kokeilla saunan lämmössä! Levitä Bellavita päivävoidetta kasvoille, kaulalle ja dekolteelle ennen saunaan menoa. Suojaavan voiteen vaikuttavat tehoaineet pääsevät imeytymään parhaiten puhtaalle ja lämpöiselle iholle. Saunan jälkeen levitä iholle Bellavita yövoidetta.
Toivottavasti näistä jakamistani tai oppaasta löytyvistä voidevinkeistä oli apua. Voit halutessasi osallistua Indieplacen järjestämään Orion tuotepaketin arvontaan jakamalla oman voidevinkkisi kommenttiboksissa. Arvontaan on mahdollista osallistua 19.11.2017 saakka ja voittajan arpoo Indieplace. Kirjoitathan kommentin yhteyteen siis myös sähköpostiosoitteesi. Voidepaketin arvo on 50 euroa ja kilpailun sääntöihin voi tutustua täällä.
Salli M
12.11.2017 at 11:49Kyllä ihan etupäässä käytän hajusteettomia kosteusvoiteita ja nyt näin talvella ravitsevaa voidetta. Salli.moilanen35@gmail.com
Anonyymi
12.11.2017 at 14:27Itsellä on yleensä vuodenaikojen mukaan valittu voide. Talvella rasvaisempaa ja ravitsempaa ja kesällä keveämpi ja jossa on UV suoja. Tykkään myös sheavoita käyttää,kun se on monipuolinen. merwii@hotmail.com
Anonyymi
12.11.2017 at 15:39Säännöllinen rasvaus pitäisi muistaa 🙂
sinitiiainen@gmail.com
Anonyymi
12.11.2017 at 16:29aqualan l on meilläkin jatkuvasti pumppupullossa wc:n pöydällä.
pia.oksanen at luukku.com
Muuttuva kotini Päivi S
12.11.2017 at 16:43Apteekin tuotteita monesti kosmetologi suositellutkin, jos en ole raskinnut ostaa heiltä kalliita tuotteita. Perusvoiteella onki tullut joskus poistettua meikit ja on hyvin toiminut, kun ei ole ollut meikinpoistoainetta.Tuota perusvoide sokeri kuorinta sekoitusta voiski testata ja kuivaan päänahkaan voidetta. Mulla monesti kauhean kuivat jalat, niin oon levittänyt ihan kookosöljyä ja hyvin toimii kuiviiin jalkoihin. Kaikki ei vain oikein tykkää, jos oikein tuoksuu kookokselle 🙂
Sarkku
12.11.2017 at 17:13Talvella käytän tuhdimpaa voidetta ja voitelen ihoa säännöllisesti.
Kantapäät, kyynärpäät ja kädet kaipaa hoitoa useammin.
jokinen.sara(at)gmail.com
Tuuli Puu
12.11.2017 at 17:16Apteekin perusvoiteita käytän säännöllisesti vartalon iholle kesät talvet, mutta talvella turvauden myös vähän tehokkaampiin voiteisiin, kuten Carbalaniin.
Anonyymi
12.11.2017 at 17:32Säännöllisyys on tärkeää sekä oikea rasva..eli esim. liian ohut voide voi lapsella kirvellä jne. Myös vuodenaika vaikuttaa, yleensä kesällä kevyempi voide riittää, talviaikaan monesti myös pintakuivuutta…ja ihotyypin mukaan.
tuija.m.jarvinen@gmail.com
Miisa
12.11.2017 at 18:28Valita iholle sopiva kosteusvoide ja muistaa käyttää sitä säännöllisesti, ei sen kummempia 🙂
miisa.mari@hotmail.com
anna s.
12.11.2017 at 19:14Minulla on atooppinen iho, joten ihon rasvaaminen on minulle jokapäiväistä hommaa 🙂 Päivittäinen rasvaaminen ja vedenjuonti, sekä omega3-rasvahapot pitävät ainakin oman ihon hyvässä kunnossa 🙂
anna_88@luukku.com
Tanja
12.11.2017 at 20:04Tuo Bellavita rasvat on erinomainen huulirasva. Erittäin kuivaa ihoa voi rasvapestä esim. tuolla Aqualanilla.
tanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Siinatar
12.11.2017 at 21:16Iholle sopiva ehdottomasti ja sen säännöllinen käyttö =). Mukaan arvontaan!
siinatar@gmail.com
tt3
12.11.2017 at 21:22Valitsen yleensä hajusteettomat kosteusvoiteet, koska hajustetut voiteet saattavat välillä iholla haista liian vahvasti ja häiritä koko ajan.
tt32232@gmail.com
Anonyymi
12.11.2017 at 21:32Ikää tulee lisää, iho kuivuu ja itse yritänkin löytää nyt sopivia voiteita erityisesti kasvoille. Abobasea, punaista, käytän nyt jalkoihin, mutta sekään ei tunnu riittävän tällä hetkellä. Hulluilta päiviltä ostin Nivea Cremeä, sitä sinipurkkista, ja ajattelin pitkästä aikaa kokeilla, jos se sopisi johonkin osaan vartaloa…😃 lähinnä kuitenkin päivä-ja yövoide hakusessa kasvoihin…
Kristiina
Oonjustiina@ gmail.com
Hilda Hissu
13.11.2017 at 03:36Voiteen täytyy olla iholle sopivaa (esim. rasvan rasvapitoisuus), päivittäinen rasvaaminen ja ihon suojaaminen 🙂
hilsan@luukku.com
Hanna H
13.11.2017 at 05:05Sori, tämä kommentti ei liity rasvoihin mitenkään, mutta olen instagramissa ihastellut kuviasi teidän kauniista kodista ja nyt tulin vihdoin katsomaan blogiasi. Jään ehdottomasti seurailemaan juttujasi! 🙂 Mukavaa uutta viikkoa!
Anonyymi
13.11.2017 at 07:54Aqualan L on ihan mahtavaa! Meillä käytössä meikin pohjustuksessa ja puhdistuksessa. Tosin en ole tajunnut, miten helposti siitä saa kuorinnan aikaiseksi – kiitos vinkistä siis. Menee testiin!
Home by J
13.11.2017 at 15:52Meillä atoopikko-lapsi käyttää Aqualan L- perusvoidetta pesulla ollessaan. Ei iho tunnu niin korppukuivalta pesun jälkeen. Iso pumppupullo on riittoisa käytössä!
-Jutta
juttawargelin@gmail.com
Nenna
14.11.2017 at 09:31Laitan ensin iholle nopeasti imeytyvän voiteen ja sen päälle toista voidetta, joka suojaa ihoa. Aqualan L on todella hyvä perusvoide ja sopii herkälle iholleni!
minuhno@gmail.com
Anonyymi
14.11.2017 at 11:49Empä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että apteekin rasvatkin ovat noin monikäyttöisiä. Tein jo listan mitä rasvaa haen apteekista jaloille, käsille ja kasvoille. Ehdottomasti testiin!
outi.kulin@dnainternet.net
Juliav
14.11.2017 at 18:30Carbalan kosteusvoide on parasta mitä on olemassa <3 Kuivaihoiselle aika kova vinkki on blendata meikkivoiteeseen kasvorasvaa – tuloksena paljon läpikuultavampi iho 🙂
julia.vaatainen(at)gmail.com
Anonyymi
15.11.2017 at 10:18Kylpyhuoneessa on aina saatavilla iso pumppupullo perusvoidetta lavuaarin ylhäällä, jolloin käsienpesun jälkeen käsienrasvauksen aina muistaa ja se on helppoa.
milla.levikari@hotmail.com
Hannele
16.11.2017 at 18:27Atoopikkona olen aina käyttänyt perusvoiteita vartalolla mutta nyt hajuste- ym muiden allergioiden myötä löytänyt myös kasvoille sopivat perusvoiteet: agualan L pesuun ja Humektan Kosteusvoiteeksi! Olo ja iho helpottuivat heti Ja kukkaro kiittää🤗!
Hannele
16.11.2017 at 18:37Hannele = hakulap@gmail.com 😀
Teija Hämäläinen
17.11.2017 at 06:30Kookosöljyn olen kokenut todella monikäyttöiseksi. Itse käytän sitä ruuanlaitossa, kuivalle iholle ja kosteuttamaan hiuksia ennen pesua.
hamalainentm@gmail.com
Anonyymi
18.11.2017 at 07:11Pakkastena ikaan postan meikin Aqualan L voiteella. Toimii todella hyvin
tarjaksi@gmail.com
Anonyymi
18.11.2017 at 22:21Rutiineihini kuuluu, että kerran viikossa kuorinta ja parikertaa naamio.Talvella erivoiteet, kesällä kevyempää.
kirsikka22@gmail.com
Anonyymi
19.11.2017 at 11:59Sekoitan aina Humektan-voidetta meikkivoiteeseen, kosteuttaa samalla ja meikkivoidekin levittyy paremmin. Ihana arvonta, peukut pystyyn 🙂
sonjatoivanen@outlook.com
Jessi
19.11.2017 at 19:13Itse käytän aina todella kosteuttavia voiteita, varsinkin talvella kun iho on erittäin kuiva:)
Jessu881@hotmail.com