*yhteistyössä sisustushattara
Oletteko kuulleet kaupasta nimeltä sisustushattara? Se onkin vähän erilainen kauppa, sillä sisustushattara tulee tuotteineen kotikutsuille ja kivoja sisustustavaroita saa siis hypistellä ihan rauhassa ystävien kanssa. Idea on tosi kiva ja jotain tällaista olen itsekin kaivannut muiden kotikutsukonseptien sekaan.
Sisustushattaraan pääset tutustumaan esimerkiksi instassa täällä ja facebookissa täällä. Lisäksi heille aukeaa tässä piakkoin myös nettikauppa, joka löytyy jo täältä, mutta ei tosiaan ole vielä auki. Jos haluat sisustushattaran kutsut omaan kotiisi niin kutsuja voi varata ensi vuodelle instan tai facen kautta. Kutsuilla on tosiaan lyhyt esittely osasta tuotteista ja sitten saa ihan rauhassa tutustua valikoimaan. Parasta on, että tuotteet saa heti mukaansa ja myös korttimaksu onnistuu. Sisustushattara järjestää kutsuja ympäri Suomen, itsellä onkin jo mietinnässä kutsut keväälle.
Mikäli tykästyit johonkin tuotteeseen näissä kuvissa tai sisustushattaran instassa, voi tuotteita tilata kotiin myös ilman kutsuja laittamalla viestiä instan tai facen kautta.
Sain sisustushattaran valikoimista muutamia tuotteita ja kuvailin niitä täällä meidän kotona tänään. Heiltä löytyy siis vaikka mitä laidasta laitaan, itse valitsin mm. noita ihania puisia tiskiharjoja, mustan tiskirätin sekä copper cleanerin, mitä odotankin pääseväni kohta testailemaan. Siitä sanotaan, että puhdistaa tehokkaasti ja hellävaraisesti liat esimerkiksi kattiloista, uunivuoista, tiskialtaasta jne. Mainintana on, että teflonille tätä ei saa käyttää ja tämän saa pestä koneessa 60 asteessa.
Olen jo ottanut pienen varaslähdön jouluun ja laitoin noihin keittiön avohyllyihin marimekon punaisia astioita mustien sekaan. Avohylly on ollut kyllä loistava ratkaisu minun mielestäni ja ylintä hyllyä lukuunottamatta kaikki astiat ovat aikalailla päivittäisessä/viikoittaisessa käytössä, joten pölyä ei ehdi niihin kertymään. Vaihtelemalla erilaisia astioita ja tavaroita saa hyllyyn aina erilaisen ilmeen. Itse tykkään enemmän tuollaisesta huolettomasta lookista, missä astiat ovat sekaisin ja vähän eriparia keskenään kuin minimalistisesta ilmeestä. Toki sitäkin täytyy joskus kokeilla!
Tänään minulla onkin viikon ainoa vapaapäivä ja sen kunniaksi tuli aamupäivällä juotua useampi kuppi kahvia ihan rauhassa ja herkuteltua vohveleilla. Nuo kaupan valmiit vohvelit ovat muutes tosi kätsyjä jos pitää saada jotain tarjottavaa vieraille nopeasti. Ne eivät kaipaa kuin vähän hilloa, kermavaahtoa ja marjoja kaverikseen ja ovat tosi hyviä!
Sisustushattaran valikoimista löytyy myös noita 100% pellavaa olevia pyyhkeitä. Valitsin kaksi valkoista käsipyyhettä meille ja voi miten ihanan pehmoisia ne ovatkaan! Nämä toimivat niin keittiössä kuin wc-tiloissakin ja tosiaan ovat mahtavan tuntuista materiaalia. Saatavilla on näistä myös isommat kylpypyyhkeet joihin aion ehkä seuraavalla kerralla satsata.
Lisäksi valikoimista löytyy paljon kirjoja ja nyt olikin juuri saapunut painosta tämä Vappu leipoo- kirja sekä Happy homes: Christmas- kirja. Molemmissa on aivan upea kuvitus ja taitavat tekijät takana. Sain mukaani tämän Vapun kirjan ja innoissani sieltä jo selailin reseptejä ja seuraavana vapaapäivänä pääsevät testiin. Kuvissa näkyvä puinen veitsi on myös sisustushattaran valikoimmista, niin söpö!
Toinen valitsemani kirja oli tämä green home book, mikä on ollut ostoslistallani jo pidempään, mutta en ole koskaan muistanut sitä hankkia. Siinä jo itse kuvat ovat niin upeitä, että aika vierähtää hyvin niitä ihastellessa. Kirja on myös käytännöllinen (ainakin minulle), sillä olen unohtanut mitä kasveja kotoani löytyy eikä minulla ole oikein mitään hajua miten niitä pitäisi hoitaa.
Näiden kuvien myötä toivotankin teille oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua ja kiitos Sisustushattaralle ihanista tuotteista!
Muuttuva kotini Päivi S
9.11.2017 at 12:20Kauniita ja kodikkaita kuvia taas <3 Kultakin näyttää Marimekon tekstiileissä taas hyvältä, vaikken ole koskaan kullasta kauheasti tykännyt..tuossa kuosissa näyttää kivalta. Ittalan Aallon maljakon voiski ottaa käyttöön kapistuksille, kun on aina tyhjänä 🙂