AATTOTUNNELMIA

 Huh mikä ähky! Joka vuosi sama juttu 🙂

Aattopäivä on mennyt lepposissa tunnelmissa ja nyt lapset leikkivät uusilla leluillaan (ja käyvät tietysti aika ylikierroksilla) ja itse ajattelin kohta köllähtää sohvalle leffan kimppuun. Nyt oli tässä kuitenkin vähän sellainen ”mitähän sitä nyt tekisi”-fiilis ja niinpä ajattelin laittaa tänne blogiin muutamat kuvat meidän jouluaatosta. Blogin pitäminen on itselle kyllä se yksi rentoutumisen muoto ja rakastan valokuvaamista ja myös kirjoittamista, joten tänne päivittely on sitä ”omaa aikaa” myös itselleni. En oikein koskaan varmaa osaisi bloggaamista omalla kohdallani muunlaisena ajatellakaan.

Aattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla, sitten kävimme haudoilla viemässä kynttilät ja sen päälle olikin kiva mennä lämpöiseen joulusaunaan.

Pöydän katoin hyvissä ajoin valmiiksi jo tuossa aamupäivällä ja niinpä ehdin valoisaan aikaan myös napata muutamat kuvat siitäkin. Kattaus oli tänä jouluna(kin) kullansävyinen ja viime vuotinen marimekon joululiina pääsi aattona pöytään ja kummityttömme antama kaunis kukka-asetelma pääsi kattaukseen paraatipaikalle. Meidän uusi pöytä on vähän pidempi kuin entinen mihin useimmat liinat on teetetty, joten itseä vähän harmittaa, että omaan silmään liina saisi olla himpun verran pidempi.

Pukkia ei meillä tänä vuonna käynyt, mutta ovikello soi ja olipa pukki kuitenkin jättänyt paketit oven taakse. Kyllä noita lahjoja taas odotettiinkin koko päivä ja kovin mieluisia lahjat näytti kyllä olevan. Voinkin huomenna napata muutamat kuvat noista lasten suosikeista!

Itselle nykyään se joulun kohokohta on ruoka. Ja voi kuinka hyvältä jouluruoka maistuikaan pitkästä aikaa! Saarekkeen päälle on kyllä tosi kätevä kattaa tarjoilut, meillä kun saarekkeessa ei pistorasioiden lisäksi ole mitään muita toimintoja.

Nyt taidan avata yhden suklaakonvehtirasian ja selailla netflixin tarjontaa. Eilen piti katsoa perinteinen (ja ihan huippuhyvä) Rakkautta vain- elokuva, mutta en löytänyt sitä meidän dvd:ta mistään. Onneksi se tulee tänään telkkarista, aika myöhään tosin.

Sähköpostiin on putkahdellut alevinkkejä jo melkoisesti, loppuun teillekin muutama vinkki vielä jakoon!

Stockmann aloitti tänään jo -30% alet ja tässä muutama poiminta heidän kodintuotteistaan. Lisäksi tietysti naisten-, lasten-, ja miestenpuolelta löytyy omat alennukset. Mielestäni sisustuspuolella ainakin oli kivoja juttuja, muita en kurkannutkaan.

Lisäksi tosiaan elloksen ale alkoi pari päviää sitten ja siellä sisustuspuolella on esimerkiksi alessa monia juttuja mitä  meidänkin kotoa löytyy (ja voin suositella)! Paljon marimekonkin tuotteita ja aleprosentit -30-50% väliltä. Kurkkaa myös naisten– ja lastenale!

matto // kynttilä // tarjotin

Lekmerillä on laitettu paljon tuotteita aleen ja äsken kun tsekkasin niin niistä sai vielä -20% lisäalennuksen koodilla merrychristmas. Käykäähän kurkkaamassa aletuotteet täältä, siellä paljon leluja, vaatteita, lastenhuoneen sisustusjuttuja ja lastentarvikkeita.

Lastenvaatteista kiinnostuneille vinkkinä, että vielä tänään saa Babyshopista -25% alennuksen lähes kaikesta koodilla SNOWFLAKE. Koodi voimassa siis jouluaaton eli vielä pari tuntia. Aktivoi koodi täältä.

Ja muodinpuolella tosiaan Booztilla alkoi alet jo pari päivää sitten ja nyt starttasi ale myös Zalandolla. Käykäähän kurkkaamassa jos vaatekaappi kaipaa täydennystä.

*sis mainoslinkkejä

  • Katja
    25.12.2017 at 07:00

    Kiva nähdä vähän erilainen bloggarin koti: värejä ja tavaroita. Silmä lepää.

Lue lisää