Nyt alkoi lapsillakin joululoma ja eilen saimme vihdoin tuon
kuusenkin kannettua sisälle. Jotenkin se tuolla hämärässä autotallissa
kaiken muun tavaran keskellä näytti ehkä vähän paremmalta kuin mitä
todellisuudessa olikaan. Jouduimme vielä sahaamaan kuusta lyhyemmäksi,
joten alaosien vähäinenkin tuuheus katosi siinä. Kuusi onkin melkoinen
rimpula, ei kovin kaunis eikä tuuheaa ole nähnytkään. No, kukapa tässä
täydellinen olisi!
Kuusen tuomisessa ja koristelussa on
se oma fiilis kuitenkin ja vaikkei tällä joulukuusien kauneuskilpailuja
voitettaisi, kelpaa se meille oikein hyvin. Muutenkin kuusi on yleensä
meillä sisällä aika lyhyen ajan, joten siihen emme nyt ihan hirveästi
panostaneet. Ehkä palaamme takaisin tekokuuseen seuraavina vuosina 🙂
Minulla kun on ollut koko viikko lomaa niin olen saanut aika hyvin
kaikkia jouluhommia tehtyä. Nyt oikeastaan ei olekaan mitään
rästilistalla enää, tavallinen viikkosiivo enää ja that´s it! Äitini
tulee meille tänään kera itsetehtyjen joululaatikoiden, joten
ruokapuolellakin pääsen helpolla. Jotenkin luulin, että ensimmäinen
joulu uudessa kodissa saattaisi mennä hieman överiksi, mutta
loppupeleissä meillä ei ihan hirveästi mitään joulukoristeita ole eikä
edes niitä jouluvaloja ikkunoissa. Kauniilla kukilla ja muutamilla
jouluisilla tekstiileillä olen tuonut sitä joulufiilistä tänne ja ne
riittävät kyllä oikein hyvin. Joulu on itselle enemmän sitä
rentoutumisen ja yhdessäolon aikaa ja olemmekin pyytäneet meille sitten
sukulaisia ja ystäviä syömään joulun pyhiksi. Noista hetkistä jaa aina
niin ihania muistoja.
Itsellä on vielä ensi viikko lomaa, joten eipä tässä onneksi tarvitse työasioita stressata vielä hetkeen. Loma ja rauhoittuminen tulee kyllä todellakin tarpeeseen, sillä kulunut vuosi on ollut raskas ja tosi hektinen. Vaikka raksa-aika meni jotenkin sumussa enkä sitä silloin pitänyt niin raskaana kuin mitä olisin alunperin ajatellut, jotenkin sitä kävi kuitenkin koko ajan sellaisilla ylikierroksilla ja teki ihan hirveästi kaikkea. Rentoutumiselle ja olemiselle ei ollut aikaa, joten ei niitä oikein osannut kaivatakaan. Nyt kun muutto on takana ja rästihommat on suurimmaksi osaksi saatu tehtyä, olen huomannut kuinka ihanaa on oikeasti vain olla joskus. Ja se, että olemme yhdessä koko perhe, sitä kaipasin kyllä raksa-aikana. Nyt onkin hyvä aika ladata niitä akkuja, sillä kevääksi ja kesäksi on kuitenkin vielä hommia pihan ja talon maalauksen muodossa.
Olen pohtinut paljon myös tulevaa vuotta ja tehnyt mielessäni listaa asioista, joita haluaisin ottaa tavoitteeksi. Uudenvuodenlupaus sanalla on mielestäni jotenkin negatiivinen kaiku, jotenkin sellainen ”pakko onnistua tai olet epäonnistunut”. Niinpä ajattelin, että otan itselleni tavoitteita. Asioita, joita koitan noudattaa, mutta maailma ei kaadu jos joskus lipsuu. Olen oppinut, että pitäisi olla enemmän armollinen myös itselleen, kuten tuo meidän kuusi, kyllä minäkin tällaisena kelpaan.
Ajattelin, että jos kerron tavoitteet täällä niin ehkä se antaa lisäbuustia itselle myös niiden toteuttamisessa. Ja yhdessä asiassa tarvisin teidän apuakin! Ensimmäisenä on ruoka. Olen korvianimyöten täynnä meidän arkiruokaa ja tuntuu, että syömme aina samoja ruokia. Kaupassa pystyisin lappaamaan tietyt tavara kärryyn vaikka silmät kiinni. Yksi tavoite on siis ruokavalion monipuolistaminen. Tavoitteena on kokeilla uusia ruokia, niitä helppoja ja nopeita arkiruokia mitä on mahdollista toteuttaakin eikä mitään gourmet annoksia. Niinpä ajattelin ensi vuoden alussa kysellä vähän teiltä mitkä ovat ne teidän arkiruokabravurit ja kokeilla niitä. Samalla jaan myös muutamat meidän luottoreseptit.
Toinen tavoite on liikunnan lisääminen. Sellaisen liikunnan, josta tulee oikeasti hyvä mieli. Minulla on siinäkin ollut vähän ongelma, että liikuntakin on eräänlaista suorittamista, aina pitää olla joku tavoite, mikä on saavutettava. Ja olen sen vuoksi tehnyt harjoitteita, jotka ovat olleet ”kauanko tätä vielä pitää jaksaa”- fiiliksellä tehtyjä. Kyllähän se on buustannut ehkä hetken siihen tavoitteesee asti, mutta sitten kun se on saavutettu, on innostus lopahtanut. Kaipaan enemmän sitä säännöllistä arkiliikuntaa kuin pakkotahtista tekemistä. Eli tavoite itselleni on, että liikun enemmän, mutta en ajattele liikuntaa suorittamisena. Kuulostaa varmasti ihan pöhköltä!
Näiden tuumailujen jälkeen haluaisin toivottaa juuri sinulle oikein ihanaa ja rauhallista joulua. Haluan kiittää, että käyt täällä lukemassa, se merkitsee minulle todella paljon. Nähdään sitten taas joulutohinoiden jälkeen!
Loppuun haluaisin vielä vinkata sisustajille, että Finnish Design Shopissa on nyt salainen ale ja sieltä saa -10% alennuksen koko normaalihintaisesta valikoimasta koodilla SECRETSALE2017. Valikoiman pääset kurkkaamaan täältä ja kannattaa katsoa myös heidän lukuisat kampanjat
, siellä on nyt suosikkituotteita -20% alellakin.
Lisäksi elloksen ale alkoi juuri ja siellä sisustuspuolella on esimerkiksi alessa näin kivoja juttuja! Paljon marimekonkin tuotteita ja aleprosentit -30-50% väliltä. Kurkkaa myös naisten– ja lastenale!
*sis mainoslinkin
Hanna H
22.12.2017 at 17:59Teillä on niin kaunis koti! <3 Ihanaa Joulua! 🙂
Sini
22.12.2017 at 18:07Voi kiitos Hanna! Samoin sinne!
Anonyymi
24.12.2017 at 18:03Ihana koti ja kuusi on kaunis, hienostunut.
Itselleni työmatkat pyörällä on parasta arkiliikuntaa. No, joskus huonoimmilla säillä ei niin hohdokasta. Useimmiten kuitenkin ihania aamuja, hiukan linnunlaulua ja puiston vihreyttä arkiaamuihin.