SYNTISEN HYVÄ SUKLAAKAKKU

Hei vaan te kaikki suklaan ystävät! Eilen ja tänään meillä oli
jälkkärinä superhyvää suklaakakkua ja ajattelin vinkata tästä
onnistuneesta reseptistä teillekin!  Kunniaa en reseptistä voi itselleni tokikaan ottaa vaan jälkkäripohdinnoissa turvauduin googleen ja sieltä päädyin tähän Annin uunissa blogin reseptiin. Resepti vaikutti suhteellisen helpolta toteuttaa, joten niinpä tätä sitten päädyin testaamaan. Ja voi pojat, olipa se kyllä hyvää!

Kakun tein gluteenittomana ja se onnistui kyllä oikein hyvin, vaikka joskus gluteenittomilla jauhoilla itsellä on ollut vähän haasteita kakkupohjien kanssa. Kakun väliin tuli täyteläinen suklaakreemi ja ohjeessakin sanottiin, että kakku paranee ajan kanssa eli suosittelen tekemään jo edellisenä iltana jääkaappiin. Koska suklaata on aika paljon, on kakku melkoisen tuhti eikä tätä määräänsä enempää voikaan syödä. Ensi kerralla laitan ehdottomasti väliin vielä aprikoosihilloa täytteeksi tuomaan vähän raikkautta ja keveyttä. Itsellä vuoka oli vähän suurempi kuin mitä ohjeessa, joten kerroksia tuli vain kolme. Ulkonäkökään ei Annin kakulle vetänyt veroja, mutta kakku teki kyllä hyvin kauppansa ulkonäöstä huolimatta.

Kakkukuvat on hienosti lavastettuja, sillä halusin napata muutaman kuvan päivänvalossa ja niinpä laiskuuttani en jaksanut kattaa kuviin kuin kahdet kupit 😀 Illalla kuvaaminen kun ei ole se oma vahvuuteni niin nappasin nämä heti kun sain kakun valmiiksi ja laitoin vielä hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Tänään meillä olikin syömässä minun mummuni ja pappani ja voi miten rakastankaan viettää aikaa heidän kanssaan. Olipa taas hauska kuunnella tarinoita siitä mitä kaikkea olen touhunnut heidän kanssaan pienenä tyttönä, vaikka jutut olen kuullut jo monta kertaa, ovat ne aina yhtä ihania tarinoita kuulla ja monista tapahtumista on itsellä niin rakkaita muistoja.

Nyt saakin taas huokaista, sillä joulupyhien ruokamaraton on ohitse. Vaikka rakastan jouluruokaa, kyllä kolme päivää riittää sitäkin ja tästä syömisestä toipumiseen menee varmaan muutama seuraava päivä vielä.

Ai juu, instassa jo vinkkasinkin tästä superhyvästä astia-alesta minkä bongasin täältä. Siellä on nimittäin valkoisia Teema-sarjan astioita monia erilaisia alessa vain 6e/kappale! Itse tilasin noita tarjoiluastioita joiden ovh oli 21e ja niissä ainakin tuo 6 euron hinta oli oikein hyvä. Tsekkasin äsken, että vielä ainakin noita löytyy ja tietty monia muitakin aletuotteita.

*sis mainoslinkin

    Lue lisää