Yearly Archives:

2018

VUODEN 2018 MIELUISIMMAT SISUSTUSHANKINNAT

Valkoisen Harmaja blogin Suvi teki kivan postauksen kuluneen vuoden mieluisimmista sisustushankinnoista ja mielestäni tämä oli niin kiva idea, että päätin itsekin toteuttaa tämän postauksen.Tänä vuonna ostoslistalla oli selkeästi muutama juttu, mille oikeasti oli tarve, mutta koko ajan kotimme on…

FLOS GATTO

 *valaisin sekä aamutakki saatu Heippa! Kuinkas siellä joulunpyhät sujui? Täällä otetaa vielä rennosti, sillä menen töihin vasta lauantaina ja ollaan nukuttu pitkään ja valvottu myöhään! Sain ennen joulua muutaman ihanan jutun, joista ajattelin kirjoitella tällä kertaa tänne blogiin. Tämä…

ENNAKKOALEKOODI MARIMUKSUUN LUKIJOILLENI!

 Postaus toteutettu yhteistyössä marimuksun kanssa Heippa täältä jouluhässäkän keskeltä!Huh, minulla alkoi nyt  muutaman päivän vapaat ja paljon olisi vielä hommia, mutta eiköhän se joulufiilis saada aikaiseksi tähänkin talouteen! Järkkäsimme yhdessä marimuksu kaupan kanssa kivan ennakkoalen teille lukijoilleni ja pääsettekin…

YKSI KAUNIS KIMPPU

Nappasin tuossa yksi päivä ruokakaupasta mukaani kaksi viikonloppukimppua. Edullinen vajaa 5 euron hinta innosti panostamaan taas vaihteeksi leikkokukkiin ja itseasiassa kimput olivat myös tosi kauniita ollakseen ”markettikukkia”. Monesti kun kaupan kimput ovat omaan makuuni liian värikkäitä ja vähän ehkä…

KOTI PUKEUTUU JOULUUN

Olen tässä pikku hiljaa jo laittanut vähän joulua meidän kotiin. En ole ihan mikään hirveä jouluhössöttäjä, joten kovinkaan runsasta määrää koristeita ei meillä yleensä laiteta. Hankin tuon söpön pikku kuusen ja kaivoin varastosta vanhat joulukoristeet esiin. Pidän itse enemmän…

LAHJAIDEA: PEHMEÄ OMENA-KANELIKAKKU JA VAALEAT PIPARIT

Itse tehdyt joululahjat ovat mielestäni niitä parhaita! Kuinka ihana onkaan saada lahja, jonka joku toinen on tehnyt juuri minulle, minua ajatellen. Itse en ainakaan tarvitse yhtään mitään tavaraa eikä meillä aikuisille lahjoja ostetakaan. Miehellä on synttärit juuri ennen joulua…

VIERAILU SEINÄJOEN AUKIALLA

 Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Aukian kanssa Aukia vaatetusliike Seinäjoella on yksi omista lempikaupoistani. En tiedä oletteko koskaan vierailleet, mutta heiltä löytyy Seinäjoen lisäksi kivijalkaliikkeet Tampereelta, Vaasasta, Kokkolasta ja Helsingistä. Lisäksi heillä on nettikauppa, joka löytyy täältä. Seinäjoen liike löytyy…

MUSTAVALKOINEN OLOHUONE JA YKSI IHANA VALAISIN

Kirjoittelin tuossa jokunen aika sitten, että keittiömme sai mustavalkoisen lookin ja samalla silloin päivitin myös olohuoneen sisustusta. Mikään muu ei tosin muuttunut tekstiilejä lukuunottamatta, mutta niillä saa kyllä aika erilaisen ilmeen aikaiseksi helposti. Blogijutut laahaavat vähän jälkijunassa, nyt on…

TALVESTA EI TIETOAKAAN

Onpa ollut kummallinen syksy! Monesti tähän aikaan on ollut jo lumi maassa ja toppavaatteet käytössä. Nyt paksut talvitakit ovat saaneet roikkua naulakossa odottamassa, sillä olen  mennyt aikalailla välikausitakeilla tai kevytuntuvatakeilla. Laitanpa viime viikolta yhdet asukuvat tännekin, tässä suosikkivälikausitakkini Makian…

MARIMEKON JOULU 2018 (+ALEKOODI)

*marimekon ja aarikan tuotteista saatu alennusta Heippa ja mukavaa perjantaita! Tällä kertaa kuvailin muutamia Marimekon joulumalliston tuotteita täällä kotonamme ja samalla muuten vinkkaan, että ystäväni kaupassa marimuksussa on nyt joulunavaus ja sen kunniaksi on koko loppuviikon ajan kaikki tuotteet…