TOTEUTUNEITA JA TOTEUTUMATTOMIA SISUSTUSHAAVEITA

Yhdessä sisustusbloggaajaporukassa meillä kiertää kuukausittainen haaste, johon toiset bloggaajat voivat sitten osallistua. Tammikuun haasteen heitti ilmoille Coffee Table Diary blogin Giselda ja se kuuluu näin:

”Haaveillaanko hetki? Uusi vuosi saa useimmilla meistä sisustushaaveet
nousemaan pintaan. Haaveissa voi olla sisustaa uusi koti, parempi
järjestys säilyratkaisujen päivityksellä, pintojen raikastus, tai vaikka
tuoda uutta väriä sisustukseen.

Toki myös ihanilla uusilla kalusteilla,
valaisimilla, tekstiileillä ja sisustusesineillä – tai olemassa olevien
kierrättämisellä, saa kodin ilmettä tehokkaasti päivitettyä.
Mikä parasta, haaveilla voi isostikin, vaikka itse toteutus etenisi
omalla tahdillaan! Millaisia sisustushaaveita sinulla on vuodelle 2018?”

Päätinpä siis kirjoitella siitä millaisia sisustushaaveita minulla on tälle vuodelle. 

Katsotaanpa kuitenkin ensin millaisen sisustuhaaveen olen ehtinyt tänä vuonna jo toteuttaa. Itseasiassa tämä tapahtui vähän sattumalta, vaikka olenkin näistä artekin zebra jakkaroista haaveillut, en ole niitä mitenkään aktiivisesti etsinyt. Minulla on ollut kaksi artekin jakkaraa jo ennestään ja olen vähän ajatellut, että en tarvitse noita jakkaroita, mutta olisihan ne ihanat. Aina kuitenkin kun jossain tällaisesta kuvan näin, muistin haaveeni ja mietin, että ehkä sitten joskus…

Tosiaan nyt sitten yksipäivä ajattelin, että googlettelen mistä näitä edes saisi, koska artekin jälleenmyyjä kaupoissa ei näitä näy olevan myynnissä. Ajattelin, että ehkä kun joskus Helsingissä liikun, voisin käydä artekin liikkeessä kysymässä saako näitä tilattua sieltä jotenkin. Vaan niinpä sitten näyttöön pamahti myynti-ilmoitus torista ja siellä oli eräällä henkilöllä kaksi erittäin siistiä jakkaraa myynnissä. Ilmoitus oli ollut siellä jo reilun kuukauden, joten mietin, että varmasti ovat menneet jo, mutta päätin kuitenkin kysyä olisivatko vielä vapaina. Ja olihan ne!

Sain jakkarat vielä ihan kivaan kimppahintaan ja niinpä kaupat sovittiin ja seuraavana päivänä paketti oli noudettavissa postista. Nämä ovat kyllä aivan ihanat ja vaikka ne minun tavallisetkin olivat kauniit, ovat nämä kyllä tosi upeat. Jakkarat saatuani totesin, ettei meillä neljälle jakkaralle ole tarvetta, joten tavalliset jakkarat löysivät nopeasti uuden kodin ja meille jäi nämä seeprat.

Millaisia sisustushaaveita minulla sitten on toteuttamatta? Meidän koti alkaa sisustuksellisesti olla aikalailla siinä kunnossa, etten mistään suuremmasta haaveile. Haaveilin kyllä artekin tarjoiluvaunusta, mutta totesin, ettei se sovi kooltaan siihen paikkaan mihin olin ajatellut. Vaikka se kaunis onkin, ei se ole meidän kotiin tarkoitettu. Joskus haaveet muuttuvatkin ajan saatossa ja joskus haaveista tulee luovuttua, mutta niitä voi onneksi silti aina ihailla toisten kodeissa.

 kuvat: menu& Fritz Hansen

Jos ajatellaan varsinaisia tavaroita niin on minulla kaksi haavetta. Toinen on KAISER idell musta lattiavalaisin, sen laittaisin tuohon olohuoneeseen. Tämä on sellainen minkä olen suunnitellut ehkä tänä vuonna toteuttavani, mutta mitään kiirettä asialla ei ole. Mielestäni tämä on hurjan kaunis valaisin ja sopisi hyvin meillä tuohon sohvan viereen.

Toinen haaveeni on Menun afteroom tuoli. Se tulisi Aatun huoneeseen, mutta voisihan sen välillä siirtää tuohon ruokapöydän luoksekin. Olen ihastunut heidän kuvissaan näihin uusiin afteroom plus mallin tuoleihin, joissa on ihana samettiverhoilu. Toisaalta mietin onko sametti liiankin trendikäs valinta ja ehkä kuitenkin kallistun tavalliseen mustaan versioon. Kyselinkin jo Finnish design shopista onko heille tulossa tätä uutta plus mallia, missä on siis leveämpi tuo selkätuki ja lupasivat sieltä palata asiaan. En tiedä missä hinnoissa nuo edes liikkuvat, joten haaveen toteutumiseen vaikuttaa sekin. Jätän tämän hautumaan, mutta todennäköisesti jonkinmoinen afteroom tuoli meille tänä vuonna vielä tulee.

 (kuva täältä)

Kirjoittelinkin näistä lasiovista silloin kun talon suunnitelmia täällä blogissa jaoin. Meillä on ollut siis tarkoituksena laittaa tuonne pesutilan vieressä olevaan tv-tilaan tämän tyyliset lasiovet, jotka rajaisivat tilan omaksi huoneekseen. Meidän omat tulisivat olevaan pikkaisen erinäköiset, sellaiset missä on ylhäällä kiinteä lasiosa ja keskellä olisi kaksi ovea. Tämä siksi, että muuten pelkällä kahdella ovella niistä tulisi todella korkeat ja leveät. Tila ei varsinaisesti kaipaa noita ovia ja sen vuoksi emme nyt ole vielä niitä siihen laittaneet. Mietin, että kun se ”olispa kiva muuttaa täällä kodissa jotain”-fiilis väistämättä joskus tulee eteen tämän uutuudenviehätyksen jälkeen, on noilla ovilla helppo tehdä uutta ilmettä kotiin. Ovet ovat siis ainakin vielä vasta suunnitteluasteella, onko toteutus tänä vuonna vai vasta myöhemmin, se jää nähtäväksi.

Lasketaanko talon maalaus ja pihatyöt sisustushaaveiksi? Semmoinen urakka meillä olisi edessä ensi kesällä ja nuo kyllä molemmat vaatii sekä aikaa, että rahaa. Lisäksi autotalli on sisältä kesken ja haaveilen sinne kunnollisista säilytysjärjestelmistä ja siitä, että sinne mahtuisi auto. Nythän se on siis täynnä tavaraa 🙂 Talon maalauksen lisäksi pitäisi tehdä vielä terassi, yhdet portaat ja sitten rimat tuohon sisääntulon luokse ja autokatoksen päätyyn.

Olen nyt saanut aika hyvin käytyä läpi tarpeettomia tavaroita ja myynyt niitä ahkerasti facebookin kirppiksillä. Lastenvaatteita myin monta säkillistä, Aatun omiakin oli 104/110 koosta lähtien ja hän tosiaan käyttää jo 122/128 kokoa. Aikamoinen urakka oli niissä. Samoin omaa vaatekaappia siivosin ja nyt alkaa olla aikalailla kaikki karsittu. Autotallissa tosiaan on kuitenkin vielä muuttolaatikoissa vaikka mitä, joten niiden osalta täytyy käydä urakka läpi joskus keväällä ja varata kirppispöytää. Yksi haave onkin siis selkeys, kyllä sitä vaan vuosien saatossa vaikka mitä tavaraa kertyy ja nyt kun säilytystilaa on aika hyvin, niin petollisesti ne tavarat vaan pyörivät tuolla kaapeissa ja varastossa. Haaveilen siis siisteistä vaatekaapeista ja säilytystiloista, selkeästä ilmeestä kotona. Lasten kanssa kuitenkin on totuttava siihen, että tavarat seilaavat milloin missäkin, mutta kyllä ne onneksi ainakin kerran viikossa siivouspäivän löytävät tiensä oikeillekin paikoille.

Millaisia sisustushaaveita sinulla on?

  • Retromoderni
    14.1.2018 at 16:10

    Yksi hyvä paikka, jossa pääsee kämpiltään eroon olisi Mansen blogikirppis, joka on huhtikuussa. Kiinnostaisiko?

    • Sini
      14.1.2018 at 18:13

      Oliko se vain sisustustavaroille vaan ihan kaikille tavaroille esim vaatteillekin?

  • Anonyymi
    14.1.2018 at 16:26

    Ihana toi lamppuhaave! Itsellä haaveissa jo sinulta löytyvä Artekin mehiläispesä.
    Vaatekaappien karsinta pitäisi täälläkin aloittaa, alkuun ei vaan meinaa millään päästä. Missä kirppiksellä myyt omia vaatteitasi? Kiinnostaa, koska sinulla on makea tyyli!

    • Sini
      14.1.2018 at 18:15

      Mehiläispesä on kyllä kaunis ja jaksaa ihastuttaa päivästä toiseen, suosittelen kyllä! Se aloittaminen on kyllä juurikin vaikeinta…ja jos netissä myy niin se postittaminen. Myin esimerkiksi minimalistin kirpparilla fb:ssä, sitten Peak performancen jne. Monilla merkeillä on omat kirppikset niin niillä usein myyn.

  • Heleen
    14.1.2018 at 17:27

    Upean löydön olet tehnyt. Seepratuolit ovat kauniit ja sopii hyvin keittiöönne, joka ihanan seesteinen. Itselläni haaveissa olisikin tuo kuvissasi näkyvä Kuutti Lavosen taulu. Saako kysyä, onko se printti ja mistä ostettu?

    • Sini
      14.1.2018 at 18:21

      Kiitos kovasti! Tuo on Kuutti Lavosen grafiikkateos ja löysin sen Raumalta Auleen-nimisestä talosta. Heillä on siellä esillä Lavosen töitä.

  • Muuttuva kotini Päivi S
    14.1.2018 at 21:21

    Täällä haavessa Mantis sarjan seinävalaisin. Uusi ruokapöytä ja sohva olisi hankinta listalla myöhemmin, mutta ei varmaan nyt vielä 2018. Jotain piniä hankintoja varmaan tulee tehtyä vuoden aikana, muttei varmaan mitään isompia.Uusi nojatuoli ja pikku pöytä odottaa vielä liikkeen varastossa eli ne on sellaisia haaveita mitkä on nyt toteutuneet pitkän haaveen jälkeen 🙂 Tuo Kuutti Lavosen grafiikkateos on kyllä kaunis, meillekkin haluaisin jotain taidetta seinälle.

  • titti // tittin elämää
    15.1.2018 at 15:14

    Jos jotain kenkiä tms aatulle pieneksi jäänyttä jäi myymättä niin kiinnostaisi 😀

  • Giselda / Coffee Table Diary
    28.1.2018 at 18:16

    Olipa kiva lukea haaveistasi Sini, kiva kun nappasin haasteen! Ja nuo zebrat on niin ihanat klassikot että. Loisto ostos! Hyviä poimintoja sulla ja lasiovista itsekin sattumoisin haaveilen. <3

Lue lisää