Saan monesti kysymyksiä noista meidän keittiön avohyllyistä ja siitä olenko kokenut ne käytännöllisiksi vai turhiksi pölynkerääjiksi. Tässä postauksessa siis juttua siitä kannattiko keittiöön valita yläkaappien tilalle avohyllyt vai ei.
Meidän keittiö on keskellä taloa ja tuollainen avonainen kokonaisuus mikä saattaa jonkin mielestä olla tosi epäkäytännöllinen ratkaisu. Olen kuitenkin itse huomannut, että nyt kun keittiöön näkee lähes kaikista tiloista, tulee se pidettyä siistinä automaattisesti. Ennen en ollut kovin innokas heti laittamaan astioita tiskikoneeseen tai pyyhkimään tasoja, mutta nyt nuo tulee tehtyä automaattisesti ruokailun jälkeen. Ehkä tällaiselle ”kohta mä laitan nuo”- tyypille tuo avomallin keittiö on ollut hyvä potku persauksille tehdä ne hommat heti eikä lykätä myöhemmäksi. En kuitenkaan koe, että avomallin keittiö olisi jotenkin raskas pitää siistinä, sillä meillä on kuitenkin kaikille tavaroille oma paikkansa ja näin yleisilme pysyy siistinä. Korkeassa kaapistossa oleva aamiaiskaappi on ollut tosi kiva käytössä ja sinne saa huoletta jättää ne sotkutkin mikäli tulee esimerkiksi yllätysvieraita.
Keittiötä suunnitellessa itselle oli oikeastaan itsestään selvää, että haluan tuohon takaseinälle avohyllyt enkä kiinteitä yläkaappeja. Monet kokevat avohyllyt hankalina ja turhina pölynkerääjinä eivätkä voisi sellaisia omaan keittiöönsä kuvitellakaan. Etenkin keittiössä monet haluavat, että kaikki ovat kaapin takana piilossa, eikä sekään huono ratkaisu ole. Itselle avohyllyt olivat enemmänkin visuaalinen asia, joskin käytössä olen kokenut ne myös ainakin meillä toimiviksi. Paljon tietysti riippuu siitä millaisessa käytössä hyllyt ovat. Mikäli hyllyillä säilytetään tavaroita, jotka eivät pääse usein käyttöön, keräävät ne tietysti pölyä. Keittiön avohyllyjen toimivuuden kannalta onkin mielestäni tärkeää se, että hyllyt ovat optimaalisella käyttökorkeudella ja se, että niissä säilytetään astioita, jotka ovat usein käytössä. Toki voihan hyllyillä pitää tavaroita vain koristeina, mutta silloin kannattaa varautua siihen pölyjen pyyhkimiseen useammin.
En tiedä olinko hankala vai helppo asiakas keittiömyyjälle, mutta itsellä oli aikalailla selvää jo alusta saakka millainen keittiö meille tulee ja mitä toimintoja tulee mihinkin. Enää tarvitsi vain löytää sitten keittiöfirma, joka voisi toteuttaa kaikki toiveeni. Monilta keittiöfirmoiltakin löytyy omia avohyllyjä, mutta itse olin jo päättänyt, että meille tulee nuo vipp merkin metalliset hyllyt. Vähän siis jännittikin miltä kokonaisuus tulee näyttämään kun keittiöfirman kuviin ei noita hyllyjä tietenkään saanut. Noista vipp hyllyistä löytyy kahta kokoa ja kahta väriä (meidän omat ne pidemmät). Mietin kyllä mustaakin vaihtoehtoa ja varmasti sekin olisi sopinut tuohon seinälle kivasti.
Pidän siitä, että nuo hyllyt ovat ilmavat ja sirot ja sulautuvat tuohon valkoiseen seinään hyvin. Hyllyjen korkeuksia tuumattiin tovi ja itse kun olen 165cm pitkä niin alinta hyllyä ei voinut kovin korkealle nostaa, mutta ei myöskään liian alhaalle, ettei se näytä hassulta korkean hanan yläpuolella. Nyt hyllyt ovat optimaalisella korkeudella niin, että yletyn tuossa kaikkiin muihin väleihin ilman jakkaraa, paitsi tuonne ylimmän hyllyn päälle.
Avohyllyn toimivuuden kannalta hyllyn sijainnilla on mielestäni suuri merkitys. Meillä hylly on tuossa seinällä, mistä löytyy monet keittiön toiminnat kuten vesipiste, liesi ja astianpesukone. Aikaisemmassa kodissa meillä oli pieni string hylly ruokatilan puolella keittiön vieressä ja siitä tuli kyllä harvoin niitä astioita otettua käyttöön ja enemmän hylly ja siinä olevat tavarat olivat koristeina. Avohyllyn sijoitus lieden viereen voi olla myös vähän epäkäytännöllistä, sillä silloin astioihin saattaa kerääntyä pölyn lisäksi myös rasvaa. Meillä on aika iso liesi ja käytämme eniten tuota oikeassa reunassa olevaa levyä, joten en ole huomannut, että astioihin kertyisi rasvaa.
Mikäli muuten keittiössä säilytystila antaa myöden, suosittelen kyllä avohyllyjä. Selvää on, ettei noille hyllyille saa tavaraa ahdettua niin paljon kuin umpinaisiin kaappeihin, mutta meillä on onneksi korkeassa kaapistossa ja saarekkeessa hyvin säilytystilaa. Kuivauskaappia meillä ei ole ollenkaan eikä ainakaan vielä ole tullut eteen tilannetta, jolloin olisin sitä kaivannut. Paistinpannut ym. kuivaan samantien ja laitan laatikoihin takaisin. Ainakin meillä tahtoi vanhassa kodissa jäädä sinne kuivauskaappiin pyörimään kaikki tavarat ja koko kaappi oli yhtä sekasortoa.
Itselle avohylly on myös osa sisustusta ja tykkäänkin vaihdella siellä tavaroita ja tehdä erilaisia asetelmia. Näin keittiön ilmettäkin voi vaihtaa helposti ja pienellä vaivalla. Yleensä meillä on hyllyillä juomalaseja tuossa hanan yläpuolella, murokulhoja, kahvikuppeja ja muuta mitä käytetään aktiviisesti. Nyt halusin vähän stailata hyllyjä noilla ihanilla Zone Denmarkin melamiinisilla säilytysrasioilla jotka ovat käytönnällisiä ja kaiken lisäksi kivan näköisiäkin. Jos siis olet luonteeltasi järjestelijä, niin ehkä avohyllyt ovat sun juttu! Meillä kun mies tyhjää tiskikonetta ja laittaa hyllyille ”ihan mitä sattuu” niin itse sitten vaihtelen tavaroiden paikkoja ja näpertelen hyllyn kimpussa. En toki koe, että se on jotenkin vaivalloista vaan nautin siitä ja se on sellaista stressivapaata ja nautinnollista puuhaa itselle. Maailmani ei kuitenkaan kaadu vaikka hyllyillä ei vallitsisikaan täydellinen harmonia, sillä tosiaan astiat vaihtuvat siinä käytön mukaan tiheästi eikä kaiken tarvi aina olla tiptop.
Tosiaan nämä Zone Denmark merkin säilytyspurkit ovat mielestäni tosi kauniita ja näitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Kokoja löytyy näistä monia ja toimivat kivasti niin kattauksessa kuin säilytystarkoituksessakin. Plussaa on, että rasioiden kansia voi käyttää myös tarjoilualustoina. Näissä on kiva mattamainen pinta ja ovat todella tyylikkäitä ollakseen melaniinipurkkeja. Isompiin astioihin saa kivasti tarjolle esimerkiksi salaatin ja pienemmissä purkeissa voi säilyttää mm. pähkinöitä tai vaikkapa korujakin ja niitä voi käyttää myös jälkiruokakippoina. Nuo silikoniset pannunalustat ovat myös samalta merkiltä ja nekin ovat oikein nättejä. Näitä varmaan myydään monessakin paikassa, mutta meidän omat olen tilannut sisustushattarasta.
Pidän kovasti kauniista astioista ja siksi myös tykkään, että voin pitää näitä ihanuuksia esillä avohyllyssä, jolloin näen ne arkisissa puuhissa eivätkä ne ole piilossa kaapin perukoilla. Nämä Johanna Ojasen keramiikkakupit ovat myös hurjan kauniita ja näitä löytyy monissa ihanissa sävyissä!
Sellaisia ajatuksia meidän avohyllyistä tällä kertaa. En ole kyllä katunut valintaa kertaakaan, joten oman kokemuksen perusteella voin suositella avohyllyjä muillekin.
Anonyymi
7.2.2018 at 14:15Ihanat kuvat, kiva postaus! Kiitos😊
Sini
7.2.2018 at 20:07Kiitos ja kiva kuulla, että pidit postauksesta!
P
7.2.2018 at 19:11Ihania kuvia jälleem kerran 🙂 ovatko nuo melamiinirasiat konepestäviä? Todella kauniita <3
Sini
7.2.2018 at 20:08Kiitos! Juu ne ovat konepestäviä! Aivan superkauniita ovat kyllä, kannattaa ehdottomasti hankkia kokeeksi vaikka muutama.
Anonyymi
7.2.2018 at 19:13Ihania kuvia jälleen ja kiva postaus.:) ovatko nuo kauniit purkit konepestäviä? Aivan ihania <3
Eedith
8.2.2018 at 08:56Ihania kuvia ja toimivan oloinen keittiö. Meillä keittiö rempattiin 7 vuotta sitten ja halusin yhdelle seinälle yläkaappien tilalle avohyllyn. Olen ollut siihen todella tyytyväinen! Lähinnä viime aikoina olen miettinyt, pitäisikö sinne laittaa toinenkin hylly 🙂
Avohylly tuo meillä tilaan todella paljon avaruutta ja ilmavuutta. Siellä säilytetään meillä mm. sipulit, murot ja myslit purkeissa.
Sini
8.2.2018 at 16:58Kuulostaa kivalta! Ja tosiaan toimii hyvin myös ruokatarvikkeiden säilytykseen!
Anonyymi
8.2.2018 at 16:34Näyttää kyllä kivalta avohyllyt mutta niiden sijoitus on mielenkiintoinen.. Etkö kaipa kuivauskaappia altaan päälle? 🙂 Meidän taloudessa ei toimisi mitenkään keittiö ilman tiskikaappia. Kaikkia käsinpestäviä ei millään ehtisi saman tien kuivaamaan.
Sini
8.2.2018 at 16:59En kyllä kaipaa. Edellisessä kodissa se keräsi aina vain kamalasti rojua sisälleen. Kuivaan käsin tiskatut astiat samantien paikoilleen.
Salka
10.2.2018 at 20:55Allekirjoitan kuivauskaapin funktion, sinne jää niin helposti tavarat säilöön! Omassa lapsuudenkodissani siellä säilytettiinkin astioita, koska silloin tiskattiin käsin. Edes tiskikoneen saapuminen ei saanut äitiäni muuttamaan tapaansa 😀
Itsehän haaveilin Vipp-hyllyistä ( ja taisin niiden ansiosta blogiisi muuten löytääkin 🙂 ) mutta kun 50 cm on liian kapea ja 100 cm on liian leveä. IKEAn kopio olisi hyvä leveydeltään, mutta se on liian pletku. Onnekseni löysin Kvikiltä Ferro-hyllykön, jonka koko on juuri sopiva tilaan, johon se on tulossa. Ja hyviä pointteja avohyllyistä, itsekin mietin että pyrkisin keräämään sinne astioita tai ruoanlaittoon liittyviä purkkeja, jotka ovat oikeasti käytössä ja täten eivät olisi vaan pölyä keräämässä 😀
Sini
11.2.2018 at 16:36Joo, tuo onkin vähän tylsää, että noita on vain kahta kokoa. Vähän jännäsin kanssa kuinka hyllyt sopii, mutta onneksi mahtui tuohon kivasti eikä näytä liian isoilta. Joo, juuri samaan pyrin itse, että hylly on aktiivisessa käytössä, jolloin ei sitä pölyä ihan niin älyttömästi ehdi kertyä.
Cassandra Vieira
13.7.2018 at 20:30Hei millä sivustolla voin ostaa nämä metalliset hyllyt?
Sini
14.7.2018 at 17:21Formverk nettikaupasta löytyy 👍