Täytyy kyllä sanoa, että nyt on kevätfiilikset korkeimmillaan! Aivan ihanan aurinkoisia päiviä ollut nyt ja ulkona tuntuu tarkenevan hyvin jo ohuemmallakin takilla. Itseasiassa aamusta tuohon etupihalle lämmitti aurinko niin, että tuntui jo ihan kesältä. Jokohan sitä uskaltaisi pestä toppavaatteet varastoon?
Mielestäni kotonamme on kauneinta kun aurinko paistaa ja valo tulee ihanasti noista isoista ikkunoista sisään. Etenkin ilta-aurinko on minusta upeaa, mutta harvemmin silloin tulee tartuttua kameraan. Auringonpaisteessa kuvaaminen on vähän haastavaa ja ainakaan omat taitoni eivät niin hyvät tässä valokuvaksessa ole, että kovin usein auringonpaisteessa viitsisin kuvailla. Kuitenkin silloin on ehkä kotonamme ihanin fiilis ja nautin myös kovasti valon ja varjojen leikistä seinillä ja kalusteissa.
Tänään oli jotenkin erityisen kaunis valo illalla niin päätin tarttua kameraan ja tässäpä muutamia keväisiä kuvia meiltä kotoa. Kävimme Eevin kanssa tänään myös vähän kaupoilla ja tein tosi hyviä sisustuslöytöjä, joten kurkatkaahan niistäkin lisää!
Valkoisen ja puun yhdistelmä on minusta todella ihana ja sitä meiltä kotoa löytyykin paljon. Olin niin laiska, että en jaksanut pääsiäiskoristeitakaan vielä viedä varastoon vaan tungin ne tuohon hyllylle. Toisaalta nuo aarikat eivät niin pääsiäsitä huuda, mutta ehkäpä tässä joku päivä jaksan ne kiikuttaa tuonne säilöön.
Lundia senkit ovat olleet kyllä tosi hyvä ostos. Toki näihin lapsiperheessä jälkiä on tullut, mutta kyllähän se elämä saa kalusteissa näkyäkin. Lipaston päällä on pari uutta juttua, tuo maljakko sekä pieni koppa ja niistä lisää infoa postauksen loppupuolella.
Tämä tila on meidän kodin keskus. Joskus tuntuu, että meillä on lastenhuoneet ja makuuhuone ihan turhaan, sillä oleskelemme yleensä kaikki tässä olohuone/ruokatila/keittiö combossa. Tämä meillä oli vähän ideanakin kun kotia rakensimme. Se, että olisi tarpeeksi iso tila meidän kaikkien olla yhdessä, mutta silti jokaisella olisi tilaa tehdä omia juttujaanki tuossa jos niin haluaa. Eevi tekee yleensä aina läksyt ruokapöydässä ja molemmat tilan sohvat sekä nojatuolit ovat myös kovalla käytöllä. Tämä ratkaisu on toiminut meillä hyvin.
Kohta varmasti käännän järjestyksen takaisin ennalleen eli hyllyn tuohon sohvan paikalle. Toivottavasti se terassikin jossain vaiheessa kesää valmistuu ja niinpä hylly saa siirtyä liukuoven edestä takaisin seinälle. Instastoriesin puolella ( @sinisliik) muutes tänään kuvailin vähän tuota meidän etupihaa ja sepustelin muutamia suunnitelmia sen suhteen.
Kävin tänään hakemassa Annon lähettämän paketin, josta paljastui tämä ihana luonnonvalkoinen kumpu-viltti. Kurkkasin heidän sivuiltaan niin tätä on myös konjakinvärisenä (aivan ihana!!) sekä harmaana ja samasta materiaalista löytyy myös tyynyjä ja pyyhkeitä. Voi anno miten ihana mallisto heillä taas onkaan!
Jos olette seurannut mun instaa niin höpöttelin sinne tuossa jo tovi sitten, että ihastuin kovasti Vepsäläisen uuteen nousukausi collectioniin ja siellä erityisesti artekin 66 tuoliin, jota mallistoon tehtiin erikoiserä saarnen ja tammenvärisenä. Pohdin silloin, että kumpi sopisi paremmin Aatun huoneeseen koulupöydän luo. Lattia on meillä tammea, joten se tietysti olisi ”perfect match”, mutta toisaalta taas saarnen eläväisempi kuvio ihastutti ja myös se, että tuoli olisikin tarkoituksella erilainen lattiasta. Tuolit olivat alessa jo silloin ja kävin näitä myös livenä Vepsäläisen myymälässä katsomassa. Sitten tuli pääsiäinen ja vaikka mitä kiireitä ja unohdin koko tuolin. Ja kun tällä viikolla muistin tätä kysellä, sain vastauksen, että mallisto on jo myyty loppuun.
Myyjä kuitenkin kertoi, että yksi mallikappale heillä vielä myymälässä oli ja lupasi sen minulle hyvään hintaan myydä. Senpä vuoksi sitten siis Eevin kanssa tänään huristelimme Seinäjoelle tätä tuolia hakemaan ja tosiaan lopulta tämä tuli maksamaan n. puolet ovh hinnasta. Onni onnettomuudessa siis.
Seinäjoella Vepsäläistä vastapäätä on kiva sisustusliike nimeltään sisustus Room2 ja heiltä löytyy myös verkkokauppa. Minun on pitänyt tuolla jo monta kertaa käydä, mutta aina se on jäänyt. Voi vitsit miten ihana kauppa se oli! Rakastan tuollaisia pieniä putiikkeja missä on ihanan kotoisa fiilis ja tuolla oli kaikki laitettu niin nätisti esille. Yläkerrassa oli outlet-puoli, missä kaikki tuotteet oli -70% alessa ja sieltä sitten bongasin tuon kauniin Muuton closely separated-maljakon sekä muutaman house of rym merkkisen kulhon. Sinne jäikin vielä paljon kivoja juttuja, instastoriesin puolella löytyy valikoimasta videomatskua. Liikkeessä oli myös tosi mukavat myyjät ja Eevi ihastui niin kovasti kauppaan, että ilmoitti voivansa muuttaa sinne. Siellä oli myös annon uutta kevätmallistoa esillä ja siitä ostin tuon pienen kopan. Sieltä löytyi myös sellainen isompikin malli (Ote-kori koossa M nimeltään) ja voi vitsit sekin oli kaunis! Kurkatkaapa koko annon koppavalikoima täältä, aika kivoja löytyy!
Loppuu vielä tähän sävymaailmaan sopivat muutamat poiminnat kollaasin muodossa. Suurin osa noista aletuotteita, mukana muutama uutuuskin. Nämä poimittu siis Finnish Design Shopin alesta*, elloksen alesta* ja uutuuksista* sekä annon sivuilta. Kurkatkaa ihmeessä nuo alepaikat, siellä oli paljon muutakin kivaa mitä en tähän mukaan poiminut.
Anonyymi
16.4.2018 at 06:19Hei! Onpa upea tuo oleskelutilan musta kattovalaisin. Mikä se on ja mistä?
Sini
16.4.2018 at 07:43Moi! Se on Gubi multi-lite valaisin ja löytyy finnish design shopista. On tosi kiva kun voi laittaa eri asentoihin!
Tuuletuksia Jantunen
18.4.2018 at 14:13Juuri tulin kysymään saman valaisimen perään, aivan ihana! Ja muutenkin niin mukava taas oli lepuuttaa hetken ajatuksia ja silmiä näissä teidän kodin kuvissa. On minun listallani ehdoton ykkönen kaikista näkemistäni blogikodeista.