NE KAUNIIT ARKISET TAVARAT

Kuinka suuri merkitys arkisten tavaroiden ulkonäöllä on teille? Ostatteko esimerkiksi pesuainepurkit tai muut pienet jutut ajatuksella ”tämä on pesuaine, ei ole väliä miltä se näyttää” vai ”onpa ihana pullo, tämä on saatava!”?

Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon ja tavaroiden ulkonäöllä on aika suuri merkitys ostopäätöstä tehdessäni. Etenkin siis jos ne ovat sellaisia mitkä tulevat olemaan esillä eikä kaapissa piilossa. Toisaalta taas esimerkiksi keittiöpyyhkeissäkin haluan sen kauniin version vaikka se olisi piilossa ennemmin kuin vain jonkun mikä sattuu käteen osumaan. Moni muukin asia tietysti vaikuttaa ostopäätökseen, itsellä ainakin esimerkiksi hyvä laatu ja kotimaisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Puhutaan nyt kuitenkin tässä postauksessa vain pinnallisesti ulkonäöstä ja etenkin näiden arkisten tavaroiden ulkonäöstä. Tein pienen kierroksen tässä kotona ja koitin bongailla näitä meidän ihan arkisia tavaroita, jotka ovat mielestäni myös tosi kauniita.

Nykyään onneksi käyttötavaroiden ulkonäköönkin panostetaan ihan erilailla kuin vielä jokunen vuosi sitten. Arkisissa tavaroissa on vaihtoehtoina niitä tyylikkäitä ja ”sisustukseen sopivia” vaihtoehtoja. Yleensä tosin tämä tarkoittaa vähän korkeampaa hintalappua, mutta itse olen juuri se, joka maksaa vähän enemmän saadakseen myös kivan näköisen tuotteen. Ja toisaalta ymmärtäähän sen, on tuotteen materiaaleihin, suunnitteluun ja valmistukseenkin käytetty ehkä enemmän resursseja kuin edullisempaan vastaavaan versioon. Aina ei tietysti korkeampi hinta ole tae laadusta ja usein se merkki myös maksaa. Ja samoin taas joskus voi tehdä tosi edullisestikin kivoja ja kauniita löytöjä.

Olen itse vähän sen luontoinen, että olen mielummin ilman jotain kuin, että ostaisin jonkun mikä ei ihan kuitenkaan ole se mitä haen. En nyt tarkoita, että olen ilman pesuainetta jos ei löyty kaunista purkkia, mutta siis esimerkiksi suihkumme mustia pesuainetelineitä etsin pitkään ennen kuin löysin mieluisat ja siihen saakka olimme ilman. Joku voisi ajatella, että onpa pinnallista ja turhamaista. En tiedä, nautin vain kuitenkin kauniista tavaroista ja mielestäni ei ole mitään väärää ostaa mieluisaa juttua, vaikka se olisikin vain esimerkiksi joku ihan tavallinen käyttötavara. Lisäksi olen todennut, että aina jos olen joskus ostanut jonkun ”näääh, ihan ok, mutta ei täydellinen”-tuotteen, olen lopulta sitten ostanut kuitenkin sen mistä olin ehkä haaveillut aikaisemmin, mutta en ollut malttanut maksaa korkeampaa hintaa.

Keittiömme avohyllyt ovat täällä näkyneetkin jo monen monta kertaa. Arkisista tavaroista siellä on usein säilytyksessä mieluisimpia astioitani ja esimerkiksi noita zone denmark merkin purkkeja. Olen noita purkkeja itsekin ostanut jo aikaisemmin ja nyt sain tuossa jonkin aika sitten blogin kautta kivan paketin merkiltä. Siellä oli mm. tuo kaunis tiskisetti, johon kuuluu musta tiskiainepullo, tiskiharja sekä tiskirätti. Tämä on juuri sellainen kaunis arkinen tavara jota on ilo pitää tuossa esillä. Instan puolella joku minulle kommentoi, että näitä on  näkynyt myynnissä Sokoksella. Suomalaisista nettikaupoista en näitä äkkiseltään ainakaan löytänyt, mutta toivottavasti joku ottaisi näitä myyntiin. Uskoisin, että tämä tulisi olemaan suosittu tuote, sillä niin kätevästi tuohon saa kaikki tiskaamiseen tarvittavat jutut.

Astioissa kyllä myös ostan silmää miellyttäviä kuppeja ja kippoja ja olen muutenkin sellainen, että rakastan kaikkia purnukoita. Haluaisin meidän kuiva-ainekaappiinkin pelkästään purkkeja, joissa ruoka-aineet olisivat, mutta vielä en ole ainakaan siihen ryhtynyt. Meidän kuiva-ainekaappi on yleensä aika sekasorron vallassa ja ne pinottavat purkit kyllä helpottaisivat asioiden löytämistäkin sieltä.

Samassa paketissa oli myös tämä musta zone denmark ikkunalasta, jonka mukana tulee myös teipillä kiinnitettävä kiinitysteline ja lasta kiinnittyy siihen telineeseen magneetin avulla. Laitan joskus vielä myöhemmin kuvaa tästä meidän kylppärissä kun saamme telineen paikoilleen. Tätä on myynnissä ainakin täällä ja löytyy myös valkoisena. Uusia purkkeja sain merkiltä myös ja niitä on nyt sen verran jo itsellä, että ajattelin myöhemmin järkätä osasta niistä arvonnan teidän kesken. Kuvailen niitä vielä tuossa myöhemmin ja palaan tänne sitten kertomaan lisää niistä. Voin kuitenkin jo tällä kokemuksella suositella noita purkkeja, ovat tosi kauniita ja myös käteviä erilaisten ruoka-aineiden säilytykseen ja tarjoiluun. Mustissa purkeissa kyllä tosin näkyy sormenjäljet aika hyvin.

Aamiaiskaappi on meillä kovassa käytössä ja usein siinä on ovet auki, vaikka kaikki sotkut saa kätevästi piiloonkin. Kaapissa tykkään pitää eniten käytössä olevia aamupalatarvikkeita lasisissa purkeissa, nuo kuvan purkit on Bloomingvillelta ja Ikeasta. Suodatinpussiteline löytyy kotimaiselta Hile Design merkiltä ja talouspaperirullateline on tämä* Ferm Livingin.

Kurkistetaanpan sitten tänne kodinhoitohuoneeseen, josta juuri tänään raivasin taas melkoisen pyykkikasan pois. Kuten ehkä arkipostauksesta silloin huomasitte, tuota laskutilaa ei aina ihan noin paljoa ole käytössä, mutta nyt taas koita ottaa itseäni niskasta kiinni ja kääriä pyykit heti enkä kasata koko viikon saldoa tuohon.

Usein juuri käärimättä jää sukat ja petivaatteet ja niille etenkin ostin nyt Stockmannin alesta tuon Hay:n pyykkikorin*. Bongasin tämän aikanaan Suvin blogista ja ajattelin, että onpas kiva. Meillä on varsinaiset pyykkikorit tuolla kaapissa sisällä ja olenkin aikaisemmin ottanut yhden niistä tuohon tason päälle, mutta eihän ne kovin nättejä ole ja metalliset korit myös naarmuttavat ikävästi tasoa.

Tässäpä sitten näitä kauniita pesuainepurkkeja! Kuvassa on kahta erilaista pyykkietikkaa, olen ihan hurahtanut noihin! Tätä siis käytetään huuhteluaineen sijasta ja näissä on tosi kiva, melko mieto tuoksu. Tuoksuja on monia erilaisia, tuo isompi pullo on sisustushattara kaupasta tätä ja pienemmän ostin juuri Keskisen kyläkaupasta. Tuo pienempi on kotimainen ja valmistajan kauppa löytyy täältä. Juuttipussissa on Marseille saippuaa, jota voi käyttää esimerkiksi pyykinpesuun ja tahranpoistoon. Ostin tämän aikanaan meidän wishbone tuoleja varten, ne kun ovat saippuoitua tammea ja tuolla saippualla pitäisi niitä aika-ajoin myös käsitellä.

Ostin nyt testiin myös tuota sitrus keittiösaippuaa, jonka sanotaan toimivan mm. tahranpoistoon, keraamiselle liedelle, uuniin puhdistukseen ja ikkunanpesuun. En ole ennättänyt tätä vielä testailemaan, kertokaahan te jos teillä on tästä kokemuksia. Onko hyvä tuote? Yhden irrallisen tiskiharjanpään ostin tuonne kodinhoitohuoneeseen, sillä siellä tulee aika usein pestyä likaisia kenkiä, kumppareita ja kukkaruukkuja. Tuolla on kätevä hinkata näitä puhtaaksi ja pelkkä pää vie vain vähän tilaakin.

Kauniita arkisia tavaroita on mielestäni myös tämä iso pölyhuiska ja puinen lakaisusetti. Tuolla huiskalla saa kätevästi pölyt valaisimien ja kaappien päältä ja rikkasetti meillä seilaa vähän milloin missäkin, usein se löytyy keittiöstä. Rikkasetti on aikanaan ostettu Kodin1:sta, mutta vastaavia löytyi googlettelemalla kyllä aika monelta merkiltä.

Kylppäriin ja vessaan olen hankkinut myös silmää miellyttäviä tuotteita ja tykästyin aikanaan kovasti näihin Menun kylpyhuonetuotteisiin. Meillä on merkiltä tuolla roskis, wc-harjateline, saippuapullo sekä pieni säilytyspurkki, jossa käytän tops-puikkoja. Kylppärin puolelta löytyy vielä lisäksi hammasharjamuki. Nämä ovat olleet meillä käytössä jo pitkään ja laatu on ollut tosi hyvää. Sarjaa löytyy myös mustana ja molempia värejä esim täältä*. Kuvassa näkyy myös dermosilin musta saippuapullo, heilläkin on kauniita purkkeja tuotteissa. Tähän olen sitten itse lisännyt eri saippuaa kun alkuperäinen on loppunut.

Kylppäristä puheenollen, tässä tosiaan on ne mainitsemani pesuainetelineet. Nämä ovat KES merkkiset ja tilasin nämä amazon.co.uk kaupan kautta. Nämä eivät vielä ole seinälle saakka ehtineet, huoh, joskohan sitä vihdoin saisimme tämänkin onnettoman pienen homman tehtyä!

Kuvatessani meidän kauniita arkisia tavaroita muistin myös nämä kivat henkarit, jotka ostin viime kesänä Biltemasta. Nämä myytiin useamman kappaleen seteissä eivätkä montaa euroa maksaneet. Olen tykännyt näistä tosi paljon ja ovat hyviä etenkin liukkaasta materiaalista oleville vaatteille, sillä samettipinta pitää vaatteen hyvin henkarilla. Kuvassa oleva naulakko on muutes menu afteroom* sarjaa ja heiltä löytyy monia muitakin ihania tuotteita.

 

Ja viimeisenä silmäni osuivat vielä noihin marimekon kangaskasseihin, joita käytän monesti kauppakasseina ja eväskasseina. Nämä roikkuvat tuossa ovensuussa aina esillä ja näin ollen ne yleensä muistaa paremmin napata mukaansakin. Mikäli tiedän ostavani enemmän, käytän kauppakasseina niitä ruokakauppojen kestokasseja. Niissäkin on nykyään tosi kivoja kuoseja ja printtejä!

Sellaisia kauniita arkisia käyttötavaroita bongailin täältä meidän kotoa. Onko arkisten käyttötavaroiden ulkonäöllä sinulle merkitystä?

*mainoslinkki

  • Anonyymi
    8.4.2018 at 19:28

    Paljon kaunista😊 Oletko mistä tilannut nuo eteisen "naulakkonupit"? Yhden löysin, mutta onkohan muitakin?

    • Sini
      8.4.2018 at 20:06

      Nää on nimeltään muuto dots ja näitä myydään aika monessa kaupassa. Meidän omat on muistaakseni finnisg design shopista. Nää on ollut meillä jo vanhassa kodissa niin en ihan varma oo mistä aikanaan ostin. Mut tosiaan löytyy vaikka missä väreissä ja eri kokoisina, on tosi kivat!

  • Eevastiina Heikkinen
    9.4.2018 at 05:42

    Kodinhoitohuoneen metalliputkihyllyt näyttävät käteviltä! Mistä olet hankkinut ne?

    • Sini
      9.4.2018 at 05:52

      Ne on Ikeasta, sieltä keittiöosastolta. On tosi kätsyt kun saa henkareita ja esim pienet matot ym tuohon roikkumaan.

  • Anonyymi
    9.4.2018 at 15:02

    Tuo pyykkietikka alkoi kiinnostaa kovasti! Osaisitko kertoa siitä enemmän? Onko riittoisaa? Osaatko sanoa onko siinä allergisoivia ainesosia?

    • Sini
      9.4.2018 at 15:48

      Tässä oli niin kattavasti kerrottu asiasta, että kopsaanoa tekstin tähän. On tosi riittoisaa, itse laitan vain pienen määrän per koneellinen.

      Tässä infoa:

      Laita pyykkietikkaa muutama ruokalusikallinen pesukoneen huuhteluainesäiliöön tavallisen huuhteluaineen sijaan. Pieni määrä riittää.

      Pyykkietikan hyötyjä:
      Poistaa pesuainejäämät pyykistä.
      Ei jätä itse mitään jäämiä pyykkiin. Etikan tuoksu haihtuu kokonaan viimeistään pyykin kuivuessa.
      Pyykistäsi tulee pehmeää sekä ihanan raikasta.
      Estää pesuainesaostumat pyykkikonessa ja pitää koneen puhtaana ja raikkaana.
      Poistaa vaikeita hajuja kuten savu, home ja rasva.
      Kirkastaa pyykin värejä.
      Poistaa tahroja.
      Vähentää sähköisyyttä.
      Ekologinen tuote, joka ei sisällä yleisesti allergisoivia aineita.
      Antiseptinen tuote joka poistaa myös kellastumista.
      Ei huononna pyyhkeiden imukykyä kuten tavalliset huuhteluaineet.

      Pyykkietikka on vanha ja mainio puhdistusaine, joka soveltuu moniin eri käyttökohteisiin eli voit käyttää sitä myös yleispuhdistusaineena. Täytä 500 ml suihkepullo vedellä ja lisää 3-5 ruokalusikallista pyykkietikkaa.

      Pyykkietikka on turvallinen ja ympäristöystävällinen tuote.

  • Kaisa
    9.4.2018 at 17:35

    Me ollaan jo pitkään käytetty ihan normaalia ruokakaupan etikkaa huuhteluaineena. Se estää esim. hien hajun pinttymisen urheiluvaatteisiin ja veikkaisin että on aika hurjasti halvempaa kuin brändätyt pyykkietikat.

    • Sini
      9.4.2018 at 18:03

      Se toimii varmasti myös hyvin. Itse tykkään näiden tuoksusta. Toki monet tekee itse näitä etikalla-+eteerisillä öljyillä

Lue lisää