Blogi on päivittynyt viime aikoina vähän verkkaisesti, pahoittelut siitä. Huomaan, että heti kun päivätöissä on hektisempää, heijastuu se kyllä illan puuhiin aikalailla eikä oikein virtaa tahdo olla enää tänne blogin puolelle. Kesällä tuntuu muutenkin olevan niin paljon menoja, harrastuksia ja kaikenmoista ohjelmaa, että välillä on ihan sekaisin jo siitä missä pitäisi milloinkin olla ja mihin aikaan.
Itsellä tahtoo nyt tökkiä tämä kirjoituspuoli. Nyt kun on valoisaa illallakin niin kuvia saa kyllä otettua vielä töidenkin jälkeen, mutta joskus tuntuu, ettei päästä tule vaan yhtään järkevää lausetta enää esiin. Niinpä kuvatkin ovat jääneet laittamatta kun en ole keksinyt kahta lausetta enempää tekstiä. Välillä sitä pohtii, että pitäisi olla jotain ”oikeaa asiaa” mistä kirjoittaa eikä muutaman kuvan takia viitsi sitten tehdä postausta ollenkaan. Itse kuitenkin tykkään lukea muiden blogeistä niitä lyhyitä fiilispostauksiakin, joten ehkä sitä on vaan itselleen välillä liiankin kriittinen.
Tykkään jotenkin tosi paljon ilta-auringosta. Siinä on sellainen ihan erilainen, pehmeä fiilis. Kotonakin tuntuu, että huoneet näyttävät ilta-auringossa aivan erilaisilta kuin mitä esimerkiksi aamulla. Maalisävyt muuttavat myös kauniisti muotoaan valon mukaan ja illalla tuo meidän olohuoneen vaaleanharmaa farrow&ball cornforth white sävy näyttää lähes beigeltä. Joskus mietin, että olisihan se beigekin seinä ollut tuohon nätti. Kannattaakin maalisävyjä miettiessä tutkia malleja eri aikaan päivästä, valon värillä on kyllä suuri vaikutus. Meidän makuuhuoneen off black seinätkin näyttävät jossain kuvissa tummansiniltä kun aurinko paistaa niihin suoraan, mutta useinmiten muuten sitten taas lähes mustilta.
Telkkaritilassa olevat farrow&ball elephant’s breath sävy näyttää ehkä eniten eriväriseltä riippuen valosta. Hauskaa, että kaksi vierekkäin olevaa seinääkin näyttävät keskenään erilaisilta, vaikka ovat maalattu samalla sävyllä. Toiseen kun valo tulee suoraan edestä ja toiseen sivulta. Toinen näyttää siis aina tummemmalta kuin toinen, mutta se on kyllä oikeastaan vain hauska efekti.
Varjot luovat myös kivasti tunnelmaa kotiin ja joskus onkin hauska katsella millaisia varjoja mistäkin esineistä syntyy. Pitäisi ehkä useammin kuvata kotiakin ilta-auringossa, monesti kun yleensä kuvaan päivällä niin, että värit toistuvat kamerassa luonnollisesti. Henkilökuvauksessa taas illan kultainen valo on minusta ihaninta ja tuo kuviinkin sellaisen oman kauniin fiiliksen.
Voitteko muutes uskoa, että tämä poika tässä lopetti eskarin ja täyttää ihan kohta 7 vuotta! Ihan hullua miten tämä aika juoksee ja itsestä tuntuu, että eskarivuonna Aatu on kasvanut jotenkin silmissä ja venähtänyt pituuttakin valtavasti. Viikonloppuna juhlitaankin meillä sitten 7-vuotiasta tulevaa koululaista. Juhlien suhteen kaikki on vielä miettimättä ja aika varmoilla resepteillä varmaan mennään, mutta eiköhän tässä saada vielä kivat kemut pystyy vaikkei varmaan mitään vuoden leipuripalkintoa meikäläiselle tulekaan.
Mukavaa viikon jatkoa teille ja toivotaan nyt edes vähän lämpöisempää säätä. Olin eilen Eevin pesispelissä kirjurina pukeutuneena softshell takkiin+toppatakkiin+pipoon+hanskoihin ja vielä villahuiviin ja silti olin ihan jäässä. Perus kesä näköjään.
Anonyymi
6.6.2018 at 22:53Wow that was odd. I just wrote an incredibly long comment but after I clicked
submit my comment didn't show up. Grrrr… well I'm
not writing all that over again. Anyway, just wanted
to say wonderful blog!
Tuuletuksia Jantunen
7.6.2018 at 12:01Tosi kauniita kuvia (ja kommeita poekia!). Nämä luonnovalaistusten taideteokset sisätiloissa on aina omaa luokkaansa ja ainutkertaisia, joita ei voi ihan samanlaisina tallentaa koskaan kahta kertaa. Olen tykännyt kotitalossamme kuvata myös juuri näitä kiehtovia ilta-auringon maalauksia.
Ja minusta on mukava lukea myös vähäsanaisempia päivityksiä, joissa on kuitenkin jokin aihe ja teema, ehkä jokin oivalluskin, tai sitten vain ne kauniit kuvat. Siinä missä ei kesää raaskisi viettää koneen ääressä kirjoittaen, ei sitä jaksa myöskään kamalan pitkiä tekstejä lukea 😉
Mukavaa viikkoa!
Sini
21.6.2018 at 06:37Kiva kuulla, että nämä tällaiset ”ei niin mitään asiaa” postaukset kelpaavat myös! Ja totta, itsekin huomaan, että blogien lukeminen jää vähemmälle hyvillä keleillä kun on niin paljon muuta!
Anonyymi
8.6.2018 at 20:07Kauniilta näyttää kotinne ilta-auringossa!
Sini
21.6.2018 at 06:37Voi kiitos!