ESSI PELTOSEN GRAFIIKKAA

 Löytyykö sieltä muita grafiikan ystäviä? Itse olen aina pitänyt kovasti juuri grafiikkataiteesta, vaikkka toki öljyvärimaalauksetkin kauniita ovat. Grafiikka on myös edullisempi keino hankkia taidetta omaan kotiin, sillä hinnat ovat vain murto-osa maalausten hinnoista.

Meiltä löytyy kotoa muutama Kuutti Lavosen grafiikka ja pari näitä Essi Peltosen töitä. Molemmilla taiteilijoilla on vähän samanlainen tyyli ja ehkä siksi juuri näiden kahden taitavan taiteilijan teoksiin olenkin niin ihastunut.

Taide on mielestäni asia, josta ei voi oikein kiistellä ja jokaisella on sen suhteen oma makunsa. Lähtökohtaisesti ihmiset kuitenkin valitsevat kotiinsa taidetta, joka miellyttää heitä itseään ja puhuttelee heitä. Niinpä toisten ihmisten mielipiteillä ei ole, tai ei pitäisi olla mitään merkitystä. Sama toki koskee kaikkea sisustusta, mielestäni sisustusmaku on myös asia, jossa ei ole parempaa tai huonompaa tai oikeaa ja väärää.

Meidän koti on tehty meitä varten ja sinne on valittu meitä miellyttäviä asiota. Tämä meidän kodin tyyli ei ole varmasti kaikkien mieleen, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla. Itse ihailen kyllä monia eri tyylisiäkin sisustuksia ja koteja ja vaikken kokisi niitä tyyliltään omakseni, voivat ne olla silti kauniita, persoonallisia, kodikkaita ja aivan ihania. Arvostan sitä, että koti on käyttäjiensä näköinen.

Vierastan myös vähän sitä ajattelutapaa, että mikäli kodissa olisi
jotain trenditavaroita, olisi se muka jotenkin persoonaton. Tai jo
kodissa on hillitty värimaailma, olisi se ”sairaalamainen ja kolkko”.
Meillä on paljon ns. klassikkokalusteita ja myös trendit näkyvät
kodissamme ainakin jossain muodossa. Kuitenkin nämä kaikki on hankittu
ajatuksella, että ne säilyvät, vaikka trendit muuttuisivatkin. Minua ei
häiritse, vaikka string hyllyjä ”on kaikilla”, sillä pidän omistamme
kovasti ja ne on sitä varten hankittu. En siis koe, että klassikoilla
sisustaminenkaan olisi mitenkään tylsää tai saisi aikaan anti-reaktiota
itselläni. Usein myös blogit ja instat hämärtävät vähän tosiasiaa, sillä
niissä seuraa niitä omantyylisiä ja esim sisustuspainotteisia sisältöjä
ja silloin voi tuntua, että kaikilla on joku sama juttu, vaikka
oikeasti se on vain murto-osalla.

Tämä nyt vähän
rönsyili, mutta asia tuli mieleeni kun luin Kertun blogipostausta
kauniista Kastelli Viva kodista asuntomessuilta ja siellä oli osa
kommentoijista kyllä todella törkeitä. En ymmärrä miksi pitää olla ilkeä
vaikka olisikin eri mieltä jostain? Tai miten edes vaivautua
kommentoimaan jos ei ole mitään rakentavaa tai mukavaa sanottavaa? En
tarkoita, että aina pitäisi olla samaa mieltä ja pelkkää kehumista,
mutta monella kyllä näyttää unohtuvan ne normaalit korrektit käytöstavat
etenkin netissä. Mielestäni myöskään se, että pitää julkista instaa tai
blogia ei oikeuta olemaan heille jotenkin tyly tai ilkeä, koska mitä
sillä saavutetaan? Olen siis vahvasti sitä mieltä, että sisustusasioista ei voi kiistellä eikä kukaan voi niissä olla oikeassa tai väärässä. Pääasia on, että kaikki tekevät kodistaan mukavan juuri heille itselleen.

Palatkaamme takaisin taiteeseen. Tosiaan itse pidän taiteessa kovasti henkilöistä, ilmeistä, ihmishahmoista. Essi Peltosen ja Kuutti Lavosen töissä molemmissa on keskitytty näihin. Pidän myös enemmän ehkä tuollaisesta melankolisesta meiningistä, hieman kaihomielisistä ja pohdiskelevista ilmeistä kuin iloisista. En tiedä edes oikein miksi, mutta näin vaan on.

Nämä Essin työt minulla on ollut jo jonkin aikaa ja olen niille miettynyt sopivaa paikkaa. Nyt ne pääsivät vihdoin seinälle tuohon eteiseen ja voi miten kauniit ne siinä ovatkaan. Pienempi ”Dawn” on Tamperelaisesta Keskus Galleriasta ostettu ja suurempi ”Abyss” suoraan Essiltä ostettu. Laitoin hänelle facebookin kautta silloin viestiä ja kysyin olisiko hänellä myynnissä jotain grafiikkaa ja tällaiseen sitten päädyin kun sain kuvia useammasta vaihtoehdosta.

Nyt on tuo sisäänkäynti ja eteinen vielä kodikkaamman näköinen ja kaikki kodin taulut vihdoinkin seinällä. Mitäs te tykkäätte näistä Essin grafiikoista? Löytyykö teiltä jotain suosikkitaiteilijaa?

  • Anonyymi
    8.7.2018 at 15:08

    Kivat! Mutta sijoittelu kannattaa miettiä uudelleen. Peili ja taulut vähän hassusti sijoiteltu korkeuksiltaan siis…. se on yksi tärkeimmistä asioista taiteen arvokkuuden esilletuomisessa.

    • Sini
      11.7.2018 at 21:42

      Kiitos kommentistasi! Kuvat on otettu vähän alhaalta päin niin hämäävät vähän korkeutta, jolla taulut ovat. Ovat siis katseen korkeudella, mutta lasista heijastui aina oma pää tai aurinko niin piti kuvata vähän alhaalta, että itse taulut näkyisivät kunnolla.

  • Anonyymi
    9.7.2018 at 06:46

    Aivan upeat ja puhuttelevat työt. Olen jo pitkään ihaillut myös seinälläsi olevaa Lavosen grafiikkatyötä. Itse olen ostanut jonkin verran taidetta Taidelainaamon kautta.Sieltä voi ensin lainata työn kotiin lyhyemmäksi ajaksi ja sitten lunastaa sen omaksi,jos haluaa. Näin saa pohditaaikaa, mikä mielestäni on tarpeen taideostoksissa. Joskus tosin olen nähnyt jonkin työn ja tiennyt heti, että tuo puhuttelee minua!
    Rentouttavaa kesän jatkoa ja kiitos, kun kirjoitat blogiasi. Tiina

    • Sini
      11.7.2018 at 21:45

      Lavosen työt ovat kyllä upeita! Taidelainaamo onkin mahtava juttu! Usein omassa kotona mittasuhteet tai värit eivät välttämättä sitten näytäkään niin hyviltä ja kiva, että voi rauhassa tuumata. Tuon pienemmän Essin työn näin liikkeen ikkunassa, mutta liike oli jo mennyt kiinni. Tiesin sen kohdalla heti, että sen haluan, joten pyysin äitiäni sitten hakemaan sen seuraavana arkipäivänä ja onneksi oli vielä saatavilla!

      Kiitos kivasta kommentista ja mukavaa kesää sinnekin!

Lue lisää